tiistai 1. heinäkuuta 2025

Käärmeiden kesä?

Pikku tarhis mieheni hellässä mutta vankassa otteessa
 

Lain mukaan rantakäärmeitä ja vaskitsoja ei saa itse siirtää pois, vaan pitää kutsua jonkinlainen viranomainen paikalle. Hohhoijaa, tänne viranomainen olisi saanut pysyttyää teltan! Varsinkin tänä vuonna. 

Miten voi olla? Viiden minuutin aikana näin kaksi käärmettä. Toinen yli kyy, ja pahaa pelkään, että se oli juuri se, joka loikoili muutama päivä sitten talon sokkelin vierellä. Menin tukemaan pionia, jonka raskaat kukinnot olivat vetäneet sen maata myöten. Silloin häntä luikahti pois edestäni. 

Kyseinen pionipenkki sijaitsee koiratarhassa, ja sehän on meillä aika iso alue. Onneksi Fiinu pysytteli koko ajan lähelläni. Kyyn nähtyäni huusin kuin mikäkin pöhkö, ja koira onneksi uskoi eikä lähtenyt tiedustelemaan sen perään.

 

Osa oksista oli painunut maahan. Lajike on nyt hukassa, mutta lisään, kun löydän muistiinpanoni. 
 

Hain mieheni apuun, mutta totta kai kyy oli ehtinyt siinä ajassa vaikka Raumalle asti, niin halutessaan. Perkasin hetken pionin juurta. Sitten mieheni alkoi huutaa jotain, mutta navakka tuuli vei sanat mennessään. 

Fiinu oli näyttänyt hänelle, että "kato iskä, mikä tossa on. Taas joku hauska, joka liikkuu itsekseen." Vallikiven reunassa rantakäärme koetti yhtä aikaa pysytellä näkymättömänä ja päästä piiloon. 

Se oli pakko ottaa talteen ja viedä kauemmas. Mieheni on kyllä hirmu rohkea käärmeiden kanssa! Minulle oli aivan riittävä ponnistus, että uskalsin ottaa kuvan😅

Jotenkin meidän on saatava käärmeet pysymään hiukan kauempana. Ensi viikolla tähän aikaan perheemme on kasvanut SISU-pojalla, ja hänellä täytyy olla turvallista temmeltää pihalla. 

Joskus meillä on ollut käytössä myyrän/käärmeenkarkotin, mutta se oli niin ruostunut ja ties mitä, että pitää ostaa uusi. Silloin kyllä tuntui, että "häristin" auttoi ainakin jonkin verran. Myyrät hävisivät, ja nurmikko alkoi näyttää nurmikolta.  

 

 

Ruusutarhan alkupää. Oikealla Blush Damask, ja edessä Snow Pavement on aloittamassa kukintaa.

 

Blush Damask on aivan täynnä kukkia!

 

 


 

Tämä on kait Hansa, mutta melko vanhaa kantaa. On kasvanut pihalla, josta alut kaivoin, jo 1950-luvulla. Antajan mukaan olen nimennyt pensaan Mirjamin ruusuksi. 

 Kiitos vierailustasi ja mukavaa puutarhaviikkoa Sinulle!

maanantai 23. kesäkuuta 2025

Ruusujen kuulumisia

Ruusujen kukinta on aivan mahtavaa! Pensaat ovat kasvaneet hurjasti viime vuodesta, ihmeellistä kyllä.

Tässä muutamia kuvia lukijan iloksi.  

 

 

Kerisalo

 

 

Kapea otanta: Ruskela, takana Glory of Edzell ja Juhannusmorsian


Kyy lämmitteli sokkelin vierellä. Tämän vuoden saamme nimetä käärmevuodeksi! Oli edelleen, kun kävin katsomassa. Sitten urhea mieheni tuli paikalle kintaiden ja ämpärien kanssa. Tarkoituksena oli siirtää kyy kauemmas, mutta pahalainen livahti puskien juuriin. Arvaapa, uskallanko mennä perkaamaan tätä penkkiä? Pääsääntöisesti ruusut hukuttavat rikkaruohot, mutta jostain välipaikoista pukkaa ruohoja, nokkosta ja karrikasta. 


 

 

Wasagaming kasvaa samassa penkissä. Se kukkii yli äyräiden. 



Vihdoin nimimerkki Juhannusruusu kukkii näin upeasti. Puut poistettiin molemmilta puolilta. 



Saku ruusukäytävässä


Therese Bugnetin ja Juhannusmorion kasvut ovat sekoittuneet


Onko teillä pölyttäjiä? Meillä on kovin vähän, vaikka kukintaa on joka puolella. Sataa ja tuulee, lentäminen vaikeutuu lisää. 

Rosa Marginata


Lähikuva


Mukavaa isoa kesää! Pihojen ja tapahtumien suhteen. Meillä on SE yksi iso tulossa, mutta siitä sitten myöhemmin ja erityisesti Ritavuoren Rekut - blogissa.  











