Tilaa uusi blogiteksti sähköpostiisi

lauantai 23. marraskuuta 2019

Kaksi kuukautta kestänyt sairaala - vuodeosastorumba

Kevennyksenä Baltic Princessin kannelta viime tiistaina ottamiani kuvia.


En puhu itsestäni vaan äidistäni, ja koetan kertoa tapahtumat (ehkä tästä on jollekin hyötyä) kajoamatta hänen yksityisyyteensä ja paljastamatta liikaa. Joka tapauksessa,  Suomen terveydenhoitojärjestelmä on tullut kokonaisuudessaan erikoissairaanhoidosta kotihoitoon liiankin tutuksi näinä viikkoina.

Reissu alkoi syyskuun lopussa keuhkokuumeella. Äidin peruskunto romahti muutamassa päivässä, ja veimme hänet naapurin rouvan kanssa terveyskeskukseen. Eurajoella on tähän asti ollut rahaa palkata riittävästi henkilökuntaa, ja saimme nauttia hyvästä ja nopeasta palvelusta. Äiti otettiin muutamassa minuutissa tutkittavaksi ja todettiin CRP:n olevan niin korkea, että jatkotutkimukset Porissa olivat paikallaan.

Muistanko edes kuinka monta kertaa CRP nousi ennen kuin keuhkokuume oli nujerrettu? Tosin muustakin oli kyse kuin keuhkokuumeesta. Vähän väliä tuli takapakkia, ja puhelimeni soi. Taas oli uusi Porin reissu edessä.

Äidillä on tulehdusastma, ja lääkärit ovat sitkeästi pistäneet kaikki oireet keuhkojen piikkiin. Olimme tammikuussa homeopaatilla, joka kertoi sepelvaltimotukoksista. Äiti pyysi hartaasti useammalta lääkäriltä, että sydäntä olisi tutkittu, mutta ei. Syy: ei ole mitään sepelvaltimotautiin viittaavia oireita. Ei tietenkään, vaikka ihminen puhalsi ja huohotti minuuttikaupalla otettuaan kaksi askelta😠, ja jopa levossa hengittäminen rupesi olemaan työlästä. Aivan naurettavaa perustelua siis, koska kaikille ei koskaan tule esim. rintakipuja, varsinkaan naisille.






Noin kolme viikkoa sitten puhuin sisätautiosaston lääkärin kanssa ja kysyin mm.: "Miksi äidin vointi huononee heti, kun hänet siirretään takaisin vuodeosastolle (tai nimike on nykyään terveyskeskuksen sairaala)? Vastaus kuului: "Sitä mekin olemme täällä ihmetelleet ja koettaneet miettiä, mitä emme huomaa." Myöhemmin selvisi, mitä he eivät olleet huomanneet.

Huoltani lisäsi se, että vuodeosastolla on ollut huono maine. Olen kuullut suoranaisista laiminlyönneistä, enkä tarkoita huhupuheita, vaan omaiset ovat kokeneet läheisiään kohdellun väheksyvästi. Olin siis todella tarkkana äidin hoidon ja kohtelun suhteen. Kysyin alussa joka päivä, onko sinulle oltu ystävällisiä.

Ilokseni voin kertoa, että en havainnut moitteen sijaa! Hoitajat ovat pääasiassa nuoria naisia, jotka ottivat äidin (ja tietysti muutkin potilaat) huomioon ihmisenä, kokonaisuutena. He jaksoivat kannustaa, kuunnella, silittää kättä ja hymyillä.

Viimein oltiin niin pitkällä, että äiti siirrettiin kuntoutumaan kotipalvelun yksikköön, jossa piti olla oma-aloitteisempi ja esim. käydä itse syömässä alakerrassa olevassa ruokalassa. Tämä oli virheliike. Äiti ei viihtynyt osastolla, vaikka minusta se on todella viehättävä, kodinomainen paikka. Kaikki on uutta, tyylikästä ja käytännöllistä.

