tiistai 30. heinäkuuta 2019

Suivaannuin 'Henry Martiniin'

Meidän tiemme erosivat. 'Henry Martin' ei ole kymmenen vuoden aikana osoittanut arvostusta osalleen tullutta vaivannäköä kohtaan. Se on kehdannut paleltua, pahiten tappotalvena, mutta muulloinkin. Tappotalvesta se ei toipunut kunnolla. Viime talvesta hengissä selvinneet puolen metrin korkuiset versot söi tänä vuonna joku ötökkä, enkä todellakaan miettinyt ruiskuttamista. Ruusu ei yksinkertaisesti ollut elinvoimainen.

En edes muistanut enää, miltä sen kukinta näyttää, vaan oli pakko katsoa kirjasta. Aivan upea ruusuhan se on,  huokaus.



Pohjoisen Ruusut - kirjassaan Leif Blomqvist kehuu sitä ehkä kestävimmäksi ja käyttökelpoisimmaksi sammalruusuksi. Vai niin, uskallan olla jälleen kerran eri mieltä. 'Nuit's de Young' on porskuttanut minulla paljon paremmin. Henry Martinin pitäisi olla talvenkestävä III - vyöhykkeelle asti, ylemmillä vyöhykkeillä kehotetaan suojaamaan, mutta luulen, että minulla se ei ole menestynyt nimenomaan talvisuojauksen puuttumisen vuoksi.

Siemen-Florasta tarttui mukaani kanadanruusu Rosa 'Champlain'. Mietin ostosta pitkään, mutta ajattelin lopulta, että kokeillaan taas. Josko olisi oppinut elämään näiden arempien ruusujen kanssa.

Sille saatiin paikka kaivamalla Henry ylös. Valitan. Launtaiaamuna mieheni ajoi kaivinkoneen sen vierelle, kahmaisi kauhalla pari kertaa. Tuloksena oli iso kuoppa, ilman ruusua. Kuoppaan tuotiin lisää hiekkaa eli vaihdettiin maa-aines.

Olin epäillyt, josko multa tai oikeammin maan ja hiekan sekoitus ei ole ollut tarpeeksi 'Henry Martinin' mieleen, mutta erinomaisen kuohkean näköinen maa paljastui kaivinkoneen kuopaistua. Siinä olisi pasannut rehottaa, ja pahoitin mieltäni vielä enemmän. Kiittämättömyys on totisesti (onneksi ei aina) myös ruusujen palkka.

Siemen-Floran myyjän kanssa juttelin pitkään ruusuista. Hän pudisteli päätään esim. Rosa 'Champlainin' purkissa olevalle tekstille: talvenkestävä. Siitä tulee asiaa tuntemattomalle kuva, että sen kun iskee ruusun maahan, niin se kestää mitä vaan yhtä lailla kuin Juhannusruusu. Kanadalaisten kohdalla, kuten olen ennenkin murmuttanut, ainakin tällä epävarman talven alueella totuus on aivan toinen.





Kaivoin 'Champlainin' suht syvälle (noin 20 cm) hiekkaiseen kasvualustaan. Minun kokemukseni on, että ruusut kasvavat parhaiten kun pinnassa on hiekkakerros. Sen alapuolella toki saa olla vahvempaa tavaraa.



Siinä hän nököttää... tilaa olisi ollut toisellekin Champlainille, mutta takana kasvaa viime vuonna istutettu 'Louise Bugnet', ja seuraan ensin, miten paljon se ottaa tilaa, vaikka ei juurivesoja teekään.

Ihanaa helteetöntä viikkoa!

perjantai 26. heinäkuuta 2019

Mummun pihalla - tunnelmaa

Hansaruusu (?) tulee melkein ensimmäiseksi vastaan tällä pihalla, jota on alettu rakentaa 1940 - luvulla.


Olen käynyt pihalla useamman kerran ja ihastellut joka kerta sen tunnelmaa... se on juuri sellainen kuin mummun pihan kuuluukin olla. Paljon perinnekasveja, joukossa kymmeniä vuosia vanhoja puita ja hyötykasveja. Puutarhan omistaja - mummu - tosin valitti, ettei jaksa enää hoitaa pihaansa samalla tarmolla kuin aiemmin. Hän näki paljon epäkohtia, joita vieras ei kyllä huomaa.

Sulassa sovussa. Ei lliian viimeisteltyä eikä mietittyä. Harmaamalvikki eli jätkänruusu (taustalla) sopii samaan penkkiin jaloruusujen kanssa.




Näitä kuunliljan kukintoja mummu hämmästeli. Minusta ei ole mitään apua kun kuunliljoja tunnistetaan, mutta hauskan kukan tämä yksilö tekee.



Pitkä penkki...


Kellokasveja

Erityisesti tämä kohta muistutti oman mummuni pihasta. Hän täyttäisi tänä vuonna 99 vuotta, mutta on ollut jo 30 vuotta kuolleena. Vieraat hoitavat, jos hoitavat, hänen pihaansa.

