Punainen lyhty

Kaverimme teki meille tällaisen komean kuistin koristeen: väriläiskä pimeisiin iltoihin ja aamuihin.

Ainakin täällä päin sanotaan: tapanin jo hulluki huamatte. Tarkoittaa siis päivän pidentymistä, vaikka minä olen maaliskuun asti sitä mieltä, että on talvi ja kuuluu olla pimeää.

Kumminkin, alla kuvasarja siitä, miten valosarja lyhtyyn asennettiin.

Jotain, mihin kiinnittää valosarja.

Käytettiin pieniä nippusiteitä.

Kansi oli avattava.

Ei sentään koko lyhtyä jouduttu uudelleen kokomaan. Tukiraudat tietysti irtosivat, kun kansi nostettiin pois.

Vielä päällystön tarkistus, ja sitten voidaan kytkeä johto seinään.

Näin lyhty välkkyi yhdellä toiminnolla.

KIITOS LUKIJOILLENI TÄSTÄ VUODESTA ja nähdään ensi vuonna💟

Lisäänkö lintuja ruokkimalla jyrsijäkantoja?

Ensin pitää riemuita yön ja aamun aikana sataneesta lumesta! Voi kun se pysyisi ja hellisi ruusuparkojani. Mitenkähän on käynyt aroille kanadalaisille, jotka jo suojasin pakkasten tullessa ja sitten vettä satoi yhtä mittaa kolme päivää?

Kuva on otettu kuun alussa, mutta nyt se on jälleen ajantasainen.

Talitiainen oli eksynyt terassille, löysi lopulta tiensä omin avuin pois sieltä.

Lintulaudalla ja talipötköillä vierailevat pääasiassa tiaiset. Joskus herraharakka ja käpytikka näyttäytyvät.

Maahan tippuu aina syötävää, se on selvä, ja sitä kautta hiiret ja rotat pääsevät myös apajille. Tästähän on aika ajoin uutisissa, että lintujen talviruokinnan vuoksi jyrsijäkannat ovat paikoitellen räjähtäneet.

Mitä sinä ajattelet tästä?

Olen tarkkaillut jälkiä silloin kun jotain riitettä on maan pinnalla ollut enkä ole kumma kyllä, jyrsijöiden jälkiä nähnyt. Vintilläkin on ollut suht hiljaista muihin vuosiin verrattuna. Siellä on muutama kräpsä viritettynä, mutta jos liikenne on oikein vilkasta, ne eivät juuri kantaa verota. Meidän ainoa lähinaapurimme oli valittanut miehelleni, että heillä hiiret juoksevat vintillä niin paljon, että perhe ei saa nukuttua. Kräpsistä he ovat syksyn mittaan melkoinen hiirisaalis. Heillä, samoin kuin meillä, on sisällä vekottimia, joiden pitäisi pitää jyrsijät loitolla. Niitä vissiin tarttis olla aika monta: isommassa huoneessa kaksi - kolme. Noh, meillä ei ainakaan ole tarpeeksi eli niiden vaikutukseen ei voi vedota.

Mieleeni tuli yksi muutos. Tänä syksynä moukaroitiin parin vuoden tauon jälkeen koiratarhan läheisyyteen myyränkarkotin. Sellainen metalliputki, joka "kiljuu" ja tuottaako se tärinää, mutta jotain kuitenkin, mikä pakottaa myyrät naapurin puolelle. Tämä laite on toiminut oikein mallikelpoisesti! Nyt se on eri paikassa kuin aikaisemmin: paljon lähempänä taloa. Voisivatko sen tuottamat värinät ulottua taloon asti ja ajaa hiirulaiset toiselle puolelle tietä?

Sinistä hämärää...

Olisi kiva kuulla sinun kokemuksiasi. Miten olet saanut jyrsijät pysymään talon ulkopuolella?



Kiitos vierailustasi!

Uusi kirja, KRISTIINA VEHNÄPÄÄ, alkoi elää

Minulta kysytään usein, mistä sain kimmokkeen juonelle. En tiedä, on vastaukseni. Se vain tuli jostain, ja niin kävi nytkin.

Näin ensin silmissäni nuorehkon naisen (nimen keksin myöhemmin) ja tiesin, että jollain tavalla häneen liittyvät rosvot, ryövärit tai miksi keskiajan rikollisia halutaan kutsua. Siitä juoni lähti kehittymään.