Tilanne kärjistyi yhtenä tiistaina, kun äitiä ei tultu hakemaan päivälliselle. Hän hermostui siitä kovin, eikä se minustakaan kivalta tuntunut, koska ravitsemus oli mennyt kovin huonolle tolalle: aterioita jäi väliin, ja jos äiti meni ruokalaan, ruoka ei maistunut.

Kotiin päästyäni soitin osastolle. Oli käynyt vahinko, hänet oli toisin sanoen unohdettu. Hoitaja näpäytti minua, että tämä on omatoiminen osasto, ei meillä ole mahdollisuutta vahtia jokaista potilasta, emmekä me voi pakottaa ketään syömään. Kysyin, onko äiti ollenkaan oikeassa paikassa, koska hän ei uskalla (ei sen puoleen halunnutkaan) lähteä omin päin ruokalaan? Ja kuka pystyy syömään, kun ruokailutilanne tuntuu ahdistavalta ja epämiellyttävältä?

Kotiin olisi siis päästävä mahdollisimman pian.


Kun menin hoitopalaveriin, äiti oli todella voipunut ja pahoinvoiva. Palaveri saatiin pidettyä, mutta sen jälkeen hoitaja vei äidin terveyskeskukseen. CRP oli taas noussut, ja EKG:ssa oli sen kaltaisia muutoksia, että epäiltiin menossa olevan sydänkohtauksen.

Olin suunnitellut kirjoittavani huonosti edistyvää kirjaani, Kristiina Vehnäpäätä, loppupäivän, koska mieheni oli poissa, ja minulla olisi ns. omaa aikaa. Vaan toisin kävi. Olin aivan pois tolaltani, itkeskelin enkä uskaltanut soittaa päivystykseen, mikä oli tietysti hölmöä. Olin kuin jänis, joka työntää päänsä pensaaseen, mutta pelkäsin uutisten vain pahentuvan. Äidin kännykkä ja muutkin tavarat jäivät osastolle, joten en saanut häneen yhteyttä.

Tuntien piinan jälkeen soitin, ääni väristen ja itku kurkussa.

Hoitaja oli hämmästynyt, kun kysyin sydänkohtauksesta. "Ei hänellä mitään sydänkohtausta ole. Nämä EKG:n muutokset ovat näkyneet jo lokakuussa, ja muuten kaikki, diagnoosi ja hoito, on vielä aivan auki."

HÄH??? Seuraavina päivinä ilmeni, että lokakuussa on todella ollut sydäntapahtuma. Oletko kuullut sellaista termiä? Minä en ollut, ja tivasin, mitä se tarkoittaa? Onko silloin ollut kohtaus? Ehkä, hoitaja vastasi, mutta sitä ei saada enää kiinni, eikä sillä ole merkitystäkään, mutta... sepelvaltimotauti hänellä on. 

No niin, tulihan se diagnoosi sieltä😒

Samalla löytyi suoliston puolelta tulehdusta, en käy sen tarkemmin selvittämään, mutta tämä vaiva on osaltaan vienyt yleiskuntoa alaspäin. Ja CRP:n nousut ovat liittyneet myös tähän sairauteen, jota tullaan tutkimaan lisää.

Minun ei tarvitsisi edes kertoa, että kuluneet viikot ovat olleet henkisesti ja fyysisestikin kuluttavia. Unimaailmani on alkanut myös oirehtia: milloin putoan itse jostain, milloin joku potilas kaatuu pitkin pituuttaan lattialle, enkä ehdi auttamaan. Koen ilmeisesti itseni voimattomaksi.

Äiti kotiutui eilen, omasta tahdostaan, koska kotipalveluyksikköön hän kieltäytyi ehdottomasti menemästä. 

Kotipalvelun tuesta huolimatta minulla on, ainoana lapsena, melkoinen huoli ja taakka. Äidillä on paljon ystäviä ja naapurissa asuu avulias rouva, mutta heidän apunsa on vapaaehtoista eikä jokapäiväistä.

Tämän tilanteen takia blogini hiljenee x-ajaksi. Lisäksi haluan käyttää liikenevän ajan kirjan kirjoittamiseen. Käyn edelleen lukemassa toisten blogeja, mutta en välttämättä kommentoi niin usein kuin tähän asti olen tehnyt.

