Väinö sai eilen tuliaisiksi kaupunkireissulta uuden kanisterin. Tässä näet kanisterin, joka ei vielä tiedä, mitä tuleman pitää ja mikä sen kohtalo on.
 |
| Mutta tämä tietää ja on käynyt läpi melkoisen "koulutuksen". |
Voi sitä riemua, kun uusi lelu otettiin esille autosta! Kului viisi sekuntia, ja kanisteri sanoi "puff". Sen jälkeen se otettiin varsinaiseen käsittelyyn.
Kuka oikeastaan on määrittänyt, millainen koiran lelu pitää olla? Yleensä koirat tietenkin tykkäävät palloista, vinkuleluista, kepeistä, auton renkaista ja jotkut valitettavasti jopa kivistä, mutta Väinön juttu ovat ehdottomasti KANISTERIT. Tuskin hänen intohimonsa olisi tullut koskaan esille, jos ei sattumoisin pihallemme olisi hylätty tällaista vihreää öljykanisteria, jonka Väinö omi itselleen. Luulin silloin, että hän pelaa sen kanssa hetken ja kyllästyy sitten, mutta olin täysin väärässä.
 |
| Nuori Väinö kesällä 2014. |
Monien kanssa on pohdittu, mikä nimenomaan kanistereissä viehättää. Ovatko ne tarpeeksi suuria? Onko niissä riittävästi vastusta? Niiden kanssa voi ainakin taistella aivan eri tavalla kuin vaikka ison pallon, joka vaan lierii edellä. Ja ehkä juuri se vastus innostaa Väinöä? Hän ei nimittäin väsy kouluttamiseen juuri koskaan. Kuumana kesäpäivänä tarvitaan preikkiä, mutta ei muuten.
Tässä tyylinäytettä, miten kanisteri pistetään liikkeelle.
Päivän päätteeksi kanisteri viedään nukkumaan ja "peitetään", ettei tuhma koira vie sitä yön aikana. Huomaa turvallinen kätköpaikka perävaunun alla.
Öljykanistereiden muovi tuskin on elintarvikelaatua, ja se huolestutti minua. Mitä myrkkyjä lelusta mahtaisi liueta? Siksi pistin kanisterin roskiin ja koetin innostaa Väinöä leikkimään hevospallolla ja muilla isohkoilla leluilla. Mutta ne eivät viehättäneet häntä, ja olin huomaavani jopa merkkejä hienoisesta masennuksesta. Minulla oli syyllinen olo. Olin erottanut Väinön rakkaasta ystävästä. Kunnes keksin, että hyvänen aika, tyhjiä, terveellisempiä kanistereita on myynnissä! Heureka! Kiitos Plastexille.
Siitä lähtien olen silloin tällöin ostanut uuden vesikanisterin. Mielenkiinoista on, että jopa aivan pienen pieni, jopa postimerkin kokoinen, kanisterin pala kelpaa leluksi. Sitä kuljetetaan suussa, potkitaan tassuilla, tarjotaan heitettäväksi ja piilotetaan.
Kanisterin kanssa voidaan leikkiä myös yhdessä. Alla video kisasta nimeltään: Anna se tänne, ei kun se kuuluu mulle, eipäs kun...
Pentu oppii paljon matkimalla aikuisia koiria. Niin hyvässä kuin pahassa, kuten tiedetään. Kanisterikoulutus ei tehnyt poikkeusta, ja alla on Fiinun tyylinäyte. Hänen otteensa kanisteriin on huomattavasti taiteellisempi ja monipuolisempi (tyttömäisempi?), ei niin suoraviivainen ja sotilaallinen kuin Väinöllä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!