Brinkhallin kartano, osa 3. Puutarha + Brinkhallin puutarhaopas: Keittiökasveja kotitarpeeseen + kotimatkan ostokset

Tällä paikalla ovat sijainneet aikaisempienkin omistajien puutarhat.

Rambergien aikana (1926 - 1968) elanto saatiin hedelmäpuista. Omenapuita oli parhaimmillaan 5000 kpl, mutta sotatalvien pakkaset tappoivat niitä. Venäläisten pommikoneet tuhosivat komean navetan, josta on jäljellä enää vaikuttava kivijalka. Kartanon talouden alamäki alkoi... siihen päälle tuli pariskunnan avioero.

Mutta palataanpa ajassa taaksepäin...

Gabriel von Bonsdorff (1762 - 1831) oli ansioitunut mies. Hänestä olisi paljon kerrottavaa, mutta mainittakoon, että hän loi uraa Turun akatemian  eläinlääketieteen, fysiologian ja anatomian professorina sekä Turun akatemian rehtorina.

Hänen oma luonnontieteellinen kokoelmansa käsitti lopulta 6166 kasvia, 2300 mineraalinäytettä, 2326 kotiloa, 4108 hyönteistä, 595 fossiilia, 63 korallia ja 47 alkueläintä. Surkeuksien surkeus: kokoelma tuhoutui Turun palossa v. 1827 ja niin kävi myös Brinkhallin asiakirjoille.

Yhtenä Suomen talousseuran perustajajäseninä hän harjoitti omalla tilallaan merkittävää viljelystoimintaa. Etusijan saivat keittiöpuutarhan kasvit ja niiden siemenviljely. Bonsdorff kirjoitti siemenasiakkaitaan varten oppaan, jossa neuvotaan viljelyä maan muokkauksesta lähtien ja kerrotaan kasvien hyvää tekevästä voimasta.

Siemeniä myytiin todennäköisesti Turun Linnankadun asunnon yhteydessä olevasta kivimakasiinista. Åbo Tidning - sanomalehti ilmoitti, mitä siementä oli saatavilla. Samassa kerrottiin lyhyitä ohjeita idättämisestä ja maan lannoituksesta.

Kirjan on suomentanut ja toimittanut Suomen Kirjallisuuden Seura, ja ostin tämän nykyaikaistetun version kahvilasta.

Kirjan ohjeet ovat häkellyttävän tuoreita, käyttökelpoisia, eikä Bonsdorff jaarittele turhaan. Monet hänen aikalaisensa kirjoittivat monisatasivuisia opuksia, jotka eivät olleet tavallisen kansan saatavilla. Valistuksenajan ihmisenä Bonsdorff halusi keittiökasvien käytön leviävän eteenpäin kartanoista ja pappiloista, jokaiseen mökkiin ja taloon. 

Lajikkeet ovat samoja kuin nykyään, ja niitä on peräti 65. Se on aika yllättävää. On salaatteja, lehtikaalia, mangoldia, retikkaa, porkkanaa, maa-artisokkaa, maustekasveja, melonia ja arbuusia... Tomaattia Bonsdorff ei kyllä mainitse, noh, ei tietenkään.

"Hän ken halajaa aikaisia taimia, perustaa lämpölavoja." Niiden rakentamisen ja käytön Bonsdorff neuvoo.

Mitä mieltä olet myyrien karkoitusohjeesta? Myyrät jättävät rauhaan ne kylvökset, jonka multaan on sekoitettu myyrien inhoamaa sianlantaa. Lisäksi on hyvä johonkin puutarhan nurkkaukseen upottaa maahan kaksipohjaisia tynnyreitä. Niihin porattuihin reikiin pystytetään viiritankoja heti, kun myyriä on näkösällä. Pieninkin tuulenvire saa salkojen huippuun kiinnitetyt kankaan riekaleet ja leveät siivekkeet liehumaan ja aiheuttamaan meteliä tynnyreissä. Se säikäyttää esiin tulleet myyrät. 

Hylkeenrasva on yksi aine, jota Bonsdorff kehottaa käyttämään. Hmm... mistähän sitä saisi?


Lisää edistystä... Brinkhallin englantilainen maisemapuutarha oli ensimmäisiä Suomessa Piikkiön Raadelman ja Viipurin Monrepos'n ohella. Saksalaisen puutarhurimestarin ohjeistuksella (en ole onnistunut mestarin nimeä löytämään) Brinkhalliin rakennettiin uusimpien virtausten mukainen puisto.