Äidin sairauden lisäksi suru-uutisia on suorastaan tulvinut. Olen menettänyt monia ystäviä, tuttuja ja sukulaisia. Toivottavasti elämä tasoittuu.

Kiitos vierailustasi💖onnellista viikonloppua Sinulle!





maanantai 28. lokakuuta 2019

Syyskuvia


Syksyisestä luonnosta ja pihasta on ollut pakko ottaa paljon kuvia, niin kaunista on ollut. Tässä muutamia otoksia. Ja kuinkas sattui, että muutaman tunnin aikana tänne ilmaantui syksyn tilalle talvi! Lunta on tällä hetkellä viitisen senttiä. Maisema muuttui aivan täysin yhdessä hetkessä. Heh, taisi jäädä tämän päivän suppisretki tekemättä.




Suppiksia olemme poimineet Väinön kanssa monta ämpärillistä. Viime viikolla löytyi monin paikoin  kanttarellejakin. Nyt taisivat paleltua...




Onneksi on pimeys!



Vilkkuvaa valoa.



Hetki sitten...



Riippusillalla.






Upeita auringonlaskuja.



'Louise Bugnet'



'Paimio'
Mukavaa viikkoa! Kiitos kun kävit vierailulla!

perjantai 11. lokakuuta 2019

Vielä kerran Madeiralle... fadoilta






Hotellimme järjesti sopivasti fadoesityksen ja illallisen viimeisenä iltanamme. Houkuttelimme ystävämme, joihin olemme alunperinkin tutustuneet Madeiralla, mukaan.

Fadomusiikin historia alkaa noin 1820-luvulta. Pohjalla on Brasiliasta tulleiden orjien afrikkalaiset soundit. Ensin se oli tavernoiden musiikkia, mutta nykyään se kelpaa myös hienompiin ympyröihin.

Fado tulee latinan sanasta fatum - kohtalo, ja musiikin perusvire onkin usein kaihoisa, tunteellinen ja haikea. Lauletaan intohimosta, mustasukkaisuudesta, kaipuusta, koti-ikävästä ja yksinäisyydestä. Tämä on fadon ensimmäinen perusmuoto, ja monille tutuin. Duurissa kulkevan, nopeatempoisen laulun aiheet ovat iloisemmat. Kolmas laji, kahden laulajan improvisoitu teksti on nokkelaa naljailua. Tällaista en ole koskaan kuullut, mutta se olisi toivottua vaihtelua esityksiin, jotka käyvät dramaattisina aika raskaiksi.

Otin pari videota esityksistä, mutta en tiedä, mitä on tapahtunut. Videoita ei löydy edes One Drivesta. Noh, jos musiikin laji on jollekulle tuntematon, youtubesta varmasti löytyy.



Laulua säestetään yleensä portugalilaisella ja klassisella kitaralla. Laulajan eli fadistan eläytymiskyvyllä ja ilmaisun taidokkuudella on suurempi merkitys kuin hiotulla laulutaidolla.

A Seta on kuuluisa ravintola, jossa fadoa varmasti pääsee kuuntelemaan. Se on kuuluisa myös lihavartaistaan.

Vanhassa kaupungissa on Marcelino´s - niminen viinibaari, johon menimme ensimmäisellä yhteisellä matkallamme mieheni kanssa. Musiikki oli nautittavaa, mutta mutta... torakoita vilisi joka puolella niin runsaasti, että minuun iski paniikki. Ne olivat isoja, melkein kuin meillä hiiret. Huh, pois sieltä oli lähdettävä, enkä toiste ole uskaltanut kurkata sisälle. 

Alkupala


Lihavartaat olivat täälläkin suosiossa. Lisäkkeeksi tuotiin isot vadit tuoresalaattia, kypsennettyjä vihanneksia ja ranskalaisia. Oi että, liikaa tuli tietenkin syötyä!





