maanantai 28. heinäkuuta 2025

Tuliko käytyä Kajaanissa?

Ei oikeastaan. Vain hiukan jostain kulmalta katseltiin mukavan oloista kaupunkia. Minusta se muistuttaa Mikkeliä, jossa olemme vierailleet useasti. Silloin kun Kauko-setä asui Saimaan rannalla. Kuitenkin, molemmat kaupungit sijaitsevat vesistön varrella, ja keskustan asutus vaikutti amatöörin silmiin samanikäiseltä. 

Kajaania pommitettiin rajusti. Onneksi edes yksi helmi säily. Alla video C.L. Engelin suunnittelemasta Raatihuoneesta vuodelta 1831.  

 


 

 

Siinä näkyy Kainuun linna, jonka venäläiset pasauttivat taivaan tuuliin. 

 

Katseltavaa vielä riittää

 



 






Tästä miehestä pitää ottaa selvää, siis aivan historiallisesta vinkkelistä.  

Kävimme myös Prismassa. Voi sentään, kehtaako sellaista edes tunnustaa? Paitsi, että ilman mitään mittaria, päässäni olen alkanut arvioida Prismoja. Verrattuna kaupungin hyvinvointiin. Hmm, Kajaanin Prisma on tosi iso! Parkkihallitkin. Asiakkaita on tultava muualtakin kuin ydinkaupungista. Asukkaita on kuitenkin vain vajaat 37 000 henkeä.   

Söimme Buffassa, ja kaikki oli perfect! Oli siistiä, ja ruoat olivat maistuvia. Muunlaistakin on Prismojen Buffissa koettu

Ehkä ensi vuonna pääsemme näyttämään Sisua Säteelle? Silloin ollaan ehdottomasti pidempi aika! Kaksi päivää ja yötä meni niiin äkkiä.  

 

KIITOS MIELENKIINNOSTASI! 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!