Lampi esiintyi Hovimäessä.

Tältä Brinkhallin rannassa näytti nyt... kovasti mietin, miten näkymä on muuttunut 200 vuodessa.

Aika on tulla ja aika on lähteä...

Olimme suuntaamassa kohden ukkosmyrskyä, ja hetken kuluttua vettä läsähti sekä tuulilasiin että Turun seutuun.

Minä tietenkin ajoin, vaikka en kovin arka kuski olekaan, niin nyt rupesi pelottamaan. Hiukan vielä lisää vettä, niin minun olisi ollut pakko ajaa sivuun. Mieheni varoitti milloin mistäkin vaaran paikasta; parempi neljä silmää kuin kaksi. Muut autoilijat ajoivat onneksi maltillisesti, ja Turun keskustaan saavuttaessa pahin myräkkä oli ohi. Huuuh.

Viherlassilaan tultaessa satoi enää vain hiukan.

Ihana paikka...

RUUSUJA! Voi hyvänen aika... tänne minun on päästävä ensi keväänä. Tosin osa on vartettuja, ja niiden kanssa en rupea vähtäämään, mutta paljon on omajuurisia, myös kanadalaisia.

J.P. Connelia olin himoinnut, mutta ei ollut tullut vastaan... Juu-u, ei ruusujen ostaminen aivan helppoa ole.

Päätin kumminkin istutttaa Connelin Kakkosmaahan eli siihen, josta Henry Martin kiskottiin irti. Oikein pahaa tekee vieläkin!

Ja mutta, arvaas... penkissä oli paljon juuria. Kuusen kaiketi? Samaa on ollut nähtävissä Tyttöjen Ruusuhaudalla, joka on koira-aitauksen toisella puolella. Vaikka multa/hiekkasekoitus on ollut viimeisen päälle, en ole saanut ruusuja kasvamaan. En ainakaan niin loistavasti kuin oletin. Hmm... kuusiko vie voimat? Jos näin on, päässyyllinen on iso kotikuusi aitauksen sisällä. Olen niin tykännyt siitä, mutta näin ollen... lähtökäsky on käynyt.

Ennen kuin voimaavievät puut lähtevät, ei ole mitään järkeä istuttaa tälle puolelle pihaa. Toisin on ruusukäytävän toisella puolella, on autiota, KAIKKI puut on kaadettu pois, ja sinne suuntaan aion laajentaa seuraavaa ruusupenkkiä.

Pitää päivittää eilistä postausta. Saiko tästä sellaisen kuvan, että olen kuusien alle tehnyt ruuspenkkejä? No en ole, mutta minulle tuli yllätyksenä se, miten kauas kuusi kurottaa juuriaan. JOS se on edes syy... aivan kuusien vierellä on hyvinvoima ruusumaa ja vasta sen jälkeen on Kakkosmaa.  

Mutta miten lainkaan Brinkhallin kartanosta päädyttiin ruusuihini😂

Erinomaista viikonloppua... mitä ikinä aiotkin tehdä.

Paikallislehti Raumalainen huomioi Vainio-Tanin Elsan

Jaahas, "joudun" kohta perustamaan kolmannen blogin kirjoja ja niihin liittyvää aineistoa varten, mutta laitetaan tämä juttu nyt vielä tänne.

En ole yhtään sen sorttinen, että nauttisin huomiosta tai esilläolosta, mutta kirjoittamisen myötä on vähän niin kuin pakko olla.

Pekka Lehmuskallion kuva on onneksi onnistunut. Huh, ei-kuvauksellisena ihmisenä kuvaustilanne on minulle yhtä paniikkia, mutta onneksi nyt juttelimme samalla toimittaja Maarit Anttilan kanssa, niin en ehtinyt jännittää.

Yksi asiavirhe on putkahtanut tekstiin. Eurajoen kirkonkylä, ei kunta, muodostui keskiajalla kahdestä kylästä: Haloisesta ja Viloisesta.

Kokonaisuudessaan juttu on onnistunut, ja toimittaja tuo pääkohdat hyvin esille. 



Kiitos vierailustasi!

