Tilaa uusi blogiteksti sähköpostiisi

keskiviikko 14. elokuuta 2019

Brinkhallin kartano, osa 2


Takka on osa alkuperäistä sisustusta, eikä paljoa muuta olekaan jäljellä. Takan päällä on rakennuttajan, Gabriel von Bonsdorffin, muotokuva. Vasemmalla on rahoittajan, edellisen anopin kuva. Tästä suunnasta katsottuna rouva on nuori ja siloposkinen, mutta kun katsoja liikkuu oven suuntaan, anoppi vanhenee ja ilme tiukkenee.





Kartanon pihalla oli joitakin ryhmiä vierailemassa, mutta kukaan ei tullut opastetulle kierrokselle kanssamme. Sääli (tai me saimme tietysti tämän vuoksi ensiluokkaista palvelua) koska nuori oppaamme todella tunsi kartanon ja osasi kertoa paljon muutakin kuin vain ulkoaopetellun litanian.




Pääsisäänkäynti on ollut kartanon "kyljessä". Vasta 1960 - luvulla Kakskerran saarelle rakennettiin siltä, ja sitä ennen kulku kävi vesiste.


Ovet johtavat paviljongille, joka rikkoo kartanon alkuperäisen symmertian. Lisäke rakennettiin Rambergien aikana. Heillä oli sairas tytär, joka pääsi näin helpommin ulos.

Tältä suunnalta kartanoa on siis alkujaan lähestytty.

Rannasta on jyrkkä nousu.

Mutta takaisin sisätiloihin...



POMPEIJI-HUONE. Tulivuorenpurkauksessa tuhoutunut kaupunki oli löytynyt kartanon rakentamisen aikoihin ja oli muodikasta sisustaa antiikin aiheilla.





Rambergit muuttivat  juhlakerroksen ylhäältä alas ja yksityispuolen alhaalta ylös. Pompeiji-huonekin sijaitsi alun perin yläkerrassa. Tapetit irrottamalla muutto onnistui. 




Kuviot on maalattu kiviseinään. Yksityiskohta yläkerran salongista. 


Lastenhuoneesta, pihan puolen ikkunan alta on löytynyt  alle viisivuotiaan tytön luuranko. (Jollain sivustolla luki, että myös naisen luuranko, mutta opas puhui vain lapsesta.) En älynnyt kysyä milloin, mutta oletan, että viime vuosisadan alkupuolella, kun Rambergit remontoivat taloa. Epäillään, että eräs isäntä olisi hukuttanut alustalaisen kanssa saamansa lapsen ja piilottanut ruumiin... aika kummalliseen paikkaan.

Mielikuvitukseni alkoi kovasti laukata eikä se tyytynyt näin ylimalkaiseen selitykseen. Hirvittävä tragedia tällaisen työn taustalla joka tapauksessa häälyy. 


Pyöreä sali. Huonekalut on saatu lahjoituksena.

Samoin astiat.
Salista on näkymä muotopuutarhaan, joka on hiljattain kaivettu esiin ja kasveja istutettu uudelleen.
Päämakuuhuone. Syvennyksessä on ollut sänky.








Rouvien pukeutumishuone. Ken osaa avata ovet oikeassa järjestyksessä, löytää pääsyn salaovelle (lokerolle). Jos tarina on totta, järjestyksestä ei ole enää tietoa, ja vaihtoehtoja on 900 000.


Puku on muisto Hovimäestä.



Kylpyhuone oli ylellisyyttä ja ihmettelyn aihe vielä 1940 - luvullakin. 







Päätyikkunoista näkyy englantilainen maisemapuutarha, jota on myös alettu kunnostaa.

Kerron ympäristöstä ja kotimatkastamme kolmannessa osassa, tästäkin postauksesta tuli jo pitkä. Kiitos kun tutustuit kartanon sisätiloihin kanssani!

lauantai 10. elokuuta 2019

Harjattulan ja Brinkhallin kartanot, osa 1

Harjattulan kartanon päärakennus, rakennettu noin vuonna 1920. Se on saneerattu majoitustiloiksi.

