perjantai 14. toukokuuta 2021

Annen Kukkatarhalla - ensimmäisen kerran tänä kesänä

Tässä muutamia yleiskuvia täpötäysistä kasvihuoneista. Vielä on mistä valita! Joka kerta pääni menee pyörälle, ja alan rohmuta kukkia.
Olen ennenkin kehunut taimien laatua, hinnat ovat silti maltillisia. Noin sadalla eurolla sain neljä amppelitomaattia, viisi keijunmekkoa, kolme dianaa, lumihiutaleita ja sekä ykisnkertaisia että kerrottuja miljoonakelloja ja surfiinioita. Nämä nyt ainakin, taisin unohtaa jonkun.
Ihana syvän punainen!
Vaaleanpunainen on niin minun värini!
Mieheni katseli, kun istutin kukkia vallikivetys ja kottikärryt apunani. Pää alaspäin suorassa auringonpaisteessa. Huh. Hän meinasi, ettei tuosta mitään tule ja muisti, että yhden varaston takana on metallinen pöytä. Ja niin olikin, sinne lykätty ja hylätty. Juuri kuin tehty istutuspöydäksi.
Johain alkoi homma pelittämään! Kysymys teille bloggerin käyttäjät. Miten saatte kuvat näkyville? Minulle tulee vain tietokonetekstiä, ja vasta kun esikatselen tai julkaisen, kuvat pongahtavat esille. Tämä muutos on ilmaantunut edellisen postauksen jälkeen, jolloin sain kuvat napattua helposti Kuvat - toiminnosta.
Mukavaa loppuviikkoa ja kiitos vierailustasi!

2 kommenttia:

  1. Kyllä siulla on nyt hyvä istutuspöytä. Hyvä kun miehesi muisti sen. Meilläkin on tällä kylällä puutarha ja en muualta ostakkaan amppelikukkia ja muitakaan taimia. Mielelläni maksan hyvistä taimista. Kauniit kukat oot ostanukkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta, olen oikein tyytyväinen.
      Minäkin tuen mielelläni paikallista yrittäjää, ja vielä kun hinnat ovat todella edullisia. Postauksen jälkeen olen käynyt muilla puutarhoilla, ja eräällä esim. keijunmekko maksoi 8,90 €, kun Annella sen hinta on 5 €. Aikamonen ero!

      Poista

Kiitos kommentistasi!