sunnuntai 30. kesäkuuta 2019

Gallicamaassa kukkii monen vuoden jälkeen

Tuscany

Ensimmäiset aloittivat jo ennen juhannusta, siis liian aikaisin. Gallicoiden "kuuluu" kukkia vasta heinäkuussa.

Sama pensas mutta eri valossa😕mietin vaan, kun koettaa tunnistaa ruusuaan netin ja kirjojen avulla.

Tuscany on matala ranskalainen.



Gallicat eivät ole loistaneet niille varatussa penkissä. Niitä on muuallakin, mutta tämän omasta mielestäni erinomaisen kasvupaikan (suojattu kolmelta suunnalta) varasin nimenomaan ruusuille, joita todella arvostan Noh, ne eivät vaivannäköäni ole pahemmin arvostaneet, ja todella monena keväänä 10 vuoden aikana olen joutunut saksimaan ruusut lähes maan tasalle. Siitä tappotalvesta puhumattakaan.

En muista, milloin kukinta olisi ollut edes tämänmoista. Tämän ja hurjan kasvun myötä nousi eteen uusi ongelma. En tunne enkä muista enää ruusujani, ja isommat pensaat ovat kietoutuneet limittäin ja lomittain. Nyt saa nauraa😹

Toisaalta olen löytöretkellä omassa pihassani. Aika jännää.

Rosa Mundi - kohtuullista kukintaa tiedossa

Yhdessä ja samassa pensaassa...






Pohdintojen ja taustojen kertomisen aika on kiihkeimmän kasvukauden mentyä. Postaukset ovat siksi lähinnä kuvakavalkadeja😅.


Kirjanpidon ankaran tutkinnan jälkeen... Gloire de France?



Alla oleva ruusu on myyty Sissinghurst Castlena, mutta sehän se ei ole.










Pensas on noin 1,5 metrinen, ja kuten näkyy, kukkien väri vaihtelee iästä riippuen purppurasta vaaleanpunaiseen. Keskeltä kurkkaa keltainen silmä.

Vakka-Taimen Vesa meinasi, että pensas voisi olla Belle sais Flatterie. Pysytään tässä oletuksessa, kunnes toisin todistetaan.







Eivätkä yllätykset tähän lopu!







"Löysin" tämmöisen ruusun, oikeasti en tiedä, olenko koskaan nähnyt tämän herkkiksen kukkivan.
Rouva on Duchesse d´ Angoulême. Ruusu on todella ihastuttava, herkkä, ja juuri minun makuuni. Onneksi en kaivattanut penkkiä ylös täydellisen kyllästymisen hetkellä.






Tästä näkee, miten lomittain ruusut kasvavat. Tummempi liilaan vivahtava on oma yksikkönsä, ja se lienee Hippolyte.

Duchesse de Montebello koettaa kukkia, mutta kuivuus on vaatinut veronsa: kukat ovat mitättömiä, vaikka olen viime päivinä kastellut herttuatarta. Ja muitakin. Olen jo muutamia viikkoja kerännyt keittöstä tulevat vedet kasveille.

Tämä on vain alkua kastelurallille😟jos ei saada kunnon sateita.

Kunpa herttuatar jaksaisi... pitkät pinkit nuput, jotka aukenevat vaaleanpunaisiksi maljoiksi. OOOH.

Lisää yllätystä: Luettelossani lukee nimi: Hely Kalska. Taatusti on kuollut, nimi ei tuota minkäänlaista mielikuvaa. Piti googlata. Vaan eipä mitään, eilen alhaalla pilkotti juuri sellainen aniliininpunainen yksinkertainen kukka. Revin oheiskasvillisuutta pois, ja kukan ympäriltä paljastui ruusu. Pieni mutta hengissä oleva. Kröhöm.