Kartanolla on vaikuttava, mutta pirstaleinen historia, eikä kukaan jaksaisi lukea postausta, jos rupeasin sitä seikkaperäisesti selostamaan. Sitä paitsi pääkohteemme oli Brinkhall, jonka monet muistavat Hovimäki - sarjan ja Käsky - elokuvan kuvauspaikkana.

Harjattulan nykyinen omistaja on Paasikivi-säätiö. Entisessä karjasuojassa on koulutustiloja ja ravintola. Pellot on valjastettu golfpallon lyömiseen. Neljästä kasvihuoneesta on jäljellä yksi, ja sitä, kuten muitakin tiloja, markkinoidaan erityisesti hääjuhliin.

"Merta, saaristoa, aktiviteetteja, kartano-glamouria ja vanhaa kulttuurimaisemaa." Tämän mainoslauseen löysin useammasta lähteestä. 

Kasvihuoneen päädyssä, autotallissa, toimii Kakskerran VPK, joka on erikoistunut eläinpelastustehtäviin. Sillä on vuodessa noin 60 pelastustehtävää.


Kartanon pihalta kuvattu. HUOM. oma linja-autopysäkkikin löytyy.







Salaattipöydän antimia. Savustavat itse lohen, ja voi että se oli makoisaa! Söin monta palaa: nälkä pysyi poissa koko päivän, ja olotila oli energinen. Tämän kalan vaikutuksen olen ennenkin huomannut, vaikka en kalan ystävä oikeastaan ole, enkä lihankaan sen puoleen. Ehkä pitäisi opetella syömään enemmän kalaa?



Olen ollut lähes koko kesän kotona, puurtanut milloin minkäkin projektin parissa, vaikka ei piha siltä näytä. Huokaus. Jonnekin oli kerta kaikkiaan päästävä! Otin mieheni kanssa kalenterin esiin jokunen viikko sitten, sovittelimme päivää ja kysyimme koirakolmikon luottohoitajalta, millon hänelle sopisi. Eilinen eli 9.8. passasi kaikille.

Turun seudulla on paljon katsottavaa. Suomen vanhimpana asuinalueena seutu suorastaan tihkuu historiaa, ja jostain syystä Varsinais-Suomi on minun aluettani. Minun kuuluisi elää siellä! Maanmuodot ja kasvillisuus ovat aivan erilaisia, niin pehmeitä. Satakunta taas on luonnostaan tiukkaa mänty - ja kuusimetsää. Kylmempää ja kovempaa.



Ajoitimme lähdön niin, että lounaskattauksen alkaessa, 11 tienoilla, olisimme Harjattulassa. Sieltä ajaisimme hiukan takaisinpäin Brinkhalliin, jossa ensimmäinen opastettu kierros alkaa kello 13.  


Lounas oli erinomainen! Vain kahdeksalla eurolla sai: salaattipöydän, lämpimän ruoan (myös vegaanivaihtoehto) ja jälkiruoan.

Jälkiruoka nautittiin ulkona. Ilma oli jo ennen puolta päivää hiostavan kuumaa; oikein tunsi että ukkonen oli nousemassa.





BRINKHALL. Kaunis, harmoninen kokonaisuus. Suomessa harvinainen toteutus barokki-ihanteesta. Päärakennus valmistui vuonna 1793, ja rakennuttaja oli Gabriel von Bonsdorff  (1762 - 1831).


Vasemmalla Kavaljeerisiipi, joka on rakennettu Bonsdorffin luonnontieteellisen kokoelman säilytyspaikaksi. Salissa juhlittiin myös tyttären Anna Catherinan häitä 12.7.1818.   

Oikealla on Pehtoorinsiipi, jossa nykyään sijaitsee kahvila ja josta opastuskierroksen liput voi ostaa.

Näiden rakennusten alapuolella ovat Pakaritupa ja viljavarasto.



Omistajien lista on liian pitkä... kukaan ei lopulta välitä, ja siksi paljon arvokasta aineistoa on hävinnyt. 



Suomen Kulttuuriperinnön Säätiö on valinnut kaksi aikakautta, joita kartanon sisustuksessa painotetaan: rakentajan von Bonsdorffin ja Rambergien 1920 - luvun.  

Kartanoa ja ympäristöä kunnostetaan pikku hiljaa, ja valitettavan paljon on kiinniotettavaa.
 Turun kaupungin omistuksessa Brinkhall päästettiin täydelliseen rappiotilaan: päärakennus oli kylmiltään, sinne murtauduttiin monet kerrat ja jopa ajettiin sisällä moottoripyörillä. 

Arvaa, nousivatko niskavillani pystyyn! Mikä häpeä Turun kaupungille jättää tällainen kulttuurikohde hunningolle!


Seuraavassa postauksessa vieraillaan itse kartanorakennuksessa oppaan johdolla. Tervetuloa mukaan! Ja ajelleaan ukkosmyräkässä sekä käydään, tietenkin, taimiostoksilla.



tiistai 6. elokuuta 2019

Maalaispuoti Emerald - astu sisään!


Ihastuttava kesäpuoti! Hyllyt notkuvat kaikkea mielenkiintoista: ekologisista siivoustuotteista mausteisiin, ihonhoitotuotteisiin ja koirashamppoisiin.

Minä hain lisää Ole Hyvä - konetiskiainetta sekä saman merkin astian - ja pyykinpesuainetta.

Viime syksynä ostin kilon purkin konetiskiainetta, ja se on kestänyt tänne asti. Purkin päällä lukee riittävyydeksi 66 pesukertaa, ja se pitää paikkansa. Luontoystävällisyys ei tule siis edes kalliiksi. 

Yrityksellä on kattava verkkokauppa:www.emeraldpuoti.fi.

Minäkin tein ostokseni verkkokaupassa, vaikka asun lähellä. Sovin puodin emännän Anne Tarkin kanssa sähköpostilla, milloin tulen noutamaan ostokseni.










Arvostan kovasti maaseudun yrittäjyyttä, ja nettikauppa on hienosti laajentanut asiakkaiden tavoittamista ja toimintamahdollisuuksia. 

Minun ostoskokemukseni kruunasi perheen kahden koiran antama vastaanotto. Labbistyttö haukahteli ensin asunnon rappusilla, ja arvasin, että Anne kuulee "hälytyksen", koska emme sopineet aivan tarkkaa aikaa. 

Hetken odottelin ja pällistelin samalla pihapiiriä (aina pitää katsoa, mitä kasveja löytyy😉). Äkkiä ulkorakennuksen seinustan pensaat alkoivat heilua kummallisesti. Linnutko sieltä pois pyrkivät? Vai? Melkein ääneen pyrskähdin, kun esille kömpi Bernhardinkoiratyttö. Jopas hän oli lepopaikan itselleen keksinyt. 

Minut nuuhkittiin suurella hartaudella ja tunsin olevani oikein tervetullut. 

Minun makuuni ei parempaa paikka elää ja yrittää voi olla kuin Tarkin perheellä on.

lauantai 3. elokuuta 2019

Satoa kasvihuoneesta ja metsästä


Yllä esitys tähän mennessä kypsyneistä tomaattilajikkeista. Nimet ovat autuaasti häipyneet, mutta se tieto ei ole minulle muutenkaan kovin tärkeää. Hedelmiään vielä kasvattavat jättitomaatti, ja alla oleva "puska", joka on yhdessä terassin nurkassa.




Minulla on vain tomaatteja, kesäkurpitsaa ja erilaisia salaatteja ja jotain yrttiä. Suloisessa sekamelskassa.


Kuumaa on... tämän kesäkurpitsalajikkeen lehdet sen puoleen kääntyvät aina alaspäin.Vesimeloni pilkistää joukosta.