Mutta ennen kuin voi lähteä kirjoittamaan on selvitettävä itselleen monta yksityiskohtaa. Otan esimerkkinä nimet.

Mitkä etunimet ovat olleet käytössä 1300 - luvun lopussa? Millaisen nimen voin "antaa" vaikka vuonna 1340 syntyneelle miehelle? Entä mikä hänen isänsä nimi on ollut? Kaikkihan ovat jonkun poikia ja tyttäriä. Varsinaisen nimen lisäksi hänellä on voinut olla jopa useampi kutsumanimi. Abraham on vääntynyt Aaproksi, Aproksi, Aapoksi tai Aappoksi. Kutsumanimi on voinut myös ilmaista ominaisuutta tai kuvata ulkonäköä, kuten Vehnäpää. Jos hän on merkittävämpi henkilö, hänellä on todennäköisesti myös sukunimi. Keksinkö sellaisen itse vai löydänkö jostain sopivan?


Muinaisnimet ovat myöhäiskeskiajalla virallisista asiakirjoista jo jääneet pois, ja kristilliset nimet ovat tulleet tilalle. Viralliset nimet, monesti ruotsalaista alkuperää olevat, muokkautuivat pikku hiljaa kansankieliseen asuun. Ensimmäisinä ilmestyvät Topi ja Antero, mutta esim. Pekka ilmaantuu vasta 1500 - luvulla. 

Naisten nimistä on vaikeampi saada tietoja, koska ennen 1600 - lukua heitä ei merkitty asiakirjoihin. Pyhimyskalenterin nimet ovat kuitenkin olleet käytössä. Mariaa ei vielä keskiajalla annettu, vaan vasta 1500 - luvulla.

Myös se piti selvittää, onko keksimäni juoni uskottava. Olisiko niin voinut käydä? Kyllä, löysin vahvistuksen idealleni!

Tässä muutamia tietokirjoja, joita olen lukenut viime viikkoina.

Matkaopas keskiajan Suomeen on kiinnostavasti ja selkeästi kirjoitettu. Se ei ole liian tieteellinen, mutta sisältää paljon hyödyllistä tietoa vaikka käytössä olleista rahoista ja hinnoista.

Eilen löysin huuto.netistä Välähdyksiä keskiajasta - kirjan ja varasin sen heti itselleni. Parissa antikvariaatissa kirjaa oli ollut, mutta joku muu oli ehtinyt ennen minua. Odotan löytäväni tästä kirjasta rakennusten ja pihapiirin kuvausta.

Sarkajako on aiheuttanut sen, että naapurukset ovat asustaneet kirjaimellisesti kylki kyljessä. Nykyvinkkelistä katsottuna järjestely tuntuu kovin hankalta. Tilaa olisi ollut, mutta silti rakennukset ovat olleet niin lähekkäin, että tulipalon syttyessä koko kylä on voinut palaa.

Sain nuorena vanhemmiltani lahjaksi tämän kirjasarjan. Nämä ovat yleisteoksia ja keskittyvät lähinnä poliittiseen historiaan. 

Muinaisusko kulkee rinnakkain katolisuuden kanssa. Maailma on täynnä "väkeä": haltijoita ja tonttuja. Enteitä tähyillään ja lausutaan loitsuja.

Erittäin seikkaperäinen kirja! Tästä löytyy jopa kaavat pukujen ja asusteiden valmistamiseen.

Kirjoitan kuitenkin viihdekirjoja, ja siksi on tehtävä kompromisseja. Henkilöt ovat "kaunisteltuja" romaani-ihmisiä, vaikka samalla pyrin tarkkuuteen faktojen suhteen. Esim. lanttua ei vielä kasvateta, perunasta puhumattakaan.


Tässä vielä lukunäyte Vainio-Tanin Elsasta. Se unohtui postauksesta, jossa kerroin kirjan ilmestymisestä.

Elsa menee Markun kanssa suutarille...

