Sadetta ja ruusukäytävän suoristusta

Etupihalla oli järvi kun keskiviikkona tulin hermoratahierojalta kotiin. Mennessä ripsotti hiukan vettä, mutta tällaista kaatosadetta en arvannut tulevaksi. Samalla jyskytti kesän ensimmäinen ukkonen. Vettä tuli kolmisen tuntia. Kyseessä oli todella paikallinen kuuro, koska 10 kilometrin päässä Rauman suuntaan ei ollut satanut.

En ollut muuten yhtään pahoillani!


Ruusukäytävä on kallistunut jo useamman vuoden ajan hallin suuntaan, ja miten korjaaminen on vaan jäänyt ja jäänyt.
Käytävä on kyllä perustettu kunnolla eli tukipuut on kiinnitetty valettuun anturaan, mutta rakennelma on vaan sen verran pitkä ja hutera, että routa on muljannut sitä.

Vinossa on, passikin tietää.

Toinen pääty suoristettiin laudalla joka kulkee alanurkasta ylänurkkaan. Mieheni halusi laittaa samanlaisen myös etupuolelle, mutta se oli hirveän näköinen, kun sitä soviteltiin. Päädyttiin siihen, että hän siirsi tukipuiden ruuveja, ja niin ne suoristivat vartensa.

Paremmalta näyttää... paitsi "rojut" taustalla.

Pisarat muistona edellisen päivän sateesta 'John Cabot'in lehdillä.

Käytävällä on myös yksi 'Louise Bugnet', ja näitä jatkuvakukintaisia koetan hankkia koko ajan lisää.

'Marie Bugnet' oli tehnyt juurivesan aivan mahdottomaan paikkaan: rappujen viereen, maahan, jonka koirat ovat tallanneet kivikovaksi. Sateen pehmitettyä maata mieheni sai kaivettua taimen ylös, ja siirsin sen Gallicamaahan. Pidä peukkuja, että se jaksaa lähteä kasvuun.

Mitä nuorelle omenapuulle on tapahtunut? Olen kastanutkin sitä avokätisesti, mutta aivan odottamatta lehdet ovat lurpallaan, osa ruskettuneita, ja omenan alut ovat nahistuneet. Voi surku, mahtaako se heittää henkensä😢

Tämä kanadalainen 'Lucy Irene' on aika herttainen, ja kukka miellyttää silmääni. Silti mikään ei voita galllicoiden ja albojen tyylikkyyttä ja ison kukan charmia!

Viinimarjat alkavat kypsyä... valkoinen pensas on hauska! Jos en aivan väärin muista, äiti toi taimen omalta pihaltaan. Joka tapauksessa muutama oksa tuottaa vihreitä herukoita.

Loppukevennyksenä... Meillä on kahdessa paikassa haarapääskyn pesä. Tämä toinen on todellinen rakennustaiteen taidonnäyte! Kuka insinööri saisi talon pysymään tuollaisen lerpan kielekkeen päällä?

Pääskysten elämä ja lentokyky on kiinnostavaa seurattavaa. Iloisella sirkutuksellaan ne myös tuovat pihapiiriin eloa ja pirteyttä.

Nyt alkaa tuntua hassulta toivotella aurinkoista viikonloppua😆olisiko sateisten päivien toivotus ennemmin paikallaan?

P.S. Seuraavaksi vastailen Inkalilja Annilta saamaani haasteeseen: lempikukkani. Hmmm... sitä ei liene vaikea arvata? Mutta perustelut pitää myös antaa. 

Kuka kestää hellettä?

Ei kai kukaan ilman nesteytystä, ja silti voi tehdä tiukkaa. Fiinu oli vissiin halunnut vilvoittaa pupua ja haudannut sen rentoakankaalin taakse.
Kiitos vielä Nilalle! Suurin osa taimistasi näyttäisi lähteneen kasvuun.
Tähän kuivaan rinteeseen on ilmestynyt oikealla näkyvä kello. Mikähän kello se on?

Pyrin valitsemaan aina kuumuutta kestäviä kesäkukkia, kun meillä ei varjoa tahdo olla normivuonnakaan. Tänä vuonna voittajat ovat jo tiedossa. Kosmoskukka ei ole moksiskaan, kunhan vaan saa vettä ja ravinteita. Miljoonakellot, marketat, nukenkaulukset ja dianat ovat samaa kestävää sarjaa. Verbeenat eivät jostain syystä ole olleet yhtä tuuheita kuin aikaisemmin. Harsokukat kuolivat yksi toisensa jälkeen, vaikka eivät kovin kuumassa kaikki edes olleet.

Ritarinkannus on jotakuinkin normaali, mitä nyt härmä vaivaa. Rohtosuopayrtti on levittäytynyt laajemmalle kuin ajattelin, kannuksen kylkeen, mutta saa olla siinä kