tiistai 29. joulukuuta 2020

Kevään ja kesän muistoja

J.P. Connel


 Muutamia kanadalaisia, jotka suvaitsivat kukkia.

 

Jotkut kasvoivat kyllä, mutta ilman kukintaa. Edelleenkään en ole kovin suopea kanadalaisille. Tai olenko millekään tällä hetkellä? Puolen vuoden taisto on takana. Mitä mahtaa edessä häämöttää? 

Päätin kertoa tässä haavani tilanteesta ja kaikesta epäammattimaisuudesta, jota olen kohdannut. Ensimmäinen osa on koirablogissa, mutta en osaa liittää sillai hienosti kuin te muut, että klikkaa tästä. Ehkä joku neuvoisi minua. 

Kevennän tunnelmaa kuvilla, ja onhan hyviäkin hetkiä ollut, vaikka sitä järkyttyneemmäksi tulen, kun mietin ihmisiä, jotka ovat oikeasti sairaita. Miten heitä kohdellaan? Onko kukaan todella kiinnostunut? Halutaanko auttaa? Vai onko tilastojen kaunistaminen henkilökunnan tärkein tehtävä?


Metsätontun ruusutarhan Leila ei varmaan tarkoittanut tällaista postausta, ja muuten en minäkään alunperin. 

Nämä kuvat ovat minun ja Fiinun syyspuolen lenkeiltä. Silloin, kun haavan tilanne parani niin paljon, että pystyin kävelemään edes tunnin yhtä soittoa. Miettikää mikä saavutus!


Ensinnäkin, haava olisi pitänyt kirurgisesti avata ja putsata kunnolla, ja sen jälkeen laittaa siihen haavahunaja. 

Se laitettiinkin monien kokeilujen jälkeeen, kun sain vihjeen homeopaatilta. Vasta silloin haava lähti paranemaan, ja sen tehdessään vuodatti haisevaa eritettä. Ensin hoitajat juoksivat sinne ja tänne, olivat hermostuneita ja sipisivät keskenään. 

Haavahunajan ominaisuus on, että se vuodattaa, eli puhdistaa haavaa kunnolla, ja tekee sen jopa sairaamman näköiseksi. Tämä selvisi minulle kun tapasin SK:n. Kunnan ainoan virallisen haavahoitajan. Vaikka oikeasti silloinkin epäilin, että näin saattaisi olla, koska minun tuntemukseni alkoivat muuttua mutta haava näytti pahemmalta. Hmmm... Miten voi olla, että hoitajat eivät tunne tuotteiden ominaisuuksia?

Ihminen on todella yksin, kun kukaan ei tunnu osaavan ja olet kuin heittopallo. Hoitohenkilökunta suunnistaa kuin Lontoon sumussa ja kokeilee sitä ja tätä, eikä kukaan ota vastuuta. 


'Rosa Mundi'... Henry II:n rakastajatar, jonka elämässä on selvitettävää ja varmasti paljon on jäänyt historian pimentoihin. Yksi suosisikkiruusuistani. 

Ihana kesäinen maisema, eikö?

 

Mokailujen jälkeen minulle on esitetty jo monet kerrat palasiirrettä. Sillä halutaan peittää virheet ja päästä pälkähästä. 

Jokainen tietää siirteiden vaarat. Minulla sentään on vielä jalka, mutta olisiko sen jälkeen, JOS JÄTTÄISIN itseni kirurgin varaan? 

Hyvänen aika sentää, kun täällä ei osattu edes hopealappua käyttää. Kaikki vaan matkivat edeltäjäänsä, eikä ketään kiinnostanut, vaikka joka hoitajalle valitin niin kovasta kivusta, että se esti nukkumisen. 

Hopeaa saa pitää vain kaksi viikkoa kerrallaan! Sen jälkeen tilanne arvioidaan. Minulla sitä pidettiin yhtä soittoa kaksi kuukautta!

Porin haavapolia täällä jumaloidaan. Sieltä apu löytyy, vaan eipä löydykään, ei ainakaan ihmiselle, joka ei ole määräiltävissä. Huono tuurini jatkui sielläkin: lääkäri oli tyly eikä hänen kanssaan pystynyt keskustelemaan.

Se hyvä haavapolissa oli, että ymmärsivät ottaa hopean pois ja ihmettelivät, miksi sitä oli näin kauan käytetty. Täällä palautteeni asiasta aiheutti ainoastaan päänpyöritystä hoitajissa, joilla olisi pitänyt olla kunnon ammattitaito.

Seuraava siirto oli, että alipainelaite asennettiin haavapolilla lääkärin määräyksestä.  Kahden päivän kuluttua itkin jalka sylissäni hallilla, enkä pystynyt muuhun kuin paniikkiin. Viikon lopussa kipu oli niin kova, että laite otettiin kotisairaalassa pois. 

Haavahoitaja SK oli kovin närkästynyt vakkilaitteen käytöstä. Onneksi ei haavan jo valmiiksi ärsyyntynyt ympäristö auennut! Se oli ollut todella lähellä, koska laite oli polttanut palovamman ympärysihoon. Nyt varmasti lukija ymmärtää samaistua, millaisesta kivusta oli kyse. 

Terveyskeskuksessa eräs hoitaja tiuskaisi minulle, että se paineentunne olisi pitänyt kestää eikä heti antaa periksi. Mitäpäs tähän ammattimaiseen kommenttiin lisäämään.


'Merveille'


Toki vika, jonka itsekin tiesin, löytyi... laskimot eivät ole aivan tikissään. Ilmeisesti minulla on myös erittäin herkkä iho ja ihonalaiskudokset ja hitaasti paraneva kudostyyppi. Nämä ovat toki arvailuja, mutta sopisivat hyvin kuvaan. Lisäski minulla on taipumusta atopiaan. En voi sanoa olevani atoopikko, mutta vuosia sitten käsien iho oli auki ja samoin kasvojen ihon kanssa on ollut ongelmia. Sisältä päin otetut "voitelut" ovat ilmeisesti auttaneet, ja tilanne on helpottanut.

Tiedon varmistuttua olen ottanut laskimoita vahvistavia tuotteita; vielä enemmän kuin ennen. 

Haava on peläyttänyt minun muutaman kerran alkamalla vuotaa. Ensimmäisellä kerralla lähdin Poriin päivystykseen, kylläkin turhaan, koska todennäköisesti silloin kun huomasin vuodon, se oli jo lakannut. Pienikin kova isku haavan yläosassa olevan suonen päähän on avannut sen. 

Tiedättekö, mitä muuttaisin heti terveyskeskuksen toiminnassa?

Ensinnäkin haavapotilaalle määrättäisiin omahoitaja. Hänen ei tarvitsisi olla läsna jokaisessa hoitotapahtumassa, mutta hän seuraisi säännöllisesti ja ottaisi vastuun ja johdon hoidosta ja tuotteiden käytöstä. 

Haava on tällä hetkellä pinnallinen, ja nyt odotetaan innolla, että reunat alkavat kurouta umpeen. Hyvänen aika, se voi jopa tapahtua!  Ihmiskeho on ihmeellinen. Se paranee, kun sitä ei aivan ehdoin tahdoin estetä.



Sen verran olen asiaa päässäni hautonut, että olen päättänyt kirjoittaa Sosiaali - ja terveysministeriöön nimenomaan järjestelmän epäkohdista. Minuun kohdistuneista virheistä tuskin kannattaa ryhtyä valittamaan.

 




 

 






 

 

 

 

 



keskiviikko 9. syyskuuta 2020

Laivalla... vihdoin kuuden kuukauden tauon jälkeen!

 


Kuva on ehkä monien mielestä apea, vai kuinka? Sataa ja on niiin harmaata ja synkkää. Totta, mutta silti kaunista. 

Minun mielenmaisemani ovat olleet tänä kesänä erittäin synkkiä nilkan haavan vuoksi. Koirablogissa olen kertonut vamman alusta ja siitä seuranneesta kivuliaasta tiestä, jonka "rantaa" ei vieläkään ole näkyvissä. Tosin itse olen nyt sitä mieltä, että haava on alkanut parantua. Tuntemukset ovat muuttuneet, kivut helpottaneet ja liikkuvuus on parantunut. Silti, pitkä tie on edessä. Tänään suostuin siihen, että minulle laitetaan lähete Satasairaalan haavapolille. Olen toivottoman lääkäri - ja lääkekammoinen, eikä tämä reissu ole tilannetta yhtään helpottanut, päinvastoin. Viimeiseen asti ole mielessäni pullikoinut lähetettä vastaan, mutta lopulta oli pakko ajatella jo paikallisen terveyskeskuksen henkilökunnan mielenrauhaa. 

 

Kauniit harmaan sävyt;  aina ei tarvita auringonpaistetta kauneuteen, eihän?


Meidän pitä heinäkuun puolessa välissä seilata Turusta Tallinnaan, upealla uudella reitillä, jippii. Vaan ei onnistunut jalkani vuoksi. Reissua siirrettiin elokuun alkupuolelle, mutta en edelleenkään olisi pystynyt pitkiä matkoja kävelemään. Kaiken lisäksi sain jonkun kuumetaudin, joka testin mukaan ei ollut korona. Silti, matka siirtyi jälleen... tämän viikon loppuun, ja sen Tallink peruutti.

Lohdutuspalkinnoksi varasin tutun ja turvallisen matkan Turusta Tukholmaan. 

Pahoittelen, että kovin huonolle lukemiselle ovat toisten bloggaajien postaukset jääneet. En ole koskaan kokenut näin kovaa kipua (eivätkä lääkäritkään ole tuntuneet ymmärtävän millaisista tuskista on ollut kysymys), ja se oli todella invalidisoivaa. Kipu oli koko elämän keskiössä. 

Omatkin postaukset ovat jääneet tekemättä, samoin pihatyöt ja uusi kirjani etenee hitaammin kuin mikään mihin voisin sitä verrata. 

Suurenmoiset kiitokset miehelleni, joka on auttanut minua: hän on ajanut ja trimmannut luonnontilaisia alueita. Pihan yleisilme ei ole päässyt rupsahtamaan.

Koronan saa helpommin Prismasta kuin laivalta. Väkeä oli vähän, ja kaikki pysyttelivät etäällä. Me kuljimme ihmisten ilmoilla visiirit päässä.

 




Riittääkö turvaväli😉?

Pakenimme perimmäiseen nurkkaan, siksi tällainen kuva. 

Laivan toimintoja on jouduttu tietenkin supistamaan. Grill Housen runsas ja kiireetön shamppanja-aamiainen oli tällä hetkellä vain muisto. Baareista toimi ainoastaan Starlight Palacen alakerran anniskelupiste.

Henkilökunta teki parhaansa, vaikka ymmärrän, että huoli työpaikasta painaa joka hetki. 

 

Ainoa paikka, joka tuntui lähes tavalliselta oli Tax Free - myymälä.  Siellä oli hyviä tarjouksia, ja jopa tällainen houkutus: shamppanjapullo kuin huulipuna! Juuri minulle kosmetiikkafriikille tehty. 

Huokaus, ostamatta jäi, mutta ehkä ensi kerralla.


 

 Laittelen alle kuvia, jotka puhuttivat minua paluumatkalla. Viimeisteltyjä taloja ja miljöitä. 

 


 

 





 


 

Suomessa kirkastui. 




Vaaleanpunaiset pilvet seurasivat meitä kotimatkallamme. 



Kanadanruusuista aion tehdä postauksen. Osa on kukkinut loistokkaasti, osa ei ollenkaan. 


Kiitos Sinulle lukijani kärsivällisyydestäsi, upeaa ja ennen kaikkea tervettä syksyä!

lauantai 4. heinäkuuta 2020

Ruusuja, ruusuja ja vielä kerran ruusuja




'Blush Damask' kunniansa päivinä... ennen sateita. Pian siitä on jäljellä enää muisto vain... ennen ensi kesää. Jaa-a, sadetta olen saanut, kun sitä toivoin. Taisin olla epämääräinen pyynnössäni? Määrä olisi vissiin pitänyt ilmoittaa. Enkä halua olla taas pessimisti, vaikka sitä olenkin, kun sanon, että joidenkin ensimmäisten ruusujen kukinta meni piloille kuivuuden takia. Vaikka kastelin, ja osaa jopa luonnonvedellä, se ei ole sama kuin taivaalta tuleva kastelu. Loppujen kukinta taas kärsii pahasti näistä ryöpyistä, jotka jatkunevat ainakin ensi viikkoon. Onneksi ehdin ottaa joitain kuvia. Joten nautitaan näistä!



Seuraavassa kuvia Albapenkistä, jossa on kyllä paljon muutakin kuin Albaa😊


Terassilta kuvattuna. Näkyy mm. 'Botzaris', 'Alienor de Aquitane' ja 'Kesäyö'. Taaempana 'Blance Fleur' ja 'Henry Hudson'.



'Chloris' ja 'Amelie', joka on ehdottomasti yksi top kympin ruusuistani. Alla tuttavuus lähempää.








Vieruskaveri 'Chloris' - herkkä kaunotar








Jonkunlainen näkymä ruusukäytävästä. Sen kuvaaminen on hankalaa, tai ehkä vain päässäni, koska aina kuvaan mukaan tulee miesmäisiä koneita. Noh, kummikin siitä välittämättä 'Snow Pavement' kukkii etualalla. Pavement ruusuja passaa suositella. Ne ovat kestäviä ja varmoja kukkijoita.  


'Lumo' taustalla, ja siitä tarkempi kuva. 







'Snow Pavement', Blush Damask' ja ylimpänä 'Minette', joka on minulle tullut setäni vaimon, Ritvan, kautta Mikkelistä. 


'Nuit's de Young' näkyy myös isossa kuvassa oikealla. 


Sitten siirrymme tienvieruspenkkiin. Siellä kukkii moni muukin ruusu, mutta nämä olen ehtinyt kuvaamaan. 


'Sassa Natalia' ja 'Sävel' aloittelevat. Toivottavasti jaksavat myös jaksaa sateiden ja ensi viikon koleuden jälkeen. Olen antanut jatkuvakukintaisille reilun annoksen kanankakkaa muutama päivä sitten. 





'Ritausma' - ruusupenkki numero ykkösessä. 

Nyt syventymiseen ei ole aikaa, mutta kuvia pitää (pitäisi) ottaa ja kertoa ruusuista lisää. Alkuperästä, kestävyydestä ja omista kokemuksista. Talvella kun on tylsää. Tai miten sen ottaa, mutta näin olen monien ymmärtänyt lepokauden kokevan.


'Lac Majeau' asukkeineen




Sormustinkukan mutaatio, josta myös uusin Viherpiha kertoo. 





Otaksuisin olevan 'Sarah Bernhardt' - tämä myös mummuni perintöä. Tässä vielä täydessä tikissä, mutta sade on piiskannut pionin entiseksi. 


Tältä näytti eilen illalla. Povasi tulevaa päivää. 


Komea on taivas, eikö?

Kiitos vierailustasi💟

sunnuntai 28. kesäkuuta 2020

Kesälukemista puutarhassa puurtajille



Päätin, että tänä kesänä luen. Kun syksy saapuu (anteeksi, tiedän ettei siitä saa puhua tässä vaiheessa kesää), keskityn jälleen kirjoittamiseen. Silloin toisten teokset jäävät hyllyyn odottamaan otollisempaa aikaa. Seuraavan kerran ehkä vasta lomalla?

Kesään kuuluu kevyt mutta taitavasti kirjoitettu romaani. Viihdekirja. Oikein tein valitessani kirjakerhosta EPPU NUOTION Ellen Lähde - sarjan. Siitä on ilmestynyt Myrkkykeiso, Anopinhammas ja kuvassa oleva Elämänlanka. Olen lukenut kaksi ensimmäistä, ja ne ovat ysin kirjoja sarjassaan.

