lauantai 10. kesäkuuta 2017

Terveisiä Vakka-Taimesta

Tämä koepuutarha / taimisto on kerta kaikkiaan ihana paikka! Jos et ole käynyt, otapa se kesäretkesi kohteeksi. Sen verran vinkkaan, että kannattaa soittaa Vesa Muuriselle ja varmistaa, ettei esim. iso ryhmä ole tulossa samaan aikaan vierailulle. Muuten, jos Vesalla ja hänen puolisollaan Heidillä vaan on aikaa, he näyttävät, esittelevät ja kertovat kasveista. Ja ovat mahdottoman mukavia ihmisiä😉. Taas eilen kauhistelin mielessäni, ja taisi ääneenkin joku huokaus päästä, heidän työtaakkaansa. Silti he jaksavat vastata tämmöisten tiedonhaluisten kävijöiden kysymyksiin.



Ei kun ruusuja valkkaamaan!


Aikaa kannattaa tietenkin varata reilusti. Minä olin eilen kolme tuntia, ja se meni hujauksessa. Oikein hämmästyin, kun huomasin, mitä kello oli, enkä ehtinyt kuin pintaa raapaista. Ruusumaalla en käynytkään. Sen katsastamiseen pitää tehdä oma retkensä.



Kuningasatsalea. Suloisuuden huippu, ja arvaa lähtikö taimi mukaani?.


Monipuolinen rhodokokoelma.


Uusi rhodomaa


2 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia! En ole Vakka-Taimessa vielä kertaakaan käynyt, mutta kesälomalla sinne olisi tarkoitus mennä. Jee!:) Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkäät varmasti! Uskon niin.
      Vesalla on uskomaton tietomäärä kasveista, ja kuten jossain tekstissä kerron, hän on opettanut minut alkuun ruusujen kanssa.

      Poista

Kiitos kommentistasi!