OSA 2
Edellisellä pihallamme minulla oli tasan kolme ruusupuskaa: juhannusruusu (siis läntistä kantaa eli Rosa Spinosissima Plena), vaalenpunainen juhannusruusu ja ns. Kinnolainen.
Aika äkkiä ruusuhulluusviruksen iskettyä oli selvillä, että vaaleanpunainen pensas, joka kukki hiukan juhannusruusun jälkeen oli suviruusu eli 'Poppius'. Anoppini oli tuonut oman 'Poppiuksensa' sisareltaan Itä-Hämeestä. Se on melko yleinen koko Suomessa, mutta tunnettuudessa se ei vedä vertoja juhannusruusulle, joka on varmasti suosittu myös kukinta-ajankohtansa vuoksi. Mikä olisikaan tunnelmallisempaa yöttömänä yönä kuin kermankeltaisia kerrottuja kukkia täynnä oleva pensas, joka kaiken lisäksi levittää hurmaavaa tuoksua tyynessä ilmanalassa?
Rupesin oikein miettimään, miksi 'Poppius' on nimeltään 'Poppius'. Ja löytyihän siihen vastaus. Tukholman Maatalousakatemian koeaseman johtaja Carl Stenberg nimesi vuonna 1838 löytämänsä vaaleanpunaisen tarhapimpinellan esimiehensä savolaisen Gabriel Poppiuksen mukaan. Sen tarkempaa tietoa ruusun alkuperästä ei ole, mutta sitä pidetään jonkin tarhapimpinellaruusulajikkeen ja vuoriruusun risteymänä.
"Kinnolaisen", jonka anoppini oli nimennyt oman yksilönsä löytöpaikan mukaan, tunnistaminen kesti hiukan kauemmin, mutta se osoittautui lopulta 'Ruskelaksi'. Nimensä se on saanut Vihdin Ruskelasta, josta pensas on virallisesti löydetty. Ruusu on voimakaskasvuinen, joten sille kannattaa varata reilusti tilaa. Meillä se on kymmenessä vuodessa levittäytynyt käytävälle asti, mutta en ole hennonut kurittaa sitä.
Ruusu on ollut täysin terve eikä ole koskaan kärsinyt minkäänlaisista talvivaurioista. Nämä seikat ovat minulle tärkeitä, koska olen hyvin laiska tekemään talvisuojauksia.
Eräs ruusukirja kuvailee kukan väriksi lämpimän vaaleanpunaisen, mutta minusta tämä vaaleanpunainen taittuu ennemmin siniseen eli kylmään päin.
Yksi löytöruusu, joka kasvaa nykyisen talon ensimmäisessä ruusupenkissäni, on ilmeisesti 'Agatha' - Francofurtana - ryhmään kuuluva lajike. Kaivoin muutaman juurivesan vanhempieni pihalta, jonne se oli aikoinaan siirtynyt äitini mummun luota. Siis tämän vuoksi erittäin arvokas ruusu! Tosin se on minulla aika huonossa kohdassa, missä se ei ole päässyt oikeuksiinsa, joten toivottavasti ensi keväänä minulla on puhtia etsiä sille parempi kasvupaikka.
Ruusut ovat mystisiä. Ne ovat äärettömän kauniita, viattomia, puhtaita ja silti salaperäisiä. Niiden syntyhistoria saattaa ulottua niin kauas, että nykyään voidaan esittää pelkkiä arvauksia tai olettamuksia. Tai ne on nimetty kiehtovien historiallisten henkilöiden mukaan, kuten R. Gallica 'Versicolor' eli 'Rosa Mundi', jonka kerrotaan saaneen nimensä 1100 - luvulta eläneeltä Rosamunda Cliffordilta, Henrik II:n rakastajattarelta. R. Gallica 'Alienor d'Aquitaine' (Pirjo Raution jalostama) on uusi ruusu, mutta nainen, jonka nimeä se kantaa, on erittäin mielenkiitoinen. Hän oli taas edellä mainitun herran vihitty vaimo, ja varmasti ruusun arvoinen, kuten Pirjo Rautio kirjoittaa kirjassaan Suomen Ruusut.
Eli ruusuihin yhdistyy täydellisesti toinen suuri intohimoni: historia ja sen harrastaminen.
Tosin en tähän leikkiin ryhtyessäni arvannut, miten tyystin se veisi minut mukanaan. Alun perin ajattelin istuttaa pihalle muutaman kymmenen ruusua, korkeintaan kolmekymmentä. Tällä hetkellä eri lajikkeita on noin 160 -170.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!