Vesimeloniahan taimikasvatin. Kröhöm. Sain mukamas kuningasidean, että laitan säkit terassin seinustalle ja yhtenä iltana sitten istutin taimet. Mutta ei mennyt montaa tuntia, kun jouduin istuttamaan niitä uudelleen. Ne olivat "lennähtäneet" pois säkeistä. Apupuutarhuria en nähnyt hommissa, mutta Fiinu säkkejä ilman muuta oli käynyt penkomassa. Hän pakkaa tekemään samaa penkeissäkin, mutta säkit olivat oikein namulaari: hiukan kun kuoputti, niin pääsi käsiksi kanankakkaan. Arvata saattaa, etteivät hentoiset taimet tämmöistä kyytiä kestäneet. Muutama siemen oli jäänyt yli, ja ne nakkasin suoraan säkkeihin, kuten teen kesäkurpitsan siemenillekin. Kaksi on itänyt, mutta epäilen etteivät ehdi tuottaa satoa, mutta periksi en anna, vaan kokeilen ensi keväänä uudelleen.

Näiden lisäksi on vihreä pyöreä lajike.



Häikäisee!



Tien toisella puolella on mahdottoman satoisa mustikkapaikka. Normaaleina vuosina olen noukkinut (täällä noukitaan, ei poimita) pieneltä alalta kymmeniä litroja. Viime vuosi oli heikko, samoin nyt. Muutaman litran olen saanut mustikkaa saaliiksi. Viime kesänä ukrainalaiset miehet, jotka ovat työssä mansikkatilalla, noukkivat vapaa-aikoinaan mustikkaa (miten jaksavatkaan!), ja ostin 30 litraa, mutta hekään eivät tänä vuonna taida mustikoita löytää, koska mitään ei ole kuulunut.

Lähdin hiukan syvemmälle metsään katsomaan, josko löytäisin juolukoita, ja olihan niitä! Kaiken lisäksi oikein komean kokoisia.














Ihana aamu nauttia marjastuksesta! Väinö oli samaa mieltä. 

Paitsi että romuttamolla tehdään nykyään töitä myös viikonloppuisin, aamusta yömyöhään. En voi sanoa, että ääni varsinaisesti haittaisi, mutta kyllä se harmitti. Olisin halunnut kuunnella hiljaisuutta, en kolinaa, telojen kirskuntaa ja paukahduksia.  

Myös yöllä kuuluu ääniä, ja kun valitin niistä ELY:n valvojalle, yrityksen vastaus oli, että silloin tehdään huoltotöitä ja siivotaan. Ken selityksen uskoo ja nielaisee...

Eli: koillisvirtauksella melu on jatkuvaa. Välillä enemmän, välillä vähemmän. Tosin päivämeteli  on aiempaa vaimeampaa, ja olen pystynyt olemaan ulkona, vaikka murskaus on käynnissä. 

Mutta mikäs teet... 

Jätin juolukat kypsymään ensi viikkoon ja saapastelimme Väinön kanssa aamukaffeelle. 

Maastoutumisharjoitus


tiistai 30. heinäkuuta 2019

Suivaannuin 'Henry Martiniin'

Meidän tiemme erosivat. 'Henry Martin' ei ole kymmenen vuoden aikana osoittanut arvostusta osalleen tullutta vaivannäköä kohtaan. Se on kehdannut paleltua, pahiten tappotalvena, mutta muulloinkin. Tappotalvesta se ei toipunut kunnolla. Viime talvesta hengissä selvinneet puolen metrin korkuiset versot söi tänä vuonna joku ötökkä, enkä todellakaan miettinyt ruiskuttamista. Ruusu ei yksinkertaisesti ollut elinvoimainen.

En edes muistanut enää, miltä sen kukinta näyttää, vaan oli pakko katsoa kirjasta. Aivan upea ruusuhan se on,  huokaus.



Pohjoisen Ruusut - kirjassaan Leif Blomqvist kehuu sitä ehkä kestävimmäksi ja käyttökelpoisimmaksi sammalruusuksi. Vai niin, uskallan olla jälleen kerran eri mieltä. 'Nuit's de Young' on porskuttanut minulla paljon paremmin. Henry Martinin pitäisi olla talvenkestävä III - vyöhykkeelle asti, ylemmillä vyöhykkeillä kehotetaan suojaamaan, mutta luulen, että minulla se ei ole menestynyt nimenomaan talvisuojauksen puuttumisen vuoksi.

Siemen-Florasta tarttui mukaani kanadanruusu Rosa 'Champlain'. Mietin ostosta pitkään, mutta ajattelin lopulta, että kokeillaan taas. Josko olisi oppinut elämään näiden arempien ruusujen kanssa.

