On monia syitä matkustaa Madeiralle. Kasvien ystävälle se on huippupaikka, jokaisena vuodenaikana, koska aina jotain on kukassa ja lisäksi tarjolla on paljon harvinaisia ja trooppisia kasveja. Niitä on tuotu saarelle Väli- ja Etelä-Amerikasta, Australiasta, Kanariansaarilta, Afrikasta...
Monet menevät sinne erityisesti joulun - ja / tai uudenvuodenviettoon. Saari on kuuluisa jouluvaloistaan ja uudenvuoden ilotulituksesta. Me olemme nähneet valot useampaan otteeseen, kahteen kertaan ilotulituksenkin, ja ne ovat ehdottamasti maineensa veroiset ja näkemisen arvoiset.
Loppuvuosi on suurinta sesonkia ja siksi tietenkin kalleinta. Esimerkkinä TUI:n ilmoittamat hinnat MiraMar / Village -hotelleista. 20.12.2018 lähdöllä kaksi viikkoa kahdelle aikuiselle maksaa noin 3.000 €, mutta seuraavan vuoden puolella pääsee reissuun tonnia halvemmalla.
Tosin jos joku ihastui huoneemme sijaintiin ja näkymiin, matkatoimistojen tai RCI:n kautta ei yleensä pääse näihin huoneisiin. Sekä MiraMarissa mutta erityisesti Villagessa on huoneita niin matalalla, että niistä ei näy muuta kuin kukkapenkki.
Tässä kuvasikermä tämän vuoden valoista. Ne asennetaan marraskuussa ja otetaan pois 7.1.
|
Lähdin liikkeelle auringon laskiessa. Rinteet punastuivat ihastuttavasti! Kuvan olen ottanut ns. Lidon mäestä, joka haastaa pituudellaan, ei niinkään jyrkkyydellä, turistin. |
|
Kojut ovat täynnä paikallisia ruokia ja juomia. |
Kansantanssiesityksiin on kiva törmätä, mutta aivan viereen ei kannata mennä kuvaamaan ja töllistelemään, jos ei halua joutua tanssitettavaksi😉😉😉
Videolla näkyvä pienen kokoinen vanhempi herra kaappasi mukaansa pahaa aavistamattoman nuoren naisen. Vastusteluista huolimatta.
|
Kopio SANTA MARIAsta, Columbuksen laivasta. |
|
|
Tällä pääsee oikeasti seilaamaan. Olemme olleet kaksi kertaa, ja se on jonkinmoinen elämys. Voin suositella! Laiva on älyttömän pieni, kun ajattelee, että sillä on ylitetty Atlantti. (Noh, viikingit menivät vielä pienemmillä aluksilla.)
|
Vahingossa tuli kuvattua rantakadulta keltaisten eli Funchalin alueella liikennöivien linja-autojen lähtöpaikka. |
|
Rotkoon sillalta juuri ennen Lidoa saa kurkkia mutta ei pudota! |
|
Havupuut ovat kasuaarioita. |
Joko on sormi liipasimella😉ja matka melkein varattuna? Sitä ennen näytän muutamia kuvia, joissa saari ei esiinny edukseen.
|
Kauneuden keskelle putkahtelee ties mitä hökötyksiä. |
|
Rappiota ja... |
|
... hylättyjä taloja. Vanhukset ovat ehkä kuolleet, ja nuorempi polvi on muuttanut pois. Ketään ei ole enää kiinnostanut😞😞😞Tätä näkee paljon, mutta valitettavasti niin näkee Suomessakin, kun avaa silmänsä ja katsoo: rähjäisiä suuleja, autioita taloja ja villiintyneitä pihoja. Surullisia näkyjä. |
|
Tässä ei ole mitään surkeaa, vihannesmaahan on täydessä pöhinässä! Mutta syy viljelyyn on monesti säästäminen. On pakko löytää säästökohteita, koska palkat ovat alhaisia verrattuina hintatasoon. |
|
Ruusuharrastajan paikka tämä ei varsinaisesti ole. Ruusuja toki on, mutta ne eivät menesty kunnolla ilman talvilepoa. Pohjoisrannikolla on yksi puutarha, joka on erikoistunut ruusuihin. Me olemme aina käyneet aikana, jolloin se on ollut suljettuna, mutta viime vuonna Ruusulehden numerossa 3 Inger Kullberg kertoo käynnistään siellä. Minä innostun silti jokaisesta ruusunkukasta, jonka näen! |
|
Suttua ja roskia on joka paikassa, kun menee keskustan ulkopuolelle. Miksi? Koska kumminkin jätepalvelu toimii. Surullisin näky oli ehdottomasti Dos Piornais - levadalla. Meinaisin ottaa kaatopaikasta kuvan, kunnes näin että kasan päällä oli pienen koiran ruumis. Eikö kukaan ollut rakastanut pikkuista edes sen vertaa, että olisi haudannut hänet kunniallisesti? |
|
Savoy on rakentanut vanhan rakennuksen tilalle tämän monsterin. Hotelli melkein estää auringon paisteen saarelle. |
|
Tästä kuvakulmasta näkee, miten hallitseva rakennus on. Madeiran arkkitehtiliitto olisi halunnut madaltaa rakennusta, vaan kas kummaa, koska Savoyn omistaja on esimerkiksi entisen presidentin hyvä ystävä, kerrosluku säilyi. Nähtäväksi jää, millainen hotellista tulee valmiina. Kauhea, kauheampi vai jotai muuta😲😲😲? |
Ompa se vastakohtien kaupunki, niin ne taitaa olla muutkin matkailukohteet! Hui! millasta hotellii tekköövät. Paljon on valoja.
VastaaPoistaLisseen vielä. Miulla on blogissani siulle haaste!
VastaaPoistaHienot on jouluvalot Madeiralla. Ollaan oltu siellä syksyllä. Hieno paikka. Kiitos sinulle näistä kuvista. Hyvää alkavaa viikkoa.
VastaaPoistaKiitos kommenteista! Juu, Madeira on yksi suomalaisten suosikkikohteista, ja en yhtään ihmettele. Kerran ainakin kannattaa käydä kokeilemassa, tykkääkö paikasta.
VastaaPoistaMadeira on ollut minunkin mielessä monta kertaa ruusuineen, mutta ei ole vielä toteutunut. Kiva kun sitä esittelet!
VastaaPoista