Minä otin tonnikalapihvin, joka oli valtavan kokoinen. Puolet olisi riittänyt. Tarjoilija kysyikin, enkö pitänyt ruoasta.

Viinin kanssa olivat varsin kitsaita. Hädin tuskin joku tiraus lorautettiin lasin pohjalle. Sitä ihmettelimme kovin, koska ravintolalle yksi pullo perusviiniä ei euroa kahta enempää maksa.


Madeirakuume nosti heti päätään, kun aloin tehdä postausta; ai ai, se on hirmuisen sitkeää sorttia. Kaikkiin se ei tartu, mutta minulla on ollut huono vastustuskyky😜 Onneksi on matka varattuna, ja toivotaan, että matkatoimistot pysyvät tolpillaan.


Kiitos vierailustasi! Rentouttavaa viikonloppua!


maanantai 23. syyskuuta 2019

Kriikunoiden säilöntää




Löysin netistä aika pätevän neuvon: kriikunat kuumennetaan, jolloin kivet irtoavat. Vettä ei tarvitse lisätä kattilan pohjalle kuin tiraus. Hedelmistä itsestään irtoaa nestettä riittävästi.

Sen jälkeen ne voi survoa siivilässä perunanuijalla, ja kivet ja kuoren kappaleet jäävät siivilään.



Minulla oli ensin liian pieni kattila siivilän alla. Piti tämäkin blondin kokeilla, mutta viiden litran kattila on sopivan kokoinen tämmöiselle normisiivilälle.

Viestiketjussa, josta bongasin ohjeen, monet valittivat hillon jääneen liian löysäksi. Samaten yksi tuttu rouva kertoi tekevänsä kriikunoista mehua. Näppäränä tyttönä yhdistin nämä kaksi tietoa ja siivilöin sakan tiheämmän seulan läpi, jolloin sain mahtavan punaista nektaria. Hillosta tuli tavallisellakin sokerilla kiinteää, mutta ei kumminkaan marmeladia, jota näistä myös voi valmistaa.



Smoothien juojat, haloo! Eikö ole pontevan väristä? Luomua ja erittäin lähiruokaa. Loistava pohja terveysjuomalle, eikä sokeria ole pakko lisätä lainkaan.


Kattilaan jäi kiehautuksen jälkeen (kanelitanko vasemmalta kurkistaa) näin hehkuvan punainen tulos, mutta se tummeni jäähdyttyään luumunpunaiseksi.





Eilen tuli kiire, koska säätiedotus lupasi vähintään kolmen asteen pakkasta, eikä pettänyt lupaustaan. Alamaa, jossa kriikunapuu kasvaa, oli valkoisessa härmässä vielä kahdeksan maissa. Kriikunat olisivat paleltuneet, ja semmoinen moka on joskus käynytkin.

Mieheni auttoi, noukki ylemmistä oksista ja minä alemmista. Vaikka satoa oli lahjoitettu, myyty ja itse käytetty, vieläkin hedelmiä tuli melkein kolme ämpärillistä. Ensimmäinen kerta kun Artturimme tuotti näin paljon!

Tarjottelin tutuille satoa whatsappin tilan kautta, ja joku vastasikin. Eräs sukulaisrouva antoi ohjeeksi, että pakasta kriikunat sellaisinaan ja tee niistä talvella jotain... kun on enemmän aikaa. Yhden ämpärillisen pussitin, toisen jaan eteenpäin ja kolmannesta teen omenoiden ja hillosokerin kera hilloa.

Kiitos Artturi!

torstai 12. syyskuuta 2019

Laiskan puutarhurin syysistutuksia



Eikä sitten tikahduta nauruun siellä🙈. Esittelen tässä huimat ostokseni, ja kaikki ovat jopa jo maassa.




Jostain täytyy aloittaa. Syyskukkijoista on meillä pulaa, ja jonkun blogissa (en valitettavasti muista kenen, mutta ehkä hän tunnistaa itsensä) oli ihania pensashanhikkeja. Kävin postauksen innoittamana ostamassa peräti neljä kappaletta.








