keskiviikko 24. lokakuuta 2018

Tulen väreissä


Luonto hehkuu kaikin tavoin! Ruskan lisäksi on ollut aivan upeita auringonnousuja ja - laskuja.





Lehdet ovat puista jo pudonneet, mutta hetken ne tarjosivat todellisen ilotulituksen. Tämäkin haapa on saanut kuolemantuomion, joskaan en tiedä, tappaako kaulaaminen puun.

Helminukkajäkkärä on kukkinut heinäkuusta lähtien ja kestänyt helteen ja kuivuuden. Edelleen se jaksaa porskuttaa.


'Kerisalo' yllätti! Ruska ja kukat yhtä aikaa.



Samaten 'Pohjolan Kuningatar' ylläpitää edelleen kesää.



Olenko pensasmustikkaakaan nähnyt näin sievässä syysvärissä?


Pari viikkoa sitten lauantaiaamuna koko maailma oli vaaleanpunainen!




Kotipihlaja on kaunis, mutta on kasvanut paikkaansa liian suureksi. Joutuu keväällä lähtemään kokonaan polttopuiksi tai ainakin runkoja harvennetaan rankalla kädellä.


Kanadalainen 'Nicolas' kukkii, kunnes taipuu talvilevolle pakkasten iskiessä.



Ja vielä yksi auringonlaskukuva. Sävy on tällä kertaa tällainen.

Mukavaa syksyn jatkoa!


keskiviikko 17. lokakuuta 2018

Mainio maa-artisokka

Auringonkukan sukulainen on sekä kaunis että terveellinen!

Kuva on otettu 12.9., jolloin sato ei ollut vielä valmista. Mukulat olivat liian pieniä. Vasta viime päivinä olen korjannut satoa.

Olen kaivanut mukuloita maahan vuoden 2017 keväällä, mutta silloin syksyllä en varsia nostellut ylös maasta. Maa-artisokka sai jatkaa kasvuaan ja leviämistään kasvimaalla, jolle en tänä keväänä tehnyt mitään. Olen kyllästynyt vesiheinään, tai mallasruohoon kuten täällä sanotaan, ja keuhkosammaleseen, jota en saa kuriin.

Reilu viikko sitten tein ensimmäisen sosekeiton. Oikein ohjeen mukaan, ja kävin jopa ostamassa sauvasekoittimen. No niin... hyvää oli ja nälkä pysyi kauan poissa.

Jonkun tunnin kuluttua maha alkoi kummasti kuplia. Huh, kuten sarkastisesti kerroin tunnelmista: tähän ikään kun tulee, niin lauantai-illalla ei ole muuta tekemistä kuin katsoa Midsomerin murhia ja kauniisti sanottuna paukutella ilmaa pihalle.

Epäilin m-artisokkaa syylliseksi ja rupesin tutkailemaan, voisiko se olla mahdollista. Hyvinkin! Ilmavaivoista varoiteltiin monilla sivustoilla😅. Juures on huonosti sulava, eikä välttämättä sovi kaikille lainkaan, mutta onneksi monet tottuvat siihen.

HYVÄ NIIN KOSKA... mitä enemmän hain tietoa, sitä enemmän löysin loistavia terveysvaikutuksia.

Ensimmäisenä silmiin osui inuliini. Se ei hajoa vaan kulkeutuu paksusuoleen, jossa se toimii suoliston bakteerifloran ravintona. Se sisältää prebioottisesti vaikuttavia hiilihydraatteja.
Se tasapainottaa verensokeria, ja sen arvellaan ehkäisevän paksusuolensyöpää.

Vielä lisää loistavia uutisia... juures puhdistaa maksaa, lisää sappinesteen tuotantoa, tehostaa rasvanpolttoa ja aineenvaihduntaa, alentaa korkeita kolesteroliarvoja ja antaa energiaa. 

Siitä saa kaliumia, kalsiumia, fosforia, magnesiumia, rautaa, jodia, foolihappoa, B-vitamiineja ja A-vitamiinia. Näitä tarvitaan kun keho muuntaa hiilihydraatteja energiaksi.

Hyötylista ei ole aukoton, mutta tästä saa jo jonkinlaisen käsityksen minkälaisen terveyspommin kanssa olemme tekemisissä.

Juuri ylösnostettu varsi sisälsi tällaisen mukularyppään.


Eikun sitten kokeilemaan.

Alla ohje, jonka sain ystävättäreltäni. Tässä voi muokata suhteita sen mukaan, haluaako paljon maa-artisokkaa vai vain vähän. Onko kokenut käyttäjä vai vasta-alkaja.

MAA-ARTISOKKA-PORKKANA - KEITTO

Keitä kasvisliemessä kuoritut ja paloitellut porkkanat, artisokat ja purjot. Soseuta ja kaada kattilaan takaisin. Lisää kuohukerma (itse käytin soijakermaa) tai sulatejuustoa ja mausta suolalla ja valkopippurilla. Ripottele pinnalle esim. persiljaa tai kirveliä.

Hyvää ruokahalua!

Maukasta tuli, ja keitto vaan parantaa makuaan parin päivän sisällä.

Sadokasta loppuviikkoa!