Kesäretki jatkui Louhisaaren kartanoon

Matkalla pysähdyimme jylhälle Kirkkosalmensillalle, joka ylittää Raudustenselän.

Onko tämä levää? Merkillisen vihreää vettä, eikö? Kuin olisi maalia kaadettu, kaverini totesi.

Tähän asti meni oikein hyvin. Eihän Louhisaaren kartanon löytäminen voi olla vaikeaa, eihän?
Minä laitoin kännykästäni Google mapsin päälle, ja naisääni rupesi tomerasti neuvomaan meitä. Kun lähestyimme kohdetta, kuului: "neljänsadan metrin jälkeen käänny Välimaantielle." Ja mehän käännyimme sinne. Tai en oikeastaan edes muista, mille tielle kurvasimme ensin.
En ymmärrä, mikä googlea risoi. Todellisuudessa se ajatti meitä ympyrää pitkin hiekkateitä, kuin kurillaan. Käänny sinne, tuonne, vielä 200 metriä, sitten oikealle... Kiersimme kohdetta, mutta emme tavoittaneet sitä.
Lopulta tulimme takaisin Askaistentielle (numero 1930) ja ohitimme toistamiseen Louhisaaren kyltin, jonka kohdalta google oli käskenyt kääntyä pienemmälle tielle. Nyt oli pakko ruveta luottamaan perinteisiin keinoihin ja ajatella itse! Tarkemmin katsottuna kyltin ohjeistus kehotti ajamaan 300 m eteenpäin ja sen jälkeen kääntymään vasemmalle. Heh, helppoa kuin heinänteko. Askaisten kirkon luota käännytään kartanolle. Niin yksinkertaista Louhisaareen on oikeasti huristella.

Kiertelimme pikkusia teitä puolisen tuntia. Maisemia ja taloja oli mukava katsella, ei siinä mitään, mutta kuljettajan oli oltava tarkkana. Mutka siellä, toinen täällä, traktorit tulivat todella lujaa vastaan... ja kas kummaa, tie meinasi kerran vallan kadota auton alta!

Yhtäkkiä edessämme oli todella jyrkkä, mutta lyhyt mäki. Kuin olisi pystysuoraan seinään ajanut. Kääks! Kaverini kiljui: "Apua! Mitä nyt tapahtuu? Mihin tie hävisi?" Tai jotain tähän tyyliin. Kun ei yhtään nähnyt, mihin suuntaan tie jatkui nyppylän päältä. Vielä kun olisimme ajaneet ojaan, niin hölmöilymme olisi ollut täydellistä.


Tämä puistokuja vie varmasti perille! Jippii!

Tuttu kohde luokkaretkiltä. Linna on rakennettu meren äärelle, ja laineet ovat liplattaneet takapihalla. Nyt meri on puolen kilometrin päässä. Nykyihminen saattaa ajatella, että linna on syrjässä, mutta täältä on ollut suora merireitti Tukholmaan. Flemingit olivat mahtisuku Ruotsin suurvaltakaudella, ja kuningas tarvitsi ja arvosti suvun edustajien palveluksia.

Päärakennus on valmistunut vuonna 1655, ja se on saanut vaikutteita italialaisesta palladiolaisesta arkkitehtuurista. Selvähän tämä. Fleming - suku omisti Louhisaaren vuodesta 1450 vuoteen 1791, ja menetyksen syy oli tietenkin rahapula. Sen jälkeen hanikoihin astui Mannerheim-suku. Marsalkka on syntynyt kartanossa vuonna 1867.
Vuonna 1961 kartano päätyi valtion omistukseen.

Kirkkosalin - aikansa hienoin huone Suomessa - katto.

Kolmas kerros on juhlakerros, ja se on pääsosin restautoitu 1600 - luvun tyyliin.  Toinen kerros on "kevyempi", se on sisustettu 1700 - ja 1800 - luvun suuntausten mukaan. Ensimmäisessä kerroksessa on sijainnut mm. eteishalli, linnatupa ja kivisali. Keittiö on siirretty sivurakennuksesta sinne vasta vuonna 1792.

Tähän tapettiin on kuvattu itse linna. Tapetit olivat irrotettavia ja todella arvokkaita, ja rahapulan yllättäessä ne voitiin myydä.

Takassa on Flemingien vaakuna.

Liinavaatekaappi - ovet saatettiin jättää auki vieraiden tullessa, jos haluttiin näyttää varallisuutta tälläkin saralla.

Verokirstu - rautaistakin rautaisempi.

Onko tuo katonrajassa sijaitseva ovi ja sen takana oleva tila kartanon mielenkiintoisin? Ainakin, jos uskoisi oppaan tarinan. Mustasukkainen Herman Fleming (oletetaan, että tästä kartanonherrasta on kysymys) telkesi vaimonsa tänne, kun tuli miesvieraita tai hän lähti itse matkalle. Vaimoa ruokittiin oven vieressä olevasta luukusta. Mutta kerran Fleming unohti kertoa palvelijoille, että oli pistänyt vaimonsa lukkojen taakse, ja tämä kuoli janoon ja nälkään.

Tällainen kuolema tuskin on mahdollista, koska totta kai palvelijat  tiesivät kertomatta, oliko rouva kotona vai matkoilla. Mutta ehkä isännän hankala luonne ja sairaalloinen mustasukkaisuus antoivat siivet tarinalle, kun yksi hänen kolmesta vaimostaan kuoli kartanossa.

Palvelusväen jyrkät portaat. Houkuttelevatko kulkemaan?

Katosvuode, joka on ollut vieraiden vastaanottamista varten.

Sininen kamari, joka on sisustettu 1860 - luvun tyyliin ja jossa perimätiedon mukaan marsalkka Mannerheim on syntynyt.

Kustavilaista tyyliä.

Vihreä kamari.

Kuva on epäselvä, mutta vaalea yläosa sentään näkyy. Ei voi kuin hämmästellä, miten hentoisia ylhäiset naiset ovat olleet!

Mutta eivät sentään näin lyhyitä! Vuoteeseen saa vetämällä lisää pituutta.

Yhden hengen sohva. Hameet olivat aika leveitä 1700 - luvulla.

40 minuuttia kestänyt kierros oli ohi. Sivurakennuksiin, englantilaiseen puistoon, kalmilaiseen puutarhaan ja hedelmätarhaan saa tutustua omin päin. Kolmanteen ja toiseen kerrokseen pääsee vain oppaan kanssa, ja kierroksia järjestetään 15.5. - 31.8. tiistaista sunnuntaihin tasatunnein klo 11 alkaen. Viimeinen opastus alkaa klo 16. Ensimmäisessä kerroksessa on myymälä, jossa on aivan liikaa suloisia kukka-aiheisia tavaroita!

Siirtymiseen parkkipaikalta kannattaa varata aikaa. Meille tuli kiire! Selvä se, kun kierreltiin ja kaarreltiin pitkin peltoteitä.
Minä kävin juoksujalkaa vessassa, jonne linnanpihalta on melkein 100 metrin pyrähdys. Ystäväni kävi sillä aikaa ostamassa liput, ja opas oli ystävällinen ja saattoi meidät kolmanteen kerrokseen muun ryhmän jo alettua kierroksen. Tosin viivästys oli vain neljä minuuttia😉😉😉

Mahtavia kirsikkapuita, ja tuottavat satoa.

Kiinnostavaa myös puutarhakärpäsen puraisemille.

Myrkkypuutarha! Ei saa koskea eikä ainakaan pistää suuhunsa.

Kartta myrkkykasveihin.