Sille saatiin paikka kaivamalla Henry ylös. Valitan. Launtaiaamuna mieheni ajoi kaivinkoneen sen vierelle, kahmaisi kauhalla pari kertaa. Tuloksena oli iso kuoppa, ilman ruusua. Kuoppaan tuotiin lisää hiekkaa eli vaihdettiin maa-aines.

Olin epäillyt, josko multa tai oikeammin maan ja hiekan sekoitus ei ole ollut tarpeeksi 'Henry Martinin' mieleen, mutta erinomaisen kuohkean näköinen maa paljastui kaivinkoneen kuopaistua. Siinä olisi pasannut rehottaa, ja pahoitin mieltäni vielä enemmän. Kiittämättömyys on totisesti (onneksi ei aina) myös ruusujen palkka.

Siemen-Floran myyjän kanssa juttelin pitkään ruusuista. Hän pudisteli päätään esim. Rosa 'Champlainin' purkissa olevalle tekstille: talvenkestävä. Siitä tulee asiaa tuntemattomalle kuva, että sen kun iskee ruusun maahan, niin se kestää mitä vaan yhtä lailla kuin Juhannusruusu. Kanadalaisten kohdalla, kuten olen ennenkin murmuttanut, ainakin tällä epävarman talven alueella totuus on aivan toinen.





Kaivoin 'Champlainin' suht syvälle (noin 20 cm) hiekkaiseen kasvualustaan. Minun kokemukseni on, että ruusut kasvavat parhaiten kun pinnassa on hiekkakerros. Sen alapuolella toki saa olla vahvempaa tavaraa.



Siinä hän nököttää... tilaa olisi ollut toisellekin Champlainille, mutta takana kasvaa viime vuonna istutettu 'Louise Bugnet', ja seuraan ensin, miten paljon se ottaa tilaa, vaikka ei juurivesoja teekään.

Ihanaa helteetöntä viikkoa!

perjantai 26. heinäkuuta 2019

Mummun pihalla - tunnelmaa

Hansaruusu (?) tulee melkein ensimmäiseksi vastaan tällä pihalla, jota on alettu rakentaa 1940 - luvulla.


Olen käynyt pihalla useamman kerran ja ihastellut joka kerta sen tunnelmaa... se on juuri sellainen kuin mummun pihan kuuluukin olla. Paljon perinnekasveja, joukossa kymmeniä vuosia vanhoja puita ja hyötykasveja. Puutarhan omistaja - mummu - tosin valitti, ettei jaksa enää hoitaa pihaansa samalla tarmolla kuin aiemmin. Hän näki paljon epäkohtia, joita vieras ei kyllä huomaa.

Sulassa sovussa. Ei lliian viimeisteltyä eikä mietittyä. Harmaamalvikki eli jätkänruusu (taustalla) sopii samaan penkkiin jaloruusujen kanssa.




Näitä kuunliljan kukintoja mummu hämmästeli. Minusta ei ole mitään apua kun kuunliljoja tunnistetaan, mutta hauskan kukan tämä yksilö tekee.



Pitkä penkki...


Kellokasveja

Erityisesti tämä kohta muistutti oman mummuni pihasta. Hän täyttäisi tänä vuonna 99 vuotta, mutta on ollut jo 30 vuotta kuolleena. Vieraat hoitavat, jos hoitavat, hänen pihaansa.

Mäkikuisma


Kurjenpolvia on montaa sorttia.

Iisoppi ja nukkapähkämö
Kasveja on hankittu vaihtamalla naapureiden ja tuttujen kesken, jotain toki myös ostettu. Minä aion myös vierailla pihalla lapion kanssa, niin monta kiinnostavaa perinnekasvia sieltä löytyi.





Oho, tulipa epäselvä kuva! Mahtaako joku tunnistaa? Tälle kaivattaisiin nimeä.

Tämmöinen suloinen ruusukin pilkotti isompien kasvien keskeltä.
Lisäksi seinustoilla komeilee kesäkukkia.
Kierros tuli tehtyä... kiva kun seurasit mukanani!