Vanhan kamarin ovesta ilmestyi Anna, joka joutui tukeutumaan keppiin. Anna oli varmasti hurmannut miehen kuin miehen, mutta nyt tukka oli muuttunut tuhkan harmaaksi, iho oli uurteinen, ja sormet olivat vääntyneet ja nivelet paksuuntuneet. Silmissä välkkyi sen sijaan edelleen nuoruus. Ne katsoivat minuun kirkkaina ja uhmaavina.
Hän kärsi taatusti säryistä: reumatismi taisi kalvaa luita. Tuijotinko hänen käsiään liian kauan, koska Anna äyskäisi: kuka tällainen vieras oli, joka häiritsi taloa pikku pyhinä. Jälkeenpäin tajusin, että Anna todellakin käytti sanaa talo ja oikein painotti sitä.
Suutari työnsi raskaan tuolin taemmas ja toisti sovittelevasti mummulleen, että hänhän oli maininnut piian tulevan Juuselan Markun kanssa. Korokepohjallista piti korjata.
"Niin taisit sanoa", Anna ynähti ja siirtyi penkin päähän istumaan.
Seisoin edelleen oven suussa pojan kanssa, joka ujosteli kovin, Markku painoi päänsä tiukasti helmoihini.
Ulriikka päästi sellaisen naurun, että minua puistatti. Se oli sekä karmiva että ilkeä.
"Helmer hyvä, ei tämä tyttö ole piika, vaan Vainio-Tanin Elsa Laitilasta."
Annan pää käännähti äkkiä kuin vaaniva eläin minua kohti, ja katse muuttui vihaiseksi. Olisin astunut ulos, jos olisin voinut, mutta jalkinetta oli korjattava. Matkallakin Markku oli valittanut jalkoja palelevan: huopikkaat oli yksinkertaisesti saatava käyttökuntoon.
"Onhan mummu tästä tytöstä kuullut", Ulrika jatkoi suu halveksivassa vinossa. "Ettei vaan muorin muisti olisi pettämässä?"
Kiusallisen tokaisun päälle nainen hörötti taas naurun, mikä sai minut epäilemään hänen olevan päästään vialla.
Helmer nousi seisomaan ja kätteli minut. "Anteeksi vaan, olin siinä luulossa, että joku piika tulee lapsen kanssa." Naisille hän tokaisi: "Neiti on tullut toimittamaan nuoren herran asiaa minulle, suutarille. Ei teille, joten antakaas akat olla höpsimättä."
Ojensin huopikkaat hänelle, ja hän viittasi nopealla liikkeellä penkkiä kohti. Istuin varovasti, ja Markku piteli edelleen kasvojaan hameessani.

Ja niin edelleen...

 "Lukeminen kannattaa aina" - eikö joku viisas ole näin sanonut?

Hyvää alkavaa viikkoa Sinulle!

Viisi parasta kesämuistoa

Vastaan tässä Nilan Lappalainen etelässä - blogissa minulle heittämään haasteeseen. Kiitos siitä!

Myönteisen muisteleminen tuli tarpeeseen, koska ensimmäisenä mieleen nousseet kesämuistot olivat perin ikäviä.
Kuumuus, jatkuva kasteleminen, romuttamon melu ja käry, joka esti pitämästä ikkunoita auki yölläkään.
(Sen puoleen taisin iloita melun vähenemisestä liian aikaisin. Mutta palaan siihen.)

Tässä siis ne positiiviset hetket, joiden löytymiseen piti käyttää hiukan aikaa😅eli siinä mielessä haaste oli minulle paikallaan.

1. Terassi saatiin tähän malliin 

En keväällä osannut enkä uskaltanut ajatella, että mieheltäni löytyisi aikaa ja energiaa työhön, joka ei ole välttämätön. Niin moni muukin tähdellisempi projekti odotti ja odottaa edelleen. Siksi olen erittäin kiitollinen ja iloinen katetusta terassista! Noh, puolensa tälläkin. Kondensiovettä tippuu... ja katto vuotaa parista kohtaa, mutta ne saadaan kevään tullen korjattua.


2. Ylipäätään kukinta

Kaikki kukkiva käy ja lämmittää sekä sydäntä että silmiä. Alla Unkarinsyreeni. 

'Toukoniitty'

Eikö ole herttainen ja kauniin punainen? Olen hankkinut pensaan vuonna 2013 Vakka-Taimesta, ja se on osoittautunut oikein kestäväksi ja kiitolliseksi ruusuksi.