Elämäni ensimmäinen mansikkamaa! 25 kappaletta jatkuva tuottoista Ria-lajiketta. Kuva ei paljasta, mutta maa on sen verran viettävä, että emme tehneet kekoja. Siemen-Floran myyjä opasti kädestä pitäen mansikan kasvatukseen. 
Kyllästyin kasvimaahan aivan tyystin. Se on keuhkosammaleen valtaama, enkä ole saanut sitä pois. Hetkellisesti se ruskettuu, kun olen ruiskuttanut etikalla ja jopa myrkkyä olen kokeillut. Katteen alla se ainakin kuolee, tai niin toivon. Multa on tuotu sienimöltä, jonka toiminta loppui, ja usemman vuoden maa tuotti hurjasti satoa. Kunnes kyllästyin taistelemaan sammalta vastaan. Myyjä epäili, että se on tullut mullan mukana, vaikka sen piti olla streriiliä. Mene ja tiedä, mutta tämmöiseen ratkaisuun päädyttiin. 


 

tiistai 3. syyskuuta 2019

Yksi tapa säilöä tämäkin



Miten säilöä kesäkurpitsaa ja tomaattia?

Jälleen tämä pulma, kun kasvihuone tuottaa enemmän satoa kuin ehditään syödä. Ylimääräisiä kurpitsoja olen raastanut pakkaseen pitkin kesää, mutta nyt alkoi myös tomaatista olla ylituotantoa.

Viime viikolla piti miehille keksiä joku iltaruoka ja selasin reseptejäni. Mitä uutta ja mielenkiintoista laittaisin?

Silmiini osui nuhjaantunut kopio, jonka olen joskus vuosia sitten saanut äidiltäni. Ihme, että olin säästänyt ohjeen, koska en ole tehnyt ruokaa ennen.

En ota siis ohjeesta kunniaa itselleni, vaan jostain lehdestä kopio on napattu. Määrät ovat isoja, ja siitä tulikin mieleeni, että osan voi pakastaa ja käyttää talvella keiton pohjana tai vaikka tehdä makaroonilaatikkoa. Tai mitä vaan! Voi syödä pelkästään, leivän kanssa, perunan tai pastan kastikkeena.

KESÄKURPITSAPATA

3 sipulia
noin 2 rkl öljyä
3 - 4 viipaletta pekonia
4 kesäkurpitsaa
noin 700 g tomaattia
2 paprikaa
(papuja)
1 rkl oreganoa
1 - 2 lihaliemikuutiota
1/2 tl mustapippuria
1 tl suolaa
noin 400 g jauhelihaa
nippu persiljaa

1. Kuori ja hienonna sipulit. Kuullota läpikuultaviksi ja lisää pekoni.

2. Leikkaa k-kurpitsat viipaleiksi. Viillä tomaatteihin ristiviilto ja kasta ne kiehuvaan veteen ja vedä kuori pois. Lohko tomaatit. Paloittele paprikat ja lisää vihannekset pataan. Voit lisätä myös papuja, muita syyskasviksia tai valkosipulia. Mausta oreganolla (jätin pois, koska en tykkää) ja muilla mausteilla. Anna padan hautua kannen alla noin 45 min.

3. Lisää pataan ruskistettu jauheliha ja hienonnettu persilja.  Tarkista maku.

Varsin simppeli ruoka siis, ja tulee todella maukasta syötävää useammaksi päiväksi tai isommalle porukalle. Lihan voi jättää pois tai käyttää sen tilalla esim. soijaa.

Miesväellekin kelpasi ja jopa kehuttiin😉









Loppuun pari kevennyskuvaa syksyisestä iltataivaasta.
Hiukan tuntuu haikealta. Elokuu on ollut leppoisan lämmin heinäkuun pistävän, uuvuttavan kuumuuden jälkeen, ja sen olisi toivonut jatkuvan ja jatkuvan. Marjoja on ollut mukava popsia suoraan pensaista, mutta nyt ne alkavat loppua. Kriikunoiden kypsymistä vielä odottelen, ja niitä on tulossa hurjasti. Hallat pysykööt siis poissa!