Vainio-Tanin Elsan esittelytilaisuudet lähikirjastoissa

Ensi viikon maanantaina 11.2. klo 12 - 13 olen Eurajoen kirjaston kulttuuriklubissa.
Kerron kirjoitusprosessista ja siitä, mitä jatkossa tuleman pitää. 

Tervetuloa!

Alla Satakunnan kansan arvostelu.

Linkin saat aktiiviseksi maalaamalla se hiiren kanssa ja klikkaamalla auki. 

https://www.satakunnankansa.fi/a/201414498

Luvian kirjastolle minua pyydettiin myös, ja siellä olen ma 4.3. klo 18.

Ihanaa, jos blogin lukijoita tulisi paikalle! Jos vaan on mahdollista, niin moninkertaisesti tervetuloa kannustamaan minua. Tämmöiset tilaisuudet aina vähän jännittää😅.

Kiva kun olit kuulolla. 

Uusi kirja, KRISTIINA VEHNÄPÄÄ, alkoi elää

Minulta kysytään usein, mistä sain kimmokkeen juonelle. En tiedä, on vastaukseni. Se vain tuli jostain, ja niin kävi nytkin.

Näin ensin silmissäni nuorehkon naisen (nimen keksin myöhemmin) ja tiesin, että jollain tavalla häneen liittyvät rosvot, ryövärit tai miksi keskiajan rikollisia halutaan kutsua. Siitä juoni lähti kehittymään.

Mutta ennen kuin voi lähteä kirjoittamaan on selvitettävä itselleen monta yksityiskohtaa. Otan esimerkkinä nimet.

Mitkä etunimet ovat olleet käytössä 1300 - luvun lopussa? Millaisen nimen voin "antaa" vaikka vuonna 1340 syntyneelle miehelle? Entä mikä hänen isänsä nimi on ollut? Kaikkihan ovat jonkun poikia ja tyttäriä. Varsinaisen nimen lisäksi hänellä on voinut olla jopa useampi kutsumanimi. Abraham on vääntynyt Aaproksi, Aproksi, Aapoksi tai Aappoksi. Kutsumanimi on voinut myös ilmaista ominaisuutta tai kuvata ulkonäköä, kuten Vehnäpää. Jos hän on merkittävämpi henkilö, hänellä on todennäköisesti myös sukunimi. Keksinkö sellaisen itse vai löydänkö jostain sopivan?


Muinaisnimet ovat myöhäiskeskiajalla virallisista asiakirjoista jo jääneet pois, ja kristilliset nimet ovat tulleet tilalle. Viralliset nimet, monesti ruotsalaista alkuperää olevat, muokkautuivat pikku hiljaa kansankieliseen asuun. Ensimmäisinä ilmestyvät Topi ja Antero, mutta esim. Pekka ilmaantuu vasta 1500 - luvulla. 

Naisten nimistä on vaikeampi saada tietoja, koska ennen 1600 - lukua heitä ei merkitty asiakirjoihin. Pyhimyskalenterin nimet ovat kuitenkin olleet käytössä. Mariaa ei vielä keskiajalla annettu, vaan vasta 1500 - luvulla.

Myös se piti selvittää, onko keksimäni juoni uskottava. Olisiko niin voinut käydä? Kyllä, löysin vahvistuksen idealleni!

Tässä muutamia tietokirjoja, joita olen lukenut viime viikkoina.

Matkaopas keskiajan Suomeen on kiinnostavasti ja selkeästi kirjoitettu. Se ei ole liian tieteellinen, mutta sisältää paljon hyödyllistä tietoa vaikka käytössä olleista rahoista ja hinnoista.

Eilen löysin huuto.netistä Välähdyksiä keskiajasta - kirjan ja varasin sen heti itselleni. Parissa antikvariaatissa kirjaa oli ollut, mutta joku muu oli ehtinyt ennen minua. Odotan löytäväni tästä kirjasta rakennusten ja pihapiirin kuvausta.

Sarkajako on aiheuttanut sen, että naapurukset ovat asustaneet kirjaimellisesti kylki kyljessä. Nykyvinkkelistä katsottuna järjestely tuntuu kovin hankalta. Tilaa olisi ollut, mutta silti rakennukset ovat olleet niin lähekkäin, että tulipalon syttyessä koko kylä on voinut palaa.

Sain nuorena vanhemmiltani lahjaksi tämän kirjasarjan. Nämä ovat yleisteoksia ja keskittyvät lähinnä poliittiseen historiaan. 

Muinaisusko kulkee rinnakkain katolisuuden kanssa. Maailma on täynnä "väkeä": haltijoita ja tonttuja. Enteitä tähyillään ja lausutaan loitsuja.

Erittäin seikkaperäinen kirja! Tästä löytyy jopa kaavat pukujen ja asusteiden valmistamiseen.

Kirjoitan kuitenkin viihdekirjoja, ja siksi on tehtävä kompromisseja. Henkilöt ovat "kaunisteltuja" romaani-ihmisiä, vaikka samalla pyrin tarkkuuteen faktojen suhteen. Esim. lanttua ei vielä kasvateta, perunasta puhumattakaan.


Tässä vielä lukunäyte Vainio-Tanin Elsasta. Se unohtui postauksesta, jossa kerroin kirjan ilmestymisestä.

Elsa menee Markun kanssa suutarille...

Vanhan kamarin ovesta ilmestyi Anna, joka joutui tukeutumaan keppiin. Anna oli varmasti hurmannut miehen kuin miehen, mutta nyt tukka oli muuttunut tuhkan harmaaksi, iho oli uurteinen, ja sormet olivat vääntyneet ja nivelet paksuuntuneet. Silmissä välkkyi sen sijaan edelleen nuoruus. Ne katsoivat minuun kirkkaina ja uhmaavina.
Hän kärsi taatusti säryistä: reumatismi taisi kalvaa luita. Tuijotinko hänen käsiään liian kauan, koska Anna äyskäisi: kuka tällainen vieras oli, joka häiritsi taloa pikku pyhinä. Jälkeenpäin tajusin, että Anna todellakin käytti sanaa talo ja oikein painotti sitä.
Suutari työnsi raskaan tuolin taemmas ja toisti sovittelevasti mummulleen, että hänhän oli maininnut piian tulevan Juuselan Markun kanssa. Korokepohjallista piti korjata.
"Niin taisit sanoa", Anna ynähti ja siirtyi penkin päähän istumaan.
Seisoin edelleen oven suussa pojan kanssa, joka ujosteli kovin, Markku painoi päänsä tiukasti helmoihini.
Ulriikka päästi sellaisen naurun, että minua puistatti. Se oli sekä karmiva että ilkeä.
"Helmer hyvä, ei tämä tyttö ole piika, vaan Vainio-Tanin Elsa Laitilasta."
Annan pää käännähti äkkiä kuin vaaniva eläin minua kohti, ja katse muuttui vihaiseksi. Olisin astunut ulos, jos olisin voinut, mutta jalkinetta oli korjattava. Matkallakin Markku oli valittanut jalkoja palelevan: huopikkaat oli yksinkertaisesti saatava käyttökuntoon.
"Onhan mummu tästä tytöstä kuullut", Ulrika jatkoi suu halveksivassa vinossa. "Ettei vaan muorin muisti olisi pettämässä?"
Kiusallisen tokaisun päälle nainen hörötti taas naurun, mikä sai minut epäilemään hänen olevan päästään vialla.
Helmer nousi seisomaan ja kätteli minut. "Anteeksi vaan, olin siinä luulossa, että joku piika tulee lapsen kanssa." Naisille hän tokaisi: "Neiti on tullut toimittamaan nuoren herran asiaa minulle, suutarille. Ei teille, joten antakaas akat olla höpsimättä."
Ojensin huopikkaat hänelle, ja hän viittasi nopealla liikkeellä penkkiä kohti. Istuin varovasti, ja Markku piteli edelleen kasvojaan hameessani.

Ja niin edelleen...

 "Lukeminen kannattaa aina" - eikö joku viisas ole näin sanonut?

Hyvää alkavaa viikkoa Sinulle!

VAINIO-TANIN ELSA on nähnyt päivänvalon!

'Lac Majeau' pääsi takakanteen.

Kahden vuoden työ on paketoitu 316 sivun sisälle. Eikö kuulosta mitättömältä? Miten sain tuhrattua näin paljon aikaa muutamaan sivuun?

Noooh.... yllä olevat virkkeet ovat tietenkin pikkuinen vitsi, toisaalta sisältävät osan totuudesta. Koko totuus on kumminkin se, että näin paljon aikaa suttaantui.