Mitä enemmän itse kirjoittaa, sen enemmään kiinnittää huomiota kieleen. Sen pitää olla jouhevaa, tuoretta ja kieliopillisesti oikein. En kestä, jos samoja ilmaisuja käytetään tuon tuosta. Monien uusien kirjailijoiden kirjat ovat saaneet minulta heittotuomion. Se tarkoittaa sitä, että kirja lentää kirjaimellisesti päin seinää. Vaikka juoni olisi kelvollinen, kieliasu on surkeaa. Käytetään turhia sivulauseita jatkuvasti. Esim. "Avasin majatalon oven ja näin, että..." Miksi ei voi suoraa alkaa kertoa, mitä näkee? Toki lukija silloin ymmärtää, että henkilö on mennyt sisälle Kirjoista olisi jopa voinut ruksia kokonaisia kappaleita!

Itsekin näihin virheisiin tulee välillä sorruttua, mutta toivottavasti aina vain vähemmän.

Eppu Nuotio saa miinuksen siitä, että alkanut käyttää nykyään vallalla olevaa virhettä, joka lienee luikerrellut suomeen englannista. Nimittäin lauseenvastikkeen pilkuttaminen. Noh, onneksi sitä ei ole montaa kertaa. Muuten kieli on eloisaa, jopa pirskahtelevaa, ja muutamalla kuvailevalla sanalla Nuotio piirtää lukijan eteen henkilön tunnetilan, maiseman tai säätilan.

Päähenkilö Ellen Lähde on pirteä lähes kuusikymppinen rouva. Hän tekee ruokaa, leipoo, puuhaa martoissa, tutustuu sujuvasti uusiin ihmisiin, rakastaa ja ratkoo mysteereitä. Ellenillä on suuri sydän ja vikkelä ajatuksenkulku.

Ellenin kotikaupunki on Turku, ja sekin on raikasta, ettei aina olla pääkaupunkiseudulla.

Siitäkin pidän, että Ellenin lähipiiri seuraa mukana uuteen seikkailuun. Kuten Samuel, joka on ensimmäisessä kirjassa eksyksissä oleva naapurin miehenalku, mutta josta tulee Ellenin nörtti, tutkimusapulainen ja melkein kuin oma poika. Tai ehkä paremminkin pojanpoika. Sivuhenkilöiden elämänkulkua, rakkaussotkuja, asuntokauppoja ym. seurataan sopivassa määrin.

Ellen on myös puutarhaharrastaja ja innokas matkailija. Nämä harrastukset on vielä helppo yhdistääkin.

Kuinka on? Kiinnostuitko?


torstai 18. kesäkuuta 2020

Ruusujen kukinta on alkanut!


Talon eteläpäädyn penkki aloittaa kukinnan, ja tämä on vasta alkusoittoa! Tuoksu on huumaava. Nyt on aika myös nauttia aherruksen lomassa.



'Juhannusmorsian '


'Wasagaming'


Läheltä

'Kerisalo' on penkin toisessa päässä.














'Paimio'


Kukka on joinain vuosina punertavampi.
'Therese Bugnet' availee ensimmäisiä kukkiaan.


'Souvenier de Philemon Cochet' - ollut takuuvarma ruusu, mutta nyt joku (kuivuus?) näivettää varsia.

Olen saanut tämän Juhannusmorsiamen Leena-ystävältäni, ja kukka on hiukan eri värinen kuin pihamme toisella yksilöllä. Tämän vaaleanpunainen on aavistuksen kirkkaampi. Vai?



On ruusujen joukossa sentään jotain muutakin.





Keltakurjenmiekka on levinnyt mukavasti muuten ongelmallisen lammen rannalla. Edelleenkin musta muovi on liikaa näkyvissä. Huokaus. 




Tämä pioni on pihamme arvokkaimpia kasveja. Mummun perintöä. 


Kiitos vierailustasi!