Mäkikuisma


Kurjenpolvia on montaa sorttia.

Iisoppi ja nukkapähkämö
Kasveja on hankittu vaihtamalla naapureiden ja tuttujen kesken, jotain toki myös ostettu. Minä aion myös vierailla pihalla lapion kanssa, niin monta kiinnostavaa perinnekasvia sieltä löytyi.





Oho, tulipa epäselvä kuva! Mahtaako joku tunnistaa? Tälle kaivattaisiin nimeä.

Tämmöinen suloinen ruusukin pilkotti isompien kasvien keskeltä.
Lisäksi seinustoilla komeilee kesäkukkia.
Kierros tuli tehtyä... kiva kun seurasit mukanani!


perjantai 19. heinäkuuta 2019

Kesäkukkia

Postaus on varsinaisesti kesäkukista, mutta alkuun (ja loppuun kaksi laajempaa pihakuvaa) on pakko pistää kaksi nuppukuvaa tarhakurtturuusu Louise Bugnet'sta. On niin ihana ruusu, että soisin sen suosion kasvavan. On terve ja kukkii koko kesän.



Voiko olla herttaisempaa?





Maljaköynnöksen löysin jokunen vuosi sitten, ja ihastuin siihen heti. Se kukkii uskollisesti ja kestää paahdetta. 





Marketan ja miljoonakellon kanssa..





Tänä vuonna vaaleanpunainen on normaaliakin hallitsevampi väri. Näköjään.




Lilaa joukossa... nukenkaulus on mahdottoman hyvä valinta meidän pihalle. Kumppaninaan tupsulaventeli.

Diana on kestosuosikki! Sitä eivät haittaa sateet eivätkä helteet.









Keijunmekko kuuluu kuistin koristuksiin.


Samoin mustasilmäsusanna, joka tykkää puolivarjosta.






Koetin olla fiksu tänä vuonna ja käytin lannoitekäpyjä, ja kun ne loppuivat kesken, sekoitin kanankakkaa multaan. Aika hyvin on tuntunut toimivan, ja kukissa on puhtia. "Punaista" kastelulannoitetta saa laittaa lähes joka kastelukerta, ja oma puuhansa siinäkin on. Miten sinä toimit? Minkä lannoittamistyylin olet havainnut parhaimmaksi?

Kuva on otettu kesäkuun alussa, ja malva (mikä malva, kuka tunnistaa?) on paljon korkeampi tällä hetkellä. Mutta ei kuki kunnolla, joten en viitsinyt kuvata sitä. Ehkä pitää taukoa? On saanut lisää lannoitusta kanankakasta. Näyttävä kesäkukka, mutta ei kestä paahdetta ollenkaan. Tähän kohtaan paistaa aamu - ja puolipäivän aurinko, ja kun on helteistä, malva nuukahtaa kastelusta huolimatta.

Aika saisi pysähtyä näihin 10. päivän tienoilla otettuihin kuviin. Piha on parhaimmillaan, ja ruusut täydessä kukassa. Nyt tuntuu hiukan haikealta, koska pääkukinta alkaa olla ohi. Onneksi on jatkuvakukintaisia, ja niiden määrää pyrin koko ajan lisäämään.
Hyvää viikonloppua! Muistakaa puutarhurit myös levätä.


































maanantai 15. heinäkuuta 2019

Perjantaina Vakka-Taimessa... kuvia mm. Ernst G. Dörrelistä


Muutamia kuvia Vakka-Taimesta... kävelin ensin ruusujen koemaan läpi, kylläkin ilman karttaa. Spinosissimat olivat jo kukkineet, mutta myöhäisemmät lajikkeet olivat huimassa kukinnassa. Tässä siis pieni otanta siitä, ja samalla kerron ostoksistani.





Penkin alkupäätä... Vasemmalla loistaa Lumo. Ups, minun on metrin matalampi. 

































































Ruusuystävää kaipaan... sellaista, jonka kanssa voisi kasvotusten jakaa harrastusta ja kokemuksia. Huomasin taas kerran, miten mukavaa ja mukaansatempaavaa oli keskustella Vesa Muurisen kanssa. Anopin kuoleman jälkeen ei ole ollut oikein ketään muuta, joka suhtautuisi samalla intohimolla ruusuihin, ja blogissa jutteleminen ei tietenkään vastaa ihmiskontaktia. Ehkä joku lukijani tuntee samoin?


Mutta vielä muutama upea kuva ruusumaasta.














(Himalanjan)jättililja



Aina on kiire, niin minulla nytkin perjantaina. Tai jos ei ole kiire, niin väsymys iskee voimia vieneen viikon jälkeen.  Ehdin hiukan katsella koepuutarhaa, mutta siihen pitäisi syventyä ajan kanssa. 
Kiire oli omistajillakin. Ryhmät kertovat (tämmöiseen päätelmään tulin) ainakin osittain etukäteen, mitä kasveja haluat ostaa, ja niitä haetaan valmiiksi esille... kaiken muun työn ohella.