Kesällä 2017 tuli kahdeksan pikkuisen elämän pakottama kirjoitustauko, ja muitakin ns. takapakkeja ilmaantui. Edellisellä lomalla meinasin kirjoittaa, mutta tekniset ongelmat estivät sen. Nyt en enää edes yritä, vaan otan loman lomana.

Tutkimustyö vie historiallisissa romaaneissa enemmän aikaa kuin itse kirjoittaminen. Vaikka olen ollut kiinnostunut historiasta siitä asti, kun opin lukemaan, tarkistettavaa riittää aina.

Etukansi näyttää tältä. Trilogian kahdessa ensimmäisessä osassa on harmaat kannet, ja äitini ehdotti aivan oikein, että miksei tässäkin olisi.

Kansi ei ole hempeän romanttinen, vaikka kirjassa rakkauttakin on. Käsittelen kuitenkin Suomen historian synkimpiä asioita: sisällisotaa ja siihen johtaneita syitä Eurajoen näkövinkkelistä. Jyhkeä aitta astinkivineen ja rautaovineen sopi mielestäni juuri tämän kirjan kanneksi.

Vainio-Tanin Elsan isoäiti on Agatha, joka on syntynyt ja kasvanut kuvitteellisessa Sammalliston kylässä Eurajoella. Hänen tarinansa on kerrottu kirjoissa Koivikon Agatha ja Vainio-Tanin Agatha.


Takannesta löydät kirjan idean, enkä sitä tässä käy sen enempää selittelemään. Lukija arvioikoon tuotokseni😅

Eurajoella sisällissota oli rankka koettelemus. Sukupolvien ajalta kerääntynyt katkeruus purkaantui. Osasyynä oli Vuojoen kartano, joka hallitsi isoa osaa pitäjää ja piti torppareita rautaisessa ja epäreilussa otteessaan. Juuselan talo tosin sijaitsee perintöläänin alueella, mutta täälläkin vaatimukset uudenlaisesta elämänmallista saavuttavat työtätekevän kansan.

Romaani on sekoitus faktaa ja fiktiota, mutta erittäin hyvä tarkoitukseni on ollut tuoda molempien puolien kannat esille.


Bookystä ja Adlibriksestä saat tilattua oman kappaleesi tai kirjan jollekulle lahjaksi.
Kustantajan sivuilta kirja pitäisi myös löytyä: www.nordbooks.net. Vielä ei kylläkään näkynyt... Paljon muuta kiinnostavaa kirjallisuutta tosin on tarjolla.
Lähistöllä asuville minä voin toimittaa kirjan😊

Kiinnostavia lukuhetkiä!

Terassin valmiusaste nousee ynnä muuta marraskuista pohdintaa

Blogeissa on toinen toistaan hienompia talviasetelmia ja amppeleita, ja mukava niitä on ihailla. Itse olen vaan niin tumpula enkä ollenkaan kätevä emäntä. Minun tekeleeni ovat tällaisia yksinkertaisia, mutta parempi tämäkin kuin tyhjä ruukku tai musta multa.

Tarveaineet omalta pihalta. Näyttää havuja olevan myynnissäkin, niin kuin on klapejakin pienissä pusseissa. Kuka ihmeessä niitä ostaa???

Eilen varauduin mahdolliseen talveen (naurua) ja ostin pari isoa säkkiä talvensuojaturvetta. Ja lisäksi kunnon vesikauhan, jolla levittää turvetta. Ensi viikolla on luvattu aavistuksen kylmempää, mutta se on todennäköisesti tilapäinen notkahdus eikä vielä aiheuta toimenpiteitä tässä rannikolla.

Ehkä monien kaipaama aurinko näyttäytyy? Minä en sitä kaipaile jo siitä syystä, että nukun paljon paremmin kun on täysin pimeää. Valoisampiin vuodenaikoihin ikkunat peitetään pimennysverhoilla, mutta silti rakoisista pilkottaa. Makuuhuoneen verhon teippaan vielä reunoista kiinni seinään, mutta ei valon pääsyä tajuntaani mikään tahdo estää.

Olenkohan minään syksynä aikaisemmin saanut pihaa näin hyvään kuntoon? Totta kai isolla läänillä on aina tekemistä, mutta esim. haravoinnit on pääsääntöisesti tehty. Monesti lehtiä on jäänyt keväälle.

Uusi kirja hahmottuu päässäni, ja olen innoissani kun lapsi lelukaupassa. Päätin ottaa härkää sarvista ja kirjoittaa rakastamastani keskiajasta. Tutkimustyötä ja suunnittelua on tehtävä vielä jonkun verran ennen kuin pääsen kirjoittamaan, joka on ennen kaikkea pimeän vuodenajan työtä. Kesällä ei tahdo ehtiä eikä jaksaa. (Odotan Vainio-Tanin Elsaa tällä viikolla painosta. Näin kustantaja ainakin lupasi pari viikkoa sitten, kun kysyin.)

Varsinkin viime kesä oli hirmu raskas! Uuvuin täysin kastelemiseen. Päivisin tahtoi taas olla niin kuumaa, että pihalla ei pystynyt juuri mitään tekemään. Aika meni tavallaan hukkaan. Nyt lämpötilat ovat aivan loistavat. Ei tule hiki, mutta ei vilukaan.

Iltaisin on ihanaa syventyä tutkimustyöhön, lisätä välillä puita uuniin ja valmistaa vaikka jokin juuresherkku seuraavalle päivälle.

Terasilla on nyt ovet!

Alkon kyltit ovat aika hupaisia. Ehdotin, että kai ne sentään raavitaan pois, mutta jää nähtäväksi.

Pelkään, että ovien takana alkaa olla jonoa yhdeksän aikaan aamulla😅! Ritavuoren sivuliike... kohta pitää ainakin anniskeluoikeudet hankkia.

Osaan elementeistä täytyy tehdä saranoinnit, niin tuuletus onnistuu. Sitten taas joskus kun on kuumaa.

Amppeleihin pitää hankkia led-valosarjat tai vastaavat. Eikö tunnu vaativan jotain kirkastusta? Tosin kun mainitsin tästä miehelleni, hän totesi, että kyllä terassille pitää sähköt vetää. Aivan, ja pian tilaa aletaan tuunata viherhuoneen suuntaan. Näin meille aina käy😇Valmis ei ole koskaan valmis.

Kiitos vierailustasi ja hyvää viikonloppua!

Lean Ruusu

Olen saanut nuokkuvakukkaisen tarhakurtturuusun anoppini ystävättäreltä, Lealta. En osaa sanoa, onko tämä joku tunnistettu lajike.

Kukka on pienehkö, neljä - viisi senttiä leveä. Pensas on metrin korkuinen, säännöllisen mallinen. Juurivesoja muodostuu, mutta vähemmän kuin monilla tarhakurtturuusuilla.
Olen nostanut kukkaa ylöspäin kuvausta varten. Alimmaisessa kuvassa näkyy, miten "allapäin" ruusu on. 

 Nuppu on tummanpunainen, ja siitä väri lähtee muuttumaan kohti tummaa aniliinia.

Ruusu on alkanut kukkia tänä vuonna vasta näinä päivinä. Talvivaurioita se ei kärsinyt, joten syy on jossain muualla. Kuivuudessa kai sitten.

Blogi on ollut aika hiljaa viime päivinä, ja se tila jatkuu edelleen. Syynä on uusi kirjani, jonka kirjoittamisen olen saanut päätökseen, mutta tekstin tarkistaminen on työn alla. Olenko mainostanutkaan täällä kirjoitusharrastustani😉?

Valmistuva kirja, Vainio-Tanin Elsa, on viides kirjoittamani. Se on itsenäinen jatko-osa kirjoille Koivikon Agatha ja Vainio-Tanin Agatha.
Elsa sijoittuu Eurajoelle sisällisodan aikaan. Kuten aina, pyrin totuudenmukaiseen viitekehykseen, vaikka tarina on keksittyä.
Kaksi kirjaa, Mansikkamäen Elina ja Juuselan Maija, olen kirjoittanut yhdessä Leena Faltun kanssa. Yhteistyömme tulee jatkumaan. Syksn ja talven mittaan alamme kirjoittaa jatko-osaa edellisille. Työnimenä on Juuselan Naiset.

Takakanteen suunnittelen ruusuaiheista kuvaa. Ei ole muuten ennen ollut! Muita kukkia kylläkin. Lac Majeau - tarhakurtturuusu kukkii juuri nyt upeasti! Yhtenä suosikkiruusunani se on vahva ehdokas.

Kaunista loppukesän viikkoa Sinulle! Kiitos kun vierailit🌹