'Rosa Glauca' on kukkiessaan kuin ruusunpunainen tähtisikermä. Tämä yksilö joutuu kasvamaan varsin kuivassa paikassa, ja se kärsi kaiken lisäksi joku vuosi sitten miesten metsänhoidollisista toimenpiteistä. Siksi se on muotopuoli.

3. Mummun pionien kukinta

Toinen mummulainen pioni, tummanpunainen, on taas paikassa, jossa se ei kuki. Isot ruusut ovat levinneet liian lähelle ja varjostavat. Sen siirtäminen jo toiseen kertaan on ensi kevään hommia. Toivottavasti nyt osaan ennakoida vierellä kasvavien kasvien kasvuvoiman.

Mummun pionit tuovat mieleen vuosi toisensa jälkeen onnelliset ja huolettomat lapsuuskesät sekä isovanhempien rakkauden.


4. Kesäkukat


Olen ehdoton kesäkukkaihminen! Oikein valittuina niitä on helpompi hoitaa kuin penkkeihin nuutuvia perennoja. Aukkopaikkoja saa kivasti paikkailtua ja koristettua tietenkin rappuja, terassia ja kuistia. Vitsailenkin, että meille tehtiin pääoven kuisti sen vuoksi, että kesällä saan täyttää sen ruukuilla ja talvella kynttilöillä. 

5. Sukutapaaminen Lahdenperässä 1.9.2018

Tämä on kaappaus Eurajoen kunnan sivuilta, koska olin hölmöyksissäni poistanut omia kuviani. Kuvassa on grillikota oikealla ja takkahuone. Toisella puolella rakennusta on sauna.

Äidinäidin puolen suvun piirissä on elvytetty vapaamuotoisia tapaamisia, ja minä olen toiminut kokoonkutsujana.


Vuokrasimme parkkipaikan lähellä sijaitsevat päärakennuksen ja suulin. Ne muodostavat sisäpihan, jossa on penkkejä ja tuoleja. Vuokra oli koko päivältä noin 115 €, ja siivous sisältyy hintaan.

Pääpaino oli seurustelulla, mutta kuultiin myös reipasta yhteislaulua (suvussa on paljon kuorolaisia ja muuten taitavia laulajia), ammattilaisen esittämää musiikkia ja runonlausuntaa.

Kaikissa muissa kuvissa oli niin paljon ihmisiä, että en uskaltanut niitä laittaa.
Mutta näistä näkee millaiset tarjoiluolosuhteet päärakennuksessa on. Seinän takana on hyvinvarusteltu keittiö, ja astioita on noin 60 hengelle.

Tilasimme kinkku- ja lohikiusaukset paikalliselta yrittäjältä: Lounaspadan Jyrki Pönkältä. Kiusaukset olivat todella maistuvia, oikein suussasulavia, ja hintakin oli edullinen: 10 hengen laatikko vain 30 €. Samoin maukkaat täytekaakut tulivat Pönkältä. Yrittäjä oli vielä niin ystävällinen, että toimitti kaakut juuri ennen kahvitarjoilua, koska en ollut varma, mahtuisivatko ne jääkaappeihin. Olisivat ne mahtuneet, mutta en tajunnut paikalla käydessäni tutkailla jääkaappeja sillä silmällä.

Niin se vaan on, että ruoka on puoli juhlaa. Tapaamisesta olisi jäänyt suuhun "aivan eri maku", jos ruokapuoli ei olisi onnistunut.
Salaattipöydän kokosimme itse paikan päällä, ja se oli järkevä ratkaisu. Jokainen sai valita lautaselleen haluamansa sekoituksen.



Haasteen säännöt:

Tee postaus siitä, mitkä viisi puutarhamuistoa ovat parhaat tällä kaudella (siitä lähtien kun esikasvatuskausi alkoi tähän hetkeen asti).

Kerro, että haaste sai alkunsa Maatiaiskanasen Elämää - blogista Hilulta.

Kerro, keneltä sait haasteen ja haasta vähintään kolme blogiystävääsi mukaan. (Minä en haasta ketään, koska postauksia on näkynyt jo aika paljon, mutta haasteen saa kaapata, ken tahtoo.)

Käy kirjoittamassa postauksesi Maatiaiskanasen Elämää - blogiin "viisi parasta puutarhamuistoa menneeltä kaudelta" haastepostauksen kommenttikenttään, niin se lisätään haasteeseen osallistuneiden listaan.