Tämmöinen taimi onneksi löytyi, kiitos Heidille, että hän viitsi palvella vielä minuakin kiireen keskellä.

Vesa Muurinen kutsui tätä isoksi pisamakelloksi - Campanula Takesimana. Netti tuntee kasvin täpläkellona. Yhtä kaikki. Tykkään kelloista, ja tässä oli todella pysäyttävä väri.




Hain kasveja altaan ympärille... tulossa oma postauksensa. Muurinen ehdotti mätästäviä neilikoita ja..

... tuoksuköynnöskuusamaa.


Lisäksi Mersun perään lähti Pagodikärhö Chiisanensis ja tappotalvena kuolleen omenapuun tilalle Räävelin päärynäomena.

Pepi-päärynäpuulle piti hakea Kobelco apuun. Niin iso kivi oli tiellä! Liekö se torpannut edellisen omenapuun kasvun? Minä sillon toiveikkaana ajattelin, että löytäähän kasvi tiensä kiven ohi, mutta ehkä ei löytänytkään.






Ruusuja oli hiukan huonosti tarjolla, tai paremminkin, monet yksilöt olivat jo löytäneet uuteen kotiinsa. Hain jatkuvakukintaisia ja ostin: John Cabot, John Davis, Schnee Eule + Tricolore de Flandre... istutuspaikat ovat kaikille mietittynä. Tälläkin kertaa oli tarkoitus vain täydentää penkkejä.

'oeilleit parfait'n kukkien monivärisyys ihmetytti Vesa Muuristakin, mutta tänä lajikkeena ruusuani pidämme edelleen. Miten paljon kukkien väri (jollain lajikkeella) riippuu lannoituksesta ja maan happamuudesta? Näin on ainakin Rosa Mundin kohdalla.

Vuonna 2017 Vakka-Taimesta hankittu Ernst G. Dörell kukki näin ihanasti... voi voi, kun on kauniilla ruusulla ruma nimi😅












Huokausten veroinen ruusu! Yllätti minut kukkiessaan nyt ensi kertaa. 

Hyvää alkavaa viikkoa, ja sadetta niille, jotka sitä kaipaavat. 

maanantai 8. heinäkuuta 2019

'oeillet parfait' - ranskanruusu + ukkossateen ryöpsäys

Palataan gallicamaahan...



Osa nupuista on voimakkaan violetteja. Kuvassa näkyy haalea kopio todellisuudesta, en saanut väriä toistettua kännykällä vaikka yritin useampaan otteeseen.


Pensas on noin 1,5 m korkea, ja rento-oksainen kuten näkyy.


Mutta onko ruusuni 'oeillet parfait'? Sellaisena se on minulle myyty, ja olen tarkistanut ja tarkistanut kirjanpitoani, joka tässä kohden on varmasti ajan tasalla.

Alla on kaksi kuvaa, jotka hipistin Simolan Rosarion sivuilta.



Pensaan korkeudeksi sanotaan vain 80 cm.

Alempi kukka sopisi, mutta yhtään ylemmän mukaista, näin raidallista, ei ole putkahtanut esiin. Jälleen yksi kysymys Vakka-Taimen Vesalle... kunpa loppuviikolla ehtisin sinne. Oikein sormet syyhyävät päästä ostoksille ja jutustelemaan ruusutietäjä-Vesan kanssa.


Onko sinulla kyseistä ruusua? Mielelläni kuulisin mielipiteesi, voiko tämä olla 'oeillet parfait'.










Kuvat ovat samasta pensaasta. Aikamoista variaatiota, vai mitä? Valo vaikuttaa tietenkin väreihin, mutta kukissa on myös paljon vaihtelua.






Kesän ensimmäinen ukkonen nousi eilen. Sellaista pientä jytinää ja leiskuntaa. Ehdin juuri ja juuri trimmata ja haravoida koira-aitauksen ennen kuin kunnon pisarat alkoivat jysähdellä.

Videolla näkyy Albamaata, ja vesi syöksyy Duchesse de Rohanin juurelle. Herttuattaren varpaat taisivat kastua.


Jälleen olin niin mielissäni katetusta terassista! Kuivumassa olevat matot ja pyykit saivat jatkaa kuivumistaan, ja itsekin sai seurata luonnon näytelmää kuivin paidoin. Ja Väinö voi olla "ulkona" vaikka sataa, koska hän ei kerran sisätiloissa viihdy.

Aamulla Albamaassa näytti tältä. Ruusut eivät olleet onneksi kärsineet pisaroiden tykityksestä. 



Olen kuvannut Albamaata, jossa on kyllä muitakin lajeja, mahdottomasti, mutta postaus tulee sitten joskus. Kun kiireet hellittävät.

Viikosta on povattu kovasti koleaa. Toivottavasti sentään halla pysyy Suomen rajojen ulkopuolella!