 

 

 

 

 

 

 

 

torstai 12. kesäkuuta 2025

Rantakäärme kasvihuoneessa


Huono kuva. Otin sen ikkunan takaa, kun käärme pakeni viimeiseen nurkkaan kasvusäkin taakse.

Meillä on pulma. Rouva on mitä ilmeisemmin muninut tai munimassa tyhjään kasvusäkkiin. Minulla ei ole koskaan ennen istutukset olleet näin myöhässä, ja vasta tänään viimeinen säkki olisi täyttynyt. 

Näin rantakäärmeen ensimmäisen kerran eilen, ja pelästyin hirmuisesti. Olen aikamoinen vellihousu! Noloa kyllä tunnustaa näin kaiken kansan edessä. Jätin oven auki päiväksi ja toivoin, että rouva (on niin kookas) lähtisi pois, kun hiljenee.  Mieheni kävi katsastamassa kasvarin, kun tuli kotiin ja totesi, ettei täällä ole enää ketään. Noh huh. Pistettiin ovi kiinni. Vaan kuinkas kävikään, kun menin tänään taimikasseineni? Rouva paistatteli päivää kasvusäkkien päällä ja huomattuaan minut luikerteli tyhjään säkkiin. Omaan kotiin. Ainoaan säkkiin, joka oli vielä KUIVA. Hyvä huomio kaveriltani. 

On kaksi vaihtoehtoa: jättää säkki paikoilleen ja antaa rouvan leikkiä kotia tai siirtää säkki johonkin suojaisaan paikkaan. Minä en uskalla mennä kasvariin, kun siellä on tällainen kotolainen. 

Hyvät neuvot olisivat nyt kalliita.  

 


















tiistai 4. maaliskuuta 2025

Pää-Poussan Elsa - tulossa toukokuussa

 Ohhoh, olen melkein vuosi sitten viimeksi päivittänyt blogia! Nyt nolottaa. Mutta eräs iso syyllinen löytyy otsikosta: PÄÄ-POUSSAN ELSA. 



Tässä on äänikirjan kansi. Äänikirjana Pää-Poussan Elsa julkaistaan kahdessa osassa: 14.5. ja jatko-osa Elsa elämän myrskyissä 21.5.2025. Painettu versio tullee samoihin aikoihin. 

Kirjan kirjoittaminen ei ollut sen kummenpaa, mutta tietojen hankkiminen tökki. Tein noviisin virheen päättäessäni VAINIO-TANIN ELSAN  Uudellekirkolle eli nykyiseen Kalantiin. Se tuntui silloin sopivalta pitäjältä Laitilan eli Elsan kotikunnan vinkkelistä. Lähellä, mutta ei kuitenkaan liian lähellä. En tarkistanut Kalannin historian tallentamista, ja se oli iso VIRHE. Ensinnäkin silloin tuntui, että Elsan tarina oli tässä. En kirjoita hänestä enempää. 

Tässä kohtaa saanen nauraa itselleni! Olisi kai minun pitänyt ymmärtää, että jonkun ajan kuluttua pääni alkaisi kehitellä jatkoa Elsan elämälle. Näin myös tapahtui. Sen jälkeen alkoi tutkimustyö.

Totta kai Uudeltakirkolta on valtavasti valokuvia, perinnetietoa ja aikalaisten kertomuksia, joita olen hyödyntänyt jatko-osassa. Suurin puute olivat valokuvat ja kuvaukset Kirkonkylästä ja kaupoista. Jonkun yksittäisen kuvan löysin Finnasta, mutta kyselyt kirjastoihin ja museoon eivät tuottaneet tulosta. Sen tähden Elsa ei käy ostoksilla kotipitäjässään. Saanen arvata, että kirjan julkaisun jälkeen joku koputtaa minua olkapäähän paikallisessa S-Marketissa ja kertoo, että hänellä kuvia Uudenkirkon kirkonkylästä. Joka suunnasta ja vielä yksityiskohtaisia. 

Suurenmoiset kiitokset Tuija Hannulalle - Kalanti - seuran puheenjohtalalle. Hän totisesti etsi minulle aineistoa kirjaa varten!

Tällekin kirjalle on tulossa jatko-osa. Se sijoittuu Perniöön, ja tällä kertaa tein taustatyön paremmin. Perniön historia on vallan hyvin tallennettu. 

Ja kuinka ollakaan Arja-ystäväni, noilta suunnilta (alunperin vallan muualta), ilmoitti yks´kaks´, että hän on hakenut Salon opaskoulutukseen ja hänet on myös hyväksytty.  No mutta! Ehtymätön tiedonlähde kirjailijalle! 

Silti, kovin kauan Elsaa saamme odottaa. Vielä pitää jaksaa ja jaksaa, ennen kuin kirja on kansissa ja kuulokkeissa.