Sorry, mutta Hely ei tule koskaan kuulumaan suosikkeihini, mutta jostain syystä olen sen vaan napannut Vakka-Taimesta kyytiin. Sinne muuten pitäisi päästä... jos ei ensi viikolla, niin ainakin seuraavalla.

Ihanaa alkavaa ruusuhöperöistä viikkoa!

sunnuntai 23. kesäkuuta 2019

Ruusukäytävä kukassa






Pihalla on aivan huumaava tuoksu! Ruusut kukkivat niin runsaasti, että pelkään, ehdinkö edes kuvata kaikkia. Postaukset on pakko jättää myöhemmälle, ja säilöä moniin kuviin tähän asti paras ruusukesä.





Etualalla... Carmenetta. Siitä oikealle tunnistamatta jäänyt rento-oksainen matala ruusu.

Kuuluuko kartanoruusuihin?

Kirjanpitoni ei ole oikein tikissään. Olen seisoskellut viime päivinä pariin kertaan ruusupenkeissä ja ihmetellyt, kuka tuossa kasvaa. Noh, pitää näyttää kuvia Muurisen Vesalle, jahka sinne asti ennätän.
Tästä ruususta on vain merkintä x malay, joka minusta viittaa Kempeleen Kaunottareen. Se tämä ei voi olla, koska on kerrottu. Hmmm...


Kukka lähempää.





Louise Bugnet oikealla, takana vasemmalla Lumo ja oikealla tumma Nuit´s de Young.


Lisää Lumoa.




Therese Bugnet ja William Baffin



Lisää tummuutta




Olen kuulemma sanonut ruusuhulluuden alussa, että hankin vain tummia ja näyttäviä ruusuja. Vaaleat saavat jäädä taimistolle. Kröhöh, ja kuinkas sitten kävikään.



Blush Damask läheltä


Miten voi olla näin täynnä kukkia?!
Snowpavement


Monet aloittavat kesälomansa juhannuksesta, joten jos niin on laitasi, hyvää ja rentouttavaa sellaista!

tiistai 11. kesäkuuta 2019

Hassu rupikonna


Mikähän herra tai rouva rupikonnan idea on? Hän on kaivautunut salaattipenkkiin, vaikka aurinko porottaa kuumasti juuri tähän kohtaan koko päivän.

Eilen huomasin uuden asukkaan. Olin tuntikaupalla poissa, ja lähtiessäni oli niin tuulista, että jätin kasvihuoneen luukut ja ovet kiinni. Automaattiluukut saisivat hoitaa tuuletuksen, jos sitä tarvittaisiin. Ilma lämpeni päivän mittaan, ja menin kiireesti aukomaan luukkuja ja kastelemaan. Samalla nyppäsin vesiheinää pois salaattien joukosta. Alta paljastui ruskea kasa, ja luulin ensin Nipsun kakanneen penkkiin, mutta ei. Kasa liikkui. Sammakkoparka oli pelästynyt lähestymistäni ja ruopinut itsensä melkein näkymättömiin.

Aamulla se kökötti kasvien tasalla, mutta ilman lämmetessä kaivautui jälleen mullan joukkoon. Minun kävi sitä sääli, ja kävin pariin kertaa kastelemassa sitä kasteluvedellä. Kurkin sitä myös ulkopuolelta, ja se mulkaisi minua sen näköisenä, että mitä siinä koko ajan kyyläät.

Ennenkin sammakot ovat tykänneet olla kasvarissa, mutta ovat poukkineet siellä ja täällä. Pelästyttäneet minut, kun ovat poukanneet kasvusäkin takaa, metsästäneet pari kärpästä ja jatkaneet matkaa.

Jokunen päivä sitten mieheni näki lammikossa rantakäärmeen. Minäkin menin toiveikkaana ottamaan kuvaa, mutta käärme ei halunnut enää näyttäytyä. Sinällään kiva yllätys, koska muutama vuosi takaperin meillä oli oikein rantakäärmekeskittymä. Mutta jouduimme hävittämään yhden taapelin purunpoistolaitteiston tieltä, ja sieltä paljastui ilmeisesti talvehtimispaikka. Harmi, ei tiedetty, ja siltikin taapeli olisi ollut pakko purkaa. Toivotaan, että jostain olisi löytynyt uusi lempipaikka.