Kiitos käynnistäsi!

VAINIO-TANIN ELSA on nähnyt päivänvalon!

'Lac Majeau' pääsi takakanteen.

Kahden vuoden työ on paketoitu 316 sivun sisälle. Eikö kuulosta mitättömältä? Miten sain tuhrattua näin paljon aikaa muutamaan sivuun?

Noooh.... yllä olevat virkkeet ovat tietenkin pikkuinen vitsi, toisaalta sisältävät osan totuudesta. Koko totuus on kumminkin se, että näin paljon aikaa suttaantui.

Kesällä 2017 tuli kahdeksan pikkuisen elämän pakottama kirjoitustauko, ja muitakin ns. takapakkeja ilmaantui. Edellisellä lomalla meinasin kirjoittaa, mutta tekniset ongelmat estivät sen. Nyt en enää edes yritä, vaan otan loman lomana.

Tutkimustyö vie historiallisissa romaaneissa enemmän aikaa kuin itse kirjoittaminen. Vaikka olen ollut kiinnostunut historiasta siitä asti, kun opin lukemaan, tarkistettavaa riittää aina.

Etukansi näyttää tältä. Trilogian kahdessa ensimmäisessä osassa on harmaat kannet, ja äitini ehdotti aivan oikein, että miksei tässäkin olisi.

Kansi ei ole hempeän romanttinen, vaikka kirjassa rakkauttakin on. Käsittelen kuitenkin Suomen historian synkimpiä asioita: sisällisotaa ja siihen johtaneita syitä Eurajoen näkövinkkelistä. Jyhkeä aitta astinkivineen ja rautaovineen sopi mielestäni juuri tämän kirjan kanneksi.

Vainio-Tanin Elsan isoäiti on Agatha, joka on syntynyt ja kasvanut kuvitteellisessa Sammalliston kylässä Eurajoella. Hänen tarinansa on kerrottu kirjoissa Koivikon Agatha ja Vainio-Tanin Agatha.


Takannesta löydät kirjan idean, enkä sitä tässä käy sen enempää selittelemään. Lukija arvioikoon tuotokseni😅

Eurajoella sisällissota oli rankka koettelemus. Sukupolvien ajalta kerääntynyt katkeruus purkaantui. Osasyynä oli Vuojoen kartano, joka hallitsi isoa osaa pitäjää ja piti torppareita rautaisessa ja epäreilussa otteessaan. Juuselan talo tosin sijaitsee perintöläänin alueella, mutta täälläkin vaatimukset uudenlaisesta elämänmallista saavuttavat työtätekevän kansan.

Romaani on sekoitus faktaa ja fiktiota, mutta erittäin hyvä tarkoitukseni on ollut tuoda molempien puolien kannat esille.


Bookystä ja Adlibriksestä saat tilattua oman kappaleesi tai kirjan jollekulle lahjaksi.
Kustantajan sivuilta kirja pitäisi myös löytyä: www.nordbooks.net. Vielä ei kylläkään näkynyt... Paljon muuta kiinnostavaa kirjallisuutta tosin on tarjolla.
Lähistöllä asuville minä voin toimittaa kirjan😊

Kiinnostavia lukuhetkiä!

Mihin melu hävisi?

Ensin kuitenkin alkukevennys pimenevään iltaan... lyhtyjähän ei voi koskaan olla liikaa!

Mutta sitten itse asiaan eli melusaasteeseen, joka on keväästä saakka haitannut elämääni. Melu-tunnistetta seuraamalla pääset katsomaan ryminävideoita. Olen myös lyhyesti selostanut toimenpiteet, joihin ryhdyin kun tilanne kävi sietämättömäksi.

Kumin / metallin käry on reilun kuukauden verran pysynyt poissa pihalta. Se oli oikeastaan ensimmäinen asia, johon kiinnitimme huomiota ja aloimme viritellä varovaista toiveikkuutta. Olisiko romuttamolla ryhdytty toimenpiteisiin?

Voisin tietenkin mennä katsomaan, mitä siellä on tehty. Mutta viikonloppuna en uskalla hirvenmetsästäjien vuoksi ja viikolla en viitsi, koska nähdäkseni metallimurskan, joka suurinta ääntä on pitänyt, joudun menemään niin lähelle aluetta, että minut nähdään.

