perjantai 30. maaliskuuta 2018

Madeira: kartanohotelli Jardins do Lagon puutarha ja Colombo-herra


Vanhin osa on 1700 - luvulta.


Hotelli on niin fiini paikka, että pääovista sisälle meillä ei ollut asiaa. Kysyin nimittäin, maalaisuuttani, voinko käydä vessassa. Siitä ei kuulemma tykättäisi, "mutta jos nyt aivan pakko on pissille päästä, niin hotellin takapuolelta, kiitos." Välillä on vaan pakko, enkä onneksi ollut ainoa. Varsin laadukas toiletti odotti täällä karvalakkipuolellakin.


Huoneita ei siis päässyt eikä olisi ehtinytkään katsoa, joten otin esitteestä muutaman kuvan.






Hotellissa on 31 kahden hengen huonetta ja yhdeksän erilaista sviittiä. Ainakin hinnat ovat tasokkaat. Halvin huone tänä keväänä maksaa 130 € / henkilö / yö. Matalasesongin aikana 1.6. - 31.10. pääsee hiukan huokeammalla eli  noin 220 € / yö.
Sivuilta www.jardinsdolago.com voi halutessaan käydä lukemassa lisää tai varaamassa huoneen.

Sitten itse pääasiaan eli subtrooppiseen puutarhaan. Jokainen tehköön päätelmänsä paikan ihanuudesta kuvien perusteella.



Kamelia

Flamingonkukkia



Alue on 2,5 hehtaaria, ja siellä kasvaa 500 eri lajin edustajaa.


Madagaskarin kairapalmu

Kamferipuu
Kanarianmänty




Hirvensarvisaniainen
Himalajanpellava?

Joku lihansyöjäkasvi... en mennyt kovin lähelle kuvaamaan.









Nimilappu yllä.




Neidonkenkäköynnös... tämmöisen kun saisi omalle pihalle!

Melko tyhjää, hmmm...

Vieraat saavat nauttia oman maan tuotannosta.

Keltatekoma


Herra Colombo, jättiläiskilpikonna, ikää noin 60 vuotta.

Hän oli kovin kiinnostunut ihmisten seurasta, ja banaani maistui herkulliselta!
Minun kävi Colomboa sääli, koska hän katsoi haikeasti peräämme kuin tarkoittaen älkää vielä menkö! Mahtaako hän olla yksinäinen?







Jotain näin tavallistakin oli eksynyt kukkimaan.


Spiraali-inkivääri


Sinisusanna




Tässä meille tarjoiltiin pieni tiraus Madeiraviiniä.



Lopuksi pikku video karppilammesta. Lagohan tarkoittaa järveä, ja kierroksen lopuksi näimme kuin näimmekin vesialtaita.


7 kommenttia:

  1. Ihania kuvia, kiitos näistä. Me olimme Madeiralla viime kesäkuussa ja kävimme myös tässä ihanassa subtrooppisessa puutarhassa. Madeira on niin upea paikka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä, Anneli! Paljon Madeiralla tosiaan on katsottavaa.

      Poista
  2. Ompa siellä ihania kukkia, ja hienoja paikkoja muutenkin. Se on siäli kun tuo kilipikonna on yksinään ja ei piäse valtamerelle uimaan.

    VastaaPoista
  3. Kaverin Colombo olisi tarvinnut, olen samaa mieltä. Mutta ei näissä maissa ajatella kovin perusteellisesti eläinten hyvinvointia.
    Yhden ravintolan edustalla on ollut kytkettyjä papukaijoja, mutta nyt en nähnyt niitä. Jospa olisiat luopuneet tuollaisesta eläinrääkkäyksestä.

    VastaaPoista
  4. Upeita kuvia! En ole Madeiralla koskaan käynyt, mutta toivon sinne joskus pääseväni. Hyvää huhtikuun alkua!

    VastaaPoista
  5. Kyllä Madeira on puutarha - ja luontoystävien ykköspaikka!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!