torstai 24. tammikuuta 2019

Madeira: markkinatunnelmaa ja valoja


Keskusta on valaistu marraskuun lopusta loppiaiseen asti. Aina jaksan kauhistella, mikä työ lamppujen asettelemisessa ja poisottamisessa on. Niiden lisäksi muut koristelut ja asetelmat. Mutta tämä on yksi tapa houkutella maksavia asiakkaita eli turisteja paikalle. Jos Madeiran uudenvuoden ilotulitus on maailmankuulu, niin ovat myös sen jouluvalot.

Jopa rinneteiden sivustoille syttyvät valot.





Tältä näyttää matkalla keskustaan Lidosta.


Kukkia siellä ja kukkia täällä... joka puolella. Elämänlanka ja krassi täyttävät oma-aloitteisesti tyhjät tontit ja hylättyjen talojen pihat. 

Aivan keskustassa, Avenida Arriagan varrella on puisto nimeltään Jardim Do São Francisco.

Jos pakokaasut alkavat ahdistaa, puistossa on raikkaampaa. Vaikka autokanta on uudistunut, erityisesti vanhat linja-autot lykkäävät Lidon mäkeä noustessaan mustan saastepilven ilmaan.

Ahkeraliisojen takana kaksi puiston asukasta.

Matkamme jatkui... kasviseinäkin tuli vastaan.

Uudenvuodenpäivän iltana oli paljon väkeä liikkeellä. Päivällä satoi, mutta onneksi ilta oli poutainen.

Myyntikojuissa on tarjolla mm. perinteisiä herkkuja.
Näiltä tytöiltä sai ponchaa (sekoitus sokeriruokopontikkaa, hunajaa ja sitruunaa). Erinomainen lääke vaivaan kuin vaivaan ja erityisesti flunssaan. Ilmankos tulin kipeäksi, kun en tästä ostamaanikaan juonut, vaan mieheni joutui uhrautumaan. Tyttöjen poncha oli suuhuni kovin hapanta. Oliko hunja unohtunut pois?






Veikkaan, että moni lukijoistani olisi löytänyt alla olevista pöydistä ja telineistä kotiinvietävää.













Tämä koju oli suosittu. Mieheni sanoi, että ihmisten kupeissa oli jotain hernekeittoa muistuttavaa. Yäks, inhokkiruokani, ei siis tehnyt mieli jäädä jonottamaan.



Pienoismalleja, joissa kuvataan paikallista elämää, rakennetaan joulun aikaan.

Rannassa 600-vuotis teema esiteltiin näyttävästi.




Santa Maria - Kolumbuksen laivan kopio - pitää aina kuvata.

Lähellä Tui:n moderni ja valtava risteilijä, joka on tuonut matkustajia saarelle uudenvuodenviettoon.

Kastanjat kypsyvät...

Värit vaihtuvat kadulla! Tämä uudistus oli tullut viime käynnin jälkeen.




Autoilijat ovat yleisesti ottaen hirmu kohteliaita, välillä liiankin. Suomalaista vaatimatonta ihmistä nolottaa, kun autot pysähtyvät jyrkkiin mäkiinkin odottamaan, että jalankulkijat pääsevät kadun yli. Eivätkä tahdo uskoa, vaikka kuinka huitoisi, että mene vaan, ei meillä tässä mitään kiirettä ole.



Kiitos, kun jaksoit loppuun asti!

8 kommenttia:

  1. Oi, miten ihanan näköistä! Tuonne haluaisin joskus itsekin matkustaa. Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevätaika on vielä parempaa kasvi-intoilijoille. Saari sananmukaisesti puhkeaa kukkaan. Eli ei kun matkoja selailemaan!

      Poista
  2. Ompas siellä paljon valoja ja immeisii. Oon kuullu Madeiran olevan kaunis paikka!

    VastaaPoista
  3. Madeira on ihana paikka. Varsinkin joulun aikaan etenkin Funchal on kauniisti jouluvalaistu. Madeiran keväiset kukkaisviikot ovat myös kokemisen arvoinen tapahtuma.

    VastaaPoista
  4. Madeiralla on tullut käytyä ,mutta ei tähän aikaan vuodesta. Kiitos kuvista kaunista on .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, muistan että olet matkaillut Madeiralla:)Paljon oli nytkin suomalaisia.

      Poista

Kiitos kommentistasi!