torstai 18. toukokuuta 2017

PUUTARHASSA TAPAHTUU --- saksankurjenmiekan jäänteiden kuritusta ja tomaatit vihdoin pusseihin!


Kaikki keinot ovat sallittuja myös puutarhassa. Miten sinä olet ratkaissut saksankurjenmiekan edellisvuotisen pehkon nitistämisen? Siistiminenkin riittää, koska uudet alut pukkaavat kyllä pöheikön läpi.
Minä turvauduin tänään villapuukkoon, koska totesin Fiskarsini auttamattoman tehottomiksi. Videossa tyylinäytettä😄





Työkiireet ovat haitanneet harrastustani, ja sain vasta nyt tomaatit pusseihin. Kasvihuone alkaa pikku hiljaa näyttää kasvihuoneelta eikä lasikaapilta.





Tänään oli ensimmäinen aamu, jolloin ilma tuoksui keväältä! Lämmin ilmamassa on saavuttamassa meidät.
Joukossa tuoksahti myös erittäin voimaannuttava, sanoisinko suoraan, haju. Sianlantaa oli ajettu sellaiselle suunnalle, että ilmavirta toi tuoksahduksen pihallemme. En millään muotoa pidä tätä pahana, sehän on luonnon tuote,  ja haju häipyy parissa päivässä. Paljon inhottavampaa on haistella metallinkäryä, joka silloin tällöin tulee läheisestä yrityksestä.

Ehkä kukatkin innostuvat kasvamaan ripeämmin kakan hajussa?




Neilikoita verbeenojen seurassa.

2 kommenttia:

  1. Maalla asuessa lanta saattaa tuoksahtaa. Meillä naapurissa on karjatila, mutta minulle se tarkoittaa vain helppoa lehmänpaskan saantia :)

    VastaaPoista
  2. Kadehdin sinulta naapuriasi:-)! Harmi, täällä ei juuri enää ole karjatiloja. Niin paljon on muuttunut muutamassa vuosikymmenessä. Lapsuudessani vielä melkein joka talossa oli lehmiä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!