Näetkö kuunsirpin?

 
Miltä sinusta tuntuu? Joko odotat syksyn kuulaita päiviä innolla?
 

torstai 29. elokuuta 2019

Syksyn kukkijoita ja satoa



Olenkohan hehkuttanut vielä kuvissa olevaa rugosaa? Ehkä tunnistitkin, että se on 'Souvenir de Philemon Cochet', ns. filemoninruusu. Se on helpoimmasta ja terveemmästä päästä ruusuja. Ainoa miinus on, että sateella nuput ja kukat ruskettuvat.



Se kukkii näin komeasti tällä hetkellä, ja on itse asiassa kukkinut koko kesän pientä taukoa lukuunottamatta. Saatuaan lisää kanankakkaa se innostui ilahduttamaan minua uudelleen.

Hongiston taimisto ilmoittaa kukinta-ajaksi heinäkuun alusta elokuun alkuun. Enpä tiedä, meillä pensas on jatkuvakukintainen. Vyöhykkeeksi maintaan II eli tässä olisi kestämisen rajoilla. Taas olen eri mieltä. Filemon on sietänyt hyvin erilaisia talvia, paljon paremmin kuin monet ruusut, joiden kasvuvyöhykkeeksi on ilmoitettu vaikka IV. Taas yksi esimerkki siitä, miten paljon ristiriitaista tietoa ruusuista annetaan.


Kuvia on tulossa paljon, joten koetan pitää kommentointini kurissa.

Monet ruusut ovat lämpimän kesän jälkeen innostuneet kukkimaan uudelleen. Tässä Idänjuhannusruusun herkkyyttä.


'Ritausma' -  korkealla suosikkilistallani!


'David Thompson' innostui kukkimaan toden teolla vasta nyt saatuaan kunnolla vettä niskaansa. Pahimman kuivuuden aikana sen vointi oli huono, kastelusta huolimatta. 'Lac Majeau' - luottokukkija - kärsi myös kovasti kuivasta. Se näytti jopa hetken siltä, että heittää henkensä, mutta on onneksi elpynyt. Kaksi kuivaa kesää peräkkäin on aikamoinen koettelumus kasveille.





'Duchesse de Rohan' kukki myös toistamiseen.





Väheksyin 'Thérèse Bugnet'ia monet vuodet. Oli anopillani liian pimessä paikassa ja kasvoi harottavaoksaiseksi puskaksi eikä juuri kukkinut.



Rosa marginata - kiulukoita kypsymässä. Mitähän niistä tekisi? Mitä suosittelet?


Kerisalokin kukkii toista kertaa.
Caerulean toinen kukinta on ennennäkemätöntä!


Ruskela on avannut muutaman kukan.

Sitten ruusuista lähetyksemme muihin aiheisiin...

Alla video haikeasta hetkestä. Kurkipariskuntamme kävi jättämässä hyvästit.



Yhden aamun aamiaismarjat. Satoa on saatu mukavasti, ja pensasmustikkapensaita haluan lisää. Valitettavasti karhunvatukka kärsi kuivuudesta, vaikka ensin näytti todella lupaavalta.

Ensimmäinen jättitomaatti kypsyi pari viikkoa sitten. Ei taida täyttää mallinsa puolesta normeja?



Etupihan kivirykelmäkin tuli esiin, kun pihlajaa karsittiin.

Iso kiitos ystävällemme Tuomolle, joka auttoi meitä ja oli monena päivänä kaatamassa takapihan vesakkoa. (Osa on edelleen korjaamatta; maasto on niin hankala.) Lisäksi tehtiin pihlajan kaltaisia täsmäiskuja. 'Matti Hesperia' oli niin ränsistynyt, että se vedettiin alas maata myöten.


Ensi keväänä jatketaan puiden kaatoja.


Perhosia on paljon liikkeellä, ja näille lakeuksille on niiden helppo laskeutua.



Kiitos kun jaksoit loppuun asti! Hyvää ja turvallista venetsialaisviikonloppua!