Kuukausi sitten efekti äänien suhteen muuttui sellaiseksi kuin romuttamo olisi siirtynyt kauemmas. Ryskettä kantautui, mutta vaimeammin. Pari viikkoa sitten hiljeni totaalisesti itä - ja kaakkoisvirtauksilla. Vaikka romuttamo on koillisessa, ilmeisesti metsän kaataminen on mahdollistanut sen, että äänet ovat virranneet laajemmalta alueelta meille.  Viime kesä oli siis kaikin puolin raskas! Itävirtaushan oli sääntö eikä poikkeus, ja melua kuului myös keskellä yötä.

Yhtenä iltana en tahtonut uskoa, että ilmavirta käy idästä, koska pihalla oli niin hiljaista, että korvani soivat. Kävin tarkistamassa, mihin suuntaan savu liikkui, ja uskottava se oli! Idästä puhalsi.

Tänä aamulla suorastaan jännitin. Pitkästä aikaa olisi koillisvirtaus, joka on ollut aivan "tapposuunta". En ole jaksanut olla ulkona ollenkaan.

Rysähdyksiä ja kolahduksia kuului edelleen, mutta arvioisin että 15 kertaa vähemmän kuin pitkiin aikoihin.

Alla on yksi video. Päivän mittaan kolinaa kuului vaihtelevasti, mutta nyt äänet ovat sellaisella tasolla, että ne eivät häiritse. Murskan ääntä en havainnut lainkaan.

Pähkäilen, kehtaanko kirjoittaa ELY:n ylitarkastajalle, jonka valvonnassa romuttamo on ja kysäistä, mitä on tapahtunut.  Eikö olisi ainakin fiksua kiittää häntä ongelman hoitamisesta?

Asumme 8-tien vaikutuspiirissä, ja sen levennys on jo aloitettu Turun suunnalla. Melu tulee siis vain lisääntymään. Meille äänet eivät kuulu häiritsevästi, vaikka tähän kantautuvatkin, mutta monesti mietin ihmisiä, jotka asuvat aivan kiinni tiessä. Joka paikassa ei ole minkään korkuista meluvallia. Kaikkia äänet eivät vaivaa, tunnetasolla, mutta fyysisiä vaikutuksia melu aiheuttaa silti kaikille.

Miten sinä suhtaudut meluun? Joudutko altistumaan sille?

Lintujen ruokintapaikalla käy vilske. Kaksipiippuinen juttu: lisäänkö tahtomattani jyrsijäkantaa? Tästä seuraavalla kerralla. 

Syksy on tehnyt tehtävänsä. Tältä näytti vielä hetki sitten.

Tervetuloa uudet lukijat!

Terassin valmiusaste nousee ynnä muuta marraskuista pohdintaa

Blogeissa on toinen toistaan hienompia talviasetelmia ja amppeleita, ja mukava niitä on ihailla. Itse olen vaan niin tumpula enkä ollenkaan kätevä emäntä. Minun tekeleeni ovat tällaisia yksinkertaisia, mutta parempi tämäkin kuin tyhjä ruukku tai musta multa.

Tarveaineet omalta pihalta. Näyttää havuja olevan myynnissäkin, niin kuin on klapejakin pienissä pusseissa. Kuka ihmeessä niitä ostaa???

Eilen varauduin mahdolliseen talveen (naurua) ja ostin pari isoa säkkiä talvensuojaturvetta. Ja lisäksi kunnon vesikauhan, jolla levittää turvetta. Ensi viikolla on luvattu aavistuksen kylmempää, mutta se on todennäköisesti tilapäinen notkahdus eikä vielä aiheuta toimenpiteitä tässä rannikolla.

Ehkä monien kaipaama aurinko näyttäytyy? Minä en sitä kaipaile jo siitä syystä, että nukun paljon paremmin kun on täysin pimeää. Valoisampiin vuodenaikoihin ikkunat peitetään pimennysverhoilla, mutta silti rakoisista pilkottaa. Makuuhuoneen verhon teippaan vielä reunoista kiinni seinään, mutta ei valon pääsyä tajuntaani mikään tahdo estää.

