Olen ollut suorastaan harmistunut Fiinun edesottamuksista tänä viikonloppuna. Nimittäin... tai mistä sitä oikein aloittaisi? Siitä kait, että pitkän harkinnan jälkeen (syistä ja ratkaisuista toisessa jutussa) teimme viime syksynä koirille reilun kokoisen aitauksen takapihalle.
Kuva varmaan kertoo, että aitauksessa on tilaa juosta ja touhuta.
 |
| Kuva on otettu yläportilta, yhden aitasivun takaa. |
Väinölle aitaus ei ole tuottanut henkisiä ongelmia. Hän on viihtynyt siellä yksinäänkin pitkät ajat. Joskus hän vaan makailee terassilla ja nauttii ulkoilmasta. Väinö pääsisi hyppäämällä pois, milloin vaan, jos niin haluaisi. Hänellä kun on balettitanssijan kehon koordinaatio😘. Pari kertaa hän on sen tehnytkin, ja molemmilla kerroilla hän on kuullut, että minä olen mennyt pakkaamaan autoa, ja poika on pelästynyt jäävänsä pois kyydistä.
Fiinulle taas aitaus on ollut kuin haaste, josta hänen pitää löytää ja hyödyntää kaikki aidan alapuoliset ulostuloreitit. Ja toki hän niitä on löytänytkin! Varmaan kymmenkunta kohtaa on tukittu joko laudalla tai koiraverkon kappaleilla.
Mutta tänä viikonloppuna Fiinu keksi aivan uuden kohdan ja erinomaisen sellaisen. Alla muutama kuva.
Aitaus katkaisee hiekkakäytävän yhdestä kohtaa, ja tämän ulostuloreitin Fiinu keksi perjantaina. Jostain syystä vasta nyt. Ensin hän kaivoi tiensä vapauteen aidan alta, ja kun tukin sen väliaikaisesti kuormalavoilla, hän siirtyi portin kohdalle. Siihen hilasin tänä aamuna tukkeeksi vallikiven.
Mutta yrittänyttä ei laiteta! Kirjoittaessani tätä juttua koirat olivat aitauksessa, ja kun menin tarkistamaan tilannetta, Fiinu oli maansiirtotöissä kuormalavan vapaaksi jättämässä nurkkauksessa.
Arvaapa vaan, hyvä lukija, nouseeko mamin verenpaine näistä puuhista!
Mieheni ehdotti seuraavanlaista ratkaisua: koiraverkko vedetään aidan alaosasta käytävälaattojen (näkyvät osittain kuvissa) alle, jolloin Fiinu ei pääse millään kaivautumaan ulos. Hienoa, tämän kohdan ongelma on varmaankin ratkaistu, mutta pahaa pelkään, että Fiinu siirtyy tutkailemaan seuraavaa heikkoa kohtaa ja kokeilee siinä kaivuutaitojaan.
Eilen kävi vielä arvoituksellisempi juttu, mutta mikä kuitenkin osoittaa sen, miten suuri tahto Fiinulla on päästä pois vankeudesta. Ja silti hän YLEENSÄ hetken aitauksen ulkopuolella touhuttuaan istuu oven takana pyytämässä sisälle😖
Kumminkin... huomasin yhtäkkiä, että minulle tuntematon poika juoksi tietä pitkin talomme ohi. Vaistomaisesti katsahdin olohuoneen ikkunoista ulos, olivatko koirat varmasti siellä, missä heidän pitikin olla. Hyvät hyssykät! Alaportti retkotti selkosen selällään, ja arvasin, että Fiinu oli ilman muuta käyttänyt tilaisuutta hyväkseen. Syöksyin kodinhoitohuoneen ovelle, ja pahaksi onneksi myös Fiinu (hän rakastaa lapsia yli kaiken, kiitos kasvattajan lasten👌👍) oli huomannut pojan. Hän räksytti tien vieressä, ja poika taisi pelästyä sen verran, että ei uskaltanut enää liikahtaa eteen eikä taaksepäin.
Ei siinä sen kummempaa sattunut, mutta minua harmitti. Fiinulla ei tietenkään ollut edes elektroninen koiravahtipanta kaulassaan, ja niin ollen hänellä oli ja olisi ollut vapaa pääsy tielle.
Mutta eikö ole kummallinen Murphyn laki, että kun portti on jostain syystä auki, vaikka vain kerran vuodessa, näin hiljaisella tiellä on taatusti joku kulkija? Miksi portti oli auki, en käsitä vieläkään. Oliko puupalikka, joka toimittaa väliaikaisesti lukon virkaa, löystynyt niin paljon, että Fiinu oli saanut rynkytettyä portin auki?
Tonttimme malli on koirien kannalta hyvin ongelmallinen, vaan sitä emme tulleet ajatelleeksi, kun olimme paikkaa katsastamassa ja ostamassa. Tontin pitkä sivu myötäilee koko matkallaan tietä. Jos voisin😏, kiepsauttaisin tontin ympäri niin, että lyhyt sivu kohtaisi tiemaan. Se olisi helpompi tukkia.
Mieti, miten vaikea koiran on käsittää, mistä alkaa tie, ja mihin loppuu hänen alueensa! Koiran silmissä kaikki on samaa "kuraa". Väinön kasvattaja neuvoi hahmottamisen opettamiseen narun, joka vedettiin tien ja tontin väliin. Konsti toimi, kiitos siitä Sarille, ja sen avulla pystyin osoittamaan molemmille koirille, mihin heidän alueensa loppuu. He tietävät, mikä on heidän alueensa. Silti koira on koira, eikä kone. Halutaanko tietoa ja oppia noudattaa? Kiinnostava kohde on vain yhden loikan päässä... tarvitaan äärettömän pitkälle hiottua tottelevaisuutta, että kielto toimii silloin, kun kieltäjä ei ole paikalla, tai jos hän myöhästyy käskyn antamisesta.
Myös se on ongelma, että tie on tosi hiljainen. Kyllä, harvoin tästä asiasta valitetaan, enkä minä valitakaan, mutta katson asiaa koirien näkökulmasta. Jos vähän väliä joku pyöräilisi, toinen kävelisi ja kolmas ulkoiluttaisi koiraa, muutaman ajan päästä Fiinu ja Väinö eivät edes viitsisi päätään kääntään, kun joku menisi ohi. Mutta tällä hetkellä tiemaa on pääsääntöisesti niin autio, että itsekin pelästyn, kun joku muu kuin auto liikkuu siinä.
Suomi on muuttunut kovin steriiliksi maaksi. Ihmiset eivät esim. tunnu sietävän itkeviä, melskaavia tai elämän riemua purkavia lapsia julkisilla paikoilla. Enkä tarkoita missään nimessä huonosti käyttäytyviä, jossain tilaisuudessa häiritseviä tai valvomatta jätettyjä ihmistaimia, vaan sellaista tavallista touhua. Koirat eivät tietenkään saisi haukkua, eivät tulla haistamaan eivätkä ottaa kontaktia toisiin koiriin.
Olen kokenut silloin tällöin tilanteita "koiraurallani", jossa ihminen ei ole osannut kohdata koiraa. Omalla typerällä käytöksellään ihminen on provosoinut koiraa. Minun koirani ovat onneksi olleet aina niin hyviä hermorakenteltaan, että ne ovat pystyneet klaaraamaan nämä kohtaamiset. Mutta valitettavasti aina ei ole näin.
Jaahas, päädyin karkulaisen harmittelun kautta tälläiseen pohdintaan, jota jatkan myöhemmin ja kerron jokusen hyvän ja huonon esimerkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!