Tällainen pikainen postaus pihatöiden välissä. Kiirettä pitää, eikö? On tekemistä, ihailemista ja kuvaamista.

lauantai 8. kesäkuuta 2019

Ruusujen ilotulitusta

Ruskela





Ruusujen kukinta on alkanut vauhdilla. Pensaat ovat täynnä nuppuja! Viime kesän kuumuudesta oli siis edes jotain hyötyä.


Matti Hesperia







Onko Glory of Edzell kukkinut vielä koskaan näin paljon?





Idänjuhannusruusu




Juhannusmorsian







Paimio


Ihmettelen kukan keltaisuutta. Eikö pitäisi olla hiukan punertava? Tarkistin kirjanpidostani, että tässä kohtaa todella on Paimio.

Kuvassa väri on vielä vahvempi kuin todellisuudessa.




Havualue on myös aivan mielettömän upeassa kukinnassa. Haluaisin lisää atsaleoja, ja taisin keksiä jopa paikan niille.



Kerisalo





Ukkonen ei ole vielä eksynyt tänne asti, mutta sitä odotellessa... mukavaa viikonlopun jatkoa.


sunnuntai 2. kesäkuuta 2019

Annen Kukkatarhalla


Voi tätä ihanuutta! (Isoin halli kuvattuna etu - ja takaosasta.)



Taimet ovat laadukkaita ja edullisia. Vai mitä mieltä olet näistä tomaattien hinnoista?






Vieläkin olen vihainen itselleni, että haksahdin KodinKukkien näyttävään mainoslehtiseen. Lähes samoilla hinnoilla olisin saanut Annelta kunnon kokoisia ja kunnollisia taimia.


Nukenkauluksia ja markettoja lähti eilen mukaani. Ne kestävät kuumuutta ja kukkivat uskollisesti.


Puutarha Thip, joka jatkoi perinteikästä Alhon Puutarhan toimintaa, on lopettanut. En ole itse käynyt, mutta ystävättäreni oli kääntynyt pihalta takaisin. Kasvihuoneet olivat olleet tyhjillään, ja nurmikko oli kasvanut ylipitkäksi. Harmi, että nuoripari ei saanut toimintaa kannattamaan. Olisko heidän pitänyt mainostaa enemmän perinteisillä tavoilla? Ei pelkästään facebookissa. Heidän myymänsä taimet olivat aivan kunnollisia, ja palvelu oli ystävällistä. Siitä ei siis voinut kiikastaa.

Mutta, ala on työläs ja vaatii lukemattomia työtunteja ennen kuin kukat ovat asiakkaan auton takakontissa. Laaksosen puutarha lopetti joku vuosi sitten, eikä sitäkään toimintaa kukaan jatkanut. Toivottavasti Anne jaksaa vielä kasvattaa! Muuten olemme pian Honkkarin ja Tokmannin varassa, ja niiden taimet olen tänä vuonna jättänyt kauppoihin. Ovat olleet kovin nuutuneen ja heikkovoimaisen oloisia.

Oikeassa reunassa 4 lehtoakyleiaa.

Yllä eiliset ostokseni + pari kosmoskukkaa ja 7 tomaattia, jotka olin jo tässä vaiheessa istuttanut. Koko hoito maksoi vain noin 80 €. Kysyin Annen miesystävältä, joka on vapaapäivinään myymässä: "Otitko varmasti kaikista hinnan?" Kyllä, mutta marketatkin maksavat vain 3,90 €.

Hyvää mieltä minulle, upeiden asetelmien lisäksi, tuottaa se, että voin tukea paikallista yrittäjyyttä.