Olenkohan minään syksynä aikaisemmin saanut pihaa näin hyvään kuntoon? Totta kai isolla läänillä on aina tekemistä, mutta esim. haravoinnit on pääsääntöisesti tehty. Monesti lehtiä on jäänyt keväälle.

Uusi kirja hahmottuu päässäni, ja olen innoissani kun lapsi lelukaupassa. Päätin ottaa härkää sarvista ja kirjoittaa rakastamastani keskiajasta. Tutkimustyötä ja suunnittelua on tehtävä vielä jonkun verran ennen kuin pääsen kirjoittamaan, joka on ennen kaikkea pimeän vuodenajan työtä. Kesällä ei tahdo ehtiä eikä jaksaa. (Odotan Vainio-Tanin Elsaa tällä viikolla painosta. Näin kustantaja ainakin lupasi pari viikkoa sitten, kun kysyin.)

Varsinkin viime kesä oli hirmu raskas! Uuvuin täysin kastelemiseen. Päivisin tahtoi taas olla niin kuumaa, että pihalla ei pystynyt juuri mitään tekemään. Aika meni tavallaan hukkaan. Nyt lämpötilat ovat aivan loistavat. Ei tule hiki, mutta ei vilukaan.

Iltaisin on ihanaa syventyä tutkimustyöhön, lisätä välillä puita uuniin ja valmistaa vaikka jokin juuresherkku seuraavalle päivälle.

Terasilla on nyt ovet!

Alkon kyltit ovat aika hupaisia. Ehdotin, että kai ne sentään raavitaan pois, mutta jää nähtäväksi.

Pelkään, että ovien takana alkaa olla jonoa yhdeksän aikaan aamulla😅! Ritavuoren sivuliike... kohta pitää ainakin anniskeluoikeudet hankkia.

Osaan elementeistä täytyy tehdä saranoinnit, niin tuuletus onnistuu. Sitten taas joskus kun on kuumaa.

Amppeleihin pitää hankkia led-valosarjat tai vastaavat. Eikö tunnu vaativan jotain kirkastusta? Tosin kun mainitsin tästä miehelleni, hän totesi, että kyllä terassille pitää sähköt vetää. Aivan, ja pian tilaa aletaan tuunata viherhuoneen suuntaan. Näin meille aina käy😇Valmis ei ole koskaan valmis.

Kiitos vierailustasi ja hyvää viikonloppua!

Terassin lasitus (melkein) valmis!

Aplodit taitavalle ja aikaansaavalle miehelleni! Tänä vuonna piti tehdä vaan katto, mutta nyt terassi on ovia vaille valmis.

Materiaalit ovat kaikki siis kierrätystavaraa, kuten aikaisemmassa postauksessa kerroin. Seinälasit ovat peräisin eräästä muinaisesta Alkosta, ja ne makasivat tuolla pihan perällä vuosia. Yllätys oli suuri, kun mieheni mittaili ja huomasi, että niiden mitoitus sopii just jetsulleen terassiin.


Pesemisessä oli iso työ; ikkunat olivat tietenkin vihreän ja sitkeän liman peitossa. 

Väinö on ollut kovin mielissään, koska nyt hän saa olla ulkona säällä kuin säällä. Ja minä sain yhden huoneen lisää jota voi koristella talvellakin. Kesällä kukkia ja talvella kynttilöitä! Mahtavatko ensi kesänä minkään rautakaupan koukut ja ketjut riittää, kun keksin lisää kohtia, joihin voi  ripustaa "vielä yhden amppelin"😇?

Hyvä alku tämäkin...

Katon ja seinän yhtymäkohtaan vielä lasit, niin tuuli ei lennätä sisälle vettä eikä lunta.

Ruukkuihin pitää laitella muutamia callunoita ja havuja, niin tulee kodikas tunnelma, eikö? Paljaana paistava multa ei ole kivan näköistä.

Ihanaa viikonloppua Sinulle!

Marraskuun puolustus

Nyt kun kaikki kuistin kesäkukat ovat manan majoilla, voin ripustaa lyhtyjä niiden tilalle. Aivan upea asia sekin, marraskuussa😉.

Minun tuli niin paha mieli marraskuun puolesta, kun kaikki tuntuvat olevan sitä vastaan.

