keskiviikko 17. lokakuuta 2018

Mainio maa-artisokka

Auringonkukan sukulainen on sekä kaunis että terveellinen!

Kuva on otettu 12.9., jolloin sato ei ollut vielä valmista. Mukulat olivat liian pieniä. Vasta viime päivinä olen korjannut satoa.

Olen kaivanut mukuloita maahan vuoden 2017 keväällä, mutta silloin syksyllä en varsia nostellut ylös maasta. Maa-artisokka sai jatkaa kasvuaan ja leviämistään kasvimaalla, jolle en tänä keväänä tehnyt mitään. Olen kyllästynyt vesiheinään, tai mallasruohoon kuten täällä sanotaan, ja keuhkosammaleseen, jota en saa kuriin.

Reilu viikko sitten tein ensimmäisen sosekeiton. Oikein ohjeen mukaan, ja kävin jopa ostamassa sauvasekoittimen. No niin... hyvää oli ja nälkä pysyi kauan poissa.

Jonkun tunnin kuluttua maha alkoi kummasti kuplia. Huh, kuten sarkastisesti kerroin tunnelmista: tähän ikään kun tulee, niin lauantai-illalla ei ole muuta tekemistä kuin katsoa Midsomerin murhia ja kauniisti sanottuna paukutella ilmaa pihalle.

Epäilin m-artisokkaa syylliseksi ja rupesin tutkailemaan, voisiko se olla mahdollista. Hyvinkin! Ilmavaivoista varoiteltiin monilla sivustoilla😅. Juures on huonosti sulava, eikä välttämättä sovi kaikille lainkaan, mutta onneksi monet tottuvat siihen.

HYVÄ NIIN KOSKA... mitä enemmän hain tietoa, sitä enemmän löysin loistavia terveysvaikutuksia.

Ensimmäisenä silmiin osui inuliini. Se ei hajoa vaan kulkeutuu paksusuoleen, jossa se toimii suoliston bakteerifloran ravintona. Se sisältää prebioottisesti vaikuttavia hiilihydraatteja.
Se tasapainottaa verensokeria, ja sen arvellaan ehkäisevän paksusuolensyöpää.

Vielä lisää loistavia uutisia... juures puhdistaa maksaa, lisää sappinesteen tuotantoa, tehostaa rasvanpolttoa ja aineenvaihduntaa, alentaa korkeita kolesteroliarvoja ja antaa energiaa. 

Siitä saa kaliumia, kalsiumia, fosforia, magnesiumia, rautaa, jodia, foolihappoa, B-vitamiineja ja A-vitamiinia. Näitä tarvitaan kun keho muuntaa hiilihydraatteja energiaksi.

Hyötylista ei ole aukoton, mutta tästä saa jo jonkinlaisen käsityksen minkälaisen terveyspommin kanssa olemme tekemisissä.

Juuri ylösnostettu varsi sisälsi tällaisen mukularyppään.


Eikun sitten kokeilemaan.

Alla ohje, jonka sain ystävättäreltäni. Tässä voi muokata suhteita sen mukaan, haluaako paljon maa-artisokkaa vai vain vähän. Onko kokenut käyttäjä vai vasta-alkaja.

MAA-ARTISOKKA-PORKKANA - KEITTO

Keitä kasvisliemessä kuoritut ja paloitellut porkkanat, artisokat ja purjot. Soseuta ja kaada kattilaan takaisin. Lisää kuohukerma (itse käytin soijakermaa) tai sulatejuustoa ja mausta suolalla ja valkopippurilla. Ripottele pinnalle esim. persiljaa tai kirveliä.

Hyvää ruokahalua!

Maukasta tuli, ja keitto vaan parantaa makuaan parin päivän sisällä.

Sadokasta loppuviikkoa!























8 kommenttia:

  1. Maa-artisokan kun joskus johonkin istuttaa, niin ikinä siitä ei eroon pääse :D
    Ekat sokat minäkin nostin mennä viikonlopuna. Itse en sen mausta pidä, joten ystäville nostin puoli ämpärillistä. He siitä niin kovin tykkäävät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kova on leviämään, ja pieni pala riittää että lähtee kasvuun.
      Hyvä että jollekin maistuu!

      Poista
  2. Maa-artisokkakeitto on herkkua. Minullakin sitä on kasvamassa. Tänä syksynä ajattelin jättää noston väliin, kun viime vuonna jätin maahan vain ihan pikkuisia mukuloita. Aurinkoista loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maa-artisokka on siitäkin kiva kasvi, ettei kaikkea tarvitse nostaa. Säilyy talven yli ja jatkaa kasvuaan. Kiitos samoin Sinulle!

      Poista
  3. En tienny, jotta noin kauniisti kukkii maa-artisokka. Velpoika kasvatti muutamana vuotena villisioille töngettäväks. Mielenkiinto heräs miullakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpas possuilla hyvät ruoat, tai mikäs siinä, pysyy heilläkin masut kunnossa. Joka toinen mukula kannattaisi minusta napata omaan suuhun-D

      Poista
  4. Minulla on myös maa-artisokkaa ja olen keittänyt kerran keittoa . Ei yhtään huonoa ollut . Pitää taas kun muistutit sen hyvät puolet kokeilla. Kyllä se kupli meidänkin mahassa ,mutta kun on onneksi kotona. Keuhkosammalta on minullakin ollut paljon, sain ostettujen taimien mukana joskus. Mutta siitä pääsee eroon etikalla ,vedellä ja vähän astianpesuainetta . Sumutan sitä keväisin kun ne näkee paremmin kun muut kasvit on pieniä ympärillä. Kerta-annoskin auttaa jo päivässä parissa se alkaa ruskettumaan .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa syödä silloin, kun ei menoa minnekään!
      Olen kokeillut tuotakin konstia keuhkosammaleeseen, mutta se tulee aina vain uudestaan.

      Poista

Kiitos kommentistasi!