Blogit ovat olleet reilut kaksi viikkoa hipihiljaa, koska olin pitkästä aikaa reissulla suosikkikohteessani. Tai ainakin se on sellainen joskus ollut. Kuitenkin, molempiin blogeihin tulee kuvia, videoita ja kertomuksia niin luonnosta kuin nähdyistä eläimistäkin.
Aloitetaan alusta eli tässä näkymiä Pestana MiraMarin huoneen parvekkeelta.
|
Funchalissa vierailee paljon risteilyaluksia. |
Olemme omistaneet lomaosakkeen vuodesta 2010 lähtien, ja järjestely on sopinut meille.
Hotellialue MiraMar / Village on meidän mielestämme saaren kaunein ja kodikkain. Meille esiteltiin tällä kertaa aivan rannassa kohoava, osittain korjattu Beach Club (Carlton), mutta se ei iskenyt. Se on perinteinen hotelli isoine auloineen ja pitkine käytävineen. Viiden tähden hotellissa on mm. koppalakkipäinen herra ovella odottamassa, ja se tuntuu hankalalta. MiraMar on siitä lystikäs hotelli, että jos et halua kulkea respan kautta, muita reittejä on äkkiseltään ainakin neljä.
MiraMarin takana on Village - hotelli. Oikeastaan puutarha kuuluu tähän hotelliin, mutta alueet - sekä puutarha että palvelut - ovat molempien hotellien vieraiden käytössä.
Minun "suuri" huvini on katsella parvekkeelta maisemaa: rinteitä, ja kuinka ne muuttuvat auringon noustessa ja laskiessa.
|
Yhtenä päivänä satoi kunnolla, ja hyvä niin, koska on ollut varsin k uivaa. |
|
Tämä on ns. neljän hengen studio. Hotelli on rakennettu vuonna 2000. |
|
Aula. |
|
Tämä quinta - kartano - on ollut innoituksena MiraMarille. Rakennuksessa on pääosin ravintoloita. |
|
Pääsisäänkäynti MiraMariin. |
Madeiralla miekin haaveilen joskus käyväni. Siellä on kuulemma niin kaunista! Mukavia lomapäiviä.
VastaaPoistaSittenpä vaan lomaa tilaamaan. Tarjontaa on runsaasti, eilen esim. katselin TUI:n matkoja. Alkuvuodesta kaksi henkeä pääsee kahdeksi viikoksi kahdella tonnilla. No tulipas siihen paljon kakkosta!
Poista