Miksi joka kuukauden pitäisi olla samanlainen? Yhtä kukkien loistoa ja kasvun pauhua? Välillä pitää levätä ja koota voimia. Niin ihmisten kuin luonnonkin.

Mietin aamulla, kävisikö tylsäksi, jos asuisi paikassa, jossa on ikuinen kesä. Kuten Madeiralla on. Kolme perunasatoa vuodessa ja sitä rataa. Ainaista ruohonleikkuutta, kitkemistä, sadon korjaamista, kastelua, taas uuden istutusta ja kylvöä. Siellä syntyneet ihmiset eivät varmaan ymmärrä kaivata muuta, mutta jos itse muuttaisi asumaan sinne. Alkaisiko ikävöidä Suomen syksyjä ja talvia? Nimittäin kuulin viime reissullamme tällaista tapahtuneen.


Nuorempana sain melkein ihottumaa, kun syyskuu koitti, ja kesälle oli jätettävä hyvästit. Sitten aloin miettiä, että olenpa hölmö. Jos aion asua Suomessa, miksi en nauttisi kaikesta, mitä täällä on tarjolla. Turha väkertää vastaan sellaiselle, jolle ei voi mitään. Parempi sopeutua ja ottaa ilo irti kaikista kuukausista.

En mitenkään halua olla besser wisser enkä aliarvioi niitä, joille pimeys aiheuttaa masennusta. Minulle taas häikäisevän valoisat keväät ovat olleet hiukan hankalia viime vuosina. Eivätkä muuten ruusutkaan niistä tykkää.

Olen tietysti muutenkin aika omituinen😅Herään neljän viiden aikoihin, panen otsalampun päähän ja lähden koirien kanssa ulos. Mietin edellisenä iltana, mitkä hommat teen seuraavana aamuna. Koirat tekevät mukavan tunnin parin aamulenkin, minä saan askarrella rauhassa eikä tarvitse kuunnella romuttamon meteleitä. Sen verran valitukseni ELY:lle on näköjään poikinut, että yöaikaan on ollut hiljaisempaa. Käryä ei ole juurikaan tullut, ja sen tilanteen totisesti soisin jatkuvan!

Toivon leutoa talvea, ja sen suuntaista on ennustetukin. Silloin tuulet käyvät lännestä, eivät pohjoisesta tai idästä, jotka kylmän lisäksi tuovat melun minun mieliharmikseni ja stressiksi asti.

Vaikka lähtisin kyllä muutenkin ulos, jos uni ei enää jatku. Olen kärsinyt koko ikäni huonoista unenlahjoista. Nykyään nukahdan hyvin, mutta herään suht aikaisin, ja sängyssä olen pyörinyt niin paljon, että sitä en harrasta enää yhtään, vaan nousen ylös.

Oikeastaan olen oikein tyytyväinen, että rytmini on käännähtänyt päälaelleen. Entisestä iltakukkujasta on tullut aamuvirkku.

On noloa, että puuseppätalouteen ostetaan tällainen rimpulalintulauta Prismasta. Näin kuitenkin tein ja aamulla ripustin laudan yhden kesäkukan tilalle. Kun avasin sälekaihtimet, laudalla touhusi jo innokkaita asiakkaita.

Myös ruusunkiulukat kelpaavat siivekkäille, enkä siksi ole pitänyt kiirettä ruokinnan aloittamisella. Talipötköt laitetaan tarjolle, kun ilma kylmenee. Mittari näyttää nyt seitsemää plusastetta. Erinomaista aikaa siis viimeistellä pihaa talvea varten!

Ruskean eri sävyjä marraskuu tarjoilee. Ja Fiinu maastoutuu maisemaan tosi tehokkaasti!

Ruusujen kunnolliselle kukinnalle saisi jättää hyvästit, jos ei olisi talvilepoa. Sitähän me emme halua, emmehän???

Lokakuun lopulla kukki vielä näin kesäisesti! Sitten seitsemän asteen yöpakkaset katkaisivat kesäkukkien elon.

Nukenkaulukset olivat tuossa terassin seinustalla, ja melkein ihme on tapahtunut sillä suunnalla pihaa! Terassi on kokonaan lasitettu, siis seiniä myöten! Sitä pitää hehkuttaa seuraavassa postauksessa.

Lopuksi kuva yölampustani... Rentouttavaa viikonloppua Sinulle!