Madeira: levada Dos Piornais

Matkustetaan taas välillä Madeiralle.

Levada dos Piornais lähtee jalkapallostadionin takaa, mutta sen "kyytiin" pääsee muualtakin. Me nousimme Lidon pääkadulta pari kadunväliä ylöspäin ja etsimme kapeat raput, jotka johtivat levadalle.

Emme kulkeneet koko reittiä. Näköalapaikan merkin kohdalta nousimme ylös kylään jyrkkiä rappuja pitkin. Eteenpäin olisi päässyt jonkun matkaa, kuten kartasta näkyy, mutta kirja varoitti, että ei saa olla minkäänlaista korkeanpaikan kammoa, joten emme ottaneet riskiä. Pinheiro das Voltaksen kylästä reitti jatkuu myös, mutta me jäimme odottamaan linja-autoa. Nälkä kurni vatsassa.

Alkukilometrit ovat helppoa kuljettavaa ja voi ihailla sekä merta että kaupunkia.

Kasteluvettä annostellaan. Sulkuportit taloille ovat lukossa.

Liikkuvaa kuvaa...

Näköalapaikka Gabo Girao

Laventeliako?

Oikealla reitillä ollaan.

Joku kurpitsa on.

Viime viikolla riehunut myrsky aiheutti Madeiralla satojen miljoonien eurojen tuhot. Mm. näiden kaltaisia pengerryksiä tuhoutui.

Miten on nättiä!

Näkymät laaksoon ovat hulppeat.

Ilman kaiteita tästä olisi aika jännä kävellä.

Levada meni muutaman metrin kallion sisällä, ja pieni pätkä oli niin matalaa, että minun piti kontata. En tykännyt! Korkeita paikkoja siedän, mutta ahtaus ja pimeys eivät ole kiva yhdistelmä.

Rouvan naama punottaa pikku ryömimisen jälkeen, ja sen verran lämmin päivä oli, että muutenkin hyvän hien sai pintaan. Vastaamme tuli mies, joka kysyi, olenko väsynyt. Huokailin ilmeisesti niin raskaasti. Ehei, olin vain "järkyttynyt"😅.

Olimme tässä baarissa, ja toiselta puolelta tietä linja-auto poimi meidät kyytiin.  Aikaa reitillä pysähdyksineen kului nelisen tuntia.  Linja-autoaikataulu oli taas niin vaikeasti tulkittava, että kysyimme nuorelta mieheltä, mistä pysäkiltä odottamamme auto menee, ja hän neuvoi meidät tänne.

Pysäkille tuli pariskunta, jonka olimme nähneet levadalla aikaisemminkin, ja minä otaksuin heidän olevan ruotsalaisia. Miten puhe niin ruotsilta kuulostikaan! Noh, ikäväkseni täytyy myöntää, että naapureistamme on tullut varsin tyly vaikutelma, mikä on tietenkin yleistämistä. Edelleen mentaliteetti on se, että suomalaisia katsellaan vähän nokan vartta pitkin. Sen vuoksi en sanonut pariskunnalle mitään, mutta mieheni rupesi juttelemaan. Ja heh heh, tällä kertaa minä sain nenilleni. Pariskunta olikin Norjasta. Odotellessa juttu luisti oikein mukavasti, jäimme pois samalla pysäkillä sairaalan lähellä ja toivotimme toisillemme hyvää loman jatkoa.

Oluen kyytipojaksi sai liha - vihannespataa. Mieheni kehui sitä erinomaiseksi.