"Hylkeiden pesäpaikka" - ja kalastajakylä |
Kylässä kannattaa kierrellä ja katsella vanhaa rakennuskantaa. Me lähdimme vaan liikkeelle turhan myöhään erään tapaamisen vuoksi. Olimme kylässä vasta viiden pintaan, emmekä halunneet kulkea rantatietä pimeällä. Siksi vain pyörähdimme keskustassa.
Kylä on tunnettu Winston Churchillin toisena suosikkipaikkana maailmassa, ykkönen oli Marokon Marrakech. Makunsa kullakin, vaikka se pitää edelleen paikkansa, että ei tarvitse lähteä kovinkaan kauas pois Funchalin ytimestä, kun elämänmeno alkaa näyttää perinteisemmältä. Senkin vuoksi kyliä ja sivukatuja on hyvä tutkia.
Funchalista pääsee 9 km:n päässä olevaan kylään helposti linja-autolla. Tosin me emme päässeet, vaikka katsoimme valmiiksi huoneessa, että numero 4 ajaa sinne asti. Hotellimme lähellä on pysäkki, ja odottelimme siinä muutaman minuutin sisällä saapuvaa nelosta. Kuljettaja valitettavasti kielsi ajavansa kylään. En kuullut, mitä hän sanoi, koska mieheni kävi kysymässä. Näihin yllätyksiin on aina syytä varautua. Joku poikkeuksen poikkeus saattaa tulla.
Lähellä seisoo myös pitkä jono takseja, ja käännyimme herrojen puoleen. Matka olisi kustantanut 12 €, mutta eikös mieheni tinkannut hinnan 10 €. Minä en tykännyt, en yleisesti ottaen pidä tinkaamisesta, (eri asia kulttuurit, joissa se kuuluu asiaan, ja se on kohteliasta) koska silloin helposti aliarvioi toisen työtä, ja ihmiset ovat muutenkin lujilla Madeiralla. Autossa sanoin miehelleni, että se 12 € maksetaan, ja perillä kuljettaja oli yllättynyt, kun annoin takapenkiltä vielä kaksi euroa hänen käteensä.
Taksimiehet ovat yleensä puheliaita, ja jotkut puhuvat hyvää englantia, mutta monet valitettavasti vain auttavasti. Aina kuitenkin jotain mielenkiintoista kuulee. Tämä herra näytti kohdan, jossa perjantai-iltaisin poliisit puhalluttavat Câmara do Loboksesta Funchaliin päin tulevia autoilijoita. Maan tapana on juoda ja sitten lähteä rattiin. Ilmeisesti rattijuopumusta ei sosiaalisesti paheksuta samalla tavalla kuin meillä.
Taksin - ja linja-autonkuljettajilla on nollatoleranssi.
Jokainen Madeirankävijä on tutustutettu espadaan, valkolihaiseen kammottavan näköiseen mustaan kalaan, jonka hammasvarustus on kuin piraijalla. Sanotaan, että sitä pitää syödä ennen kuin sen näkee, ja kauppahalli on oiva paikka otuksen ihailemiseen.
Kala "löydettiin" vasta noin 150 vuotta sitten. En tiedä, onko pelkkää legendaa, mutta kerrotaan, että muita kalastajia rohkeampi Joâo Gomes purjehti melko kauas Atlantille, ja laski alas 800 metrin pituisen köyden, jonka päässä oli paino. Koukkuun oli tarttunut 2 kg painava ja reilun metrin mittainen kala, joka oli paineen pienenemisen takia jo kuollut.
Mistähän syystä Gomekselle tuli mieleen tehdä tällainen kokeilu? Oliko hän kenties kuullut tarinoita merten syvyyksistä elävästä kalasta?
Joka tapauksessa, löytö nimettiin espadaksi, ja siitä tuli Madeiran kansalliskala.
Jokaisella ravintolalla taitaa olla oma reseptinsä, ja kyllähän kalaa täytyy ainakin kerran maistaa.
Vapaahetkinä voi lyödä korttia. |
Satama on idyllinen ja kuvauksellinen. Elämä täällä ei ole valitettavasti ole yhtä somaa: elanto on tiukassa. |
Pestana on ulottanut lonkeronsa tännekin. Pienelle kaistaleelle rakennetaan hotelli. Kuvassa näkyvien talojen rantanäköala taitaa sen myötä olla vain muisto. |
Alussa reitti kulkee viehättävästi talojen vieritse. |
Taidonnäyte. Kaikki mahdollinen rakennusala on käytetty hyväksi. |
Pari lyhyttä videota Atlantin kuohuista:
Reitti on nykyään helppokulkuinen. Rantakivialue on lähes kokonaan katettu, ja ihmisiä tuli mm. lastenvaunujen kanssa vastaan.
Jos aikoo kävellä edes takaisin. esim. Lidosta, aikaa on askeleen ketteryydestä ja maisemien katseluun käytetystä ajasta riippuen varattava 4 - 5 tuntia. Lisäksi se aika, jonka kiertelee kylässä.
Rantatiellä on myös muutamia ravintoloita, jos jano ja nälkä yllättävät tai jos haluaa istahtaa ja ihailla merta.
Tasapainoharjoittelua...
Matkamme edetessä taivas punertui upeasti!
Näitä rappuja kun kulkisi muutaman kerran päivässä, niin jo läskit sulaisivat😙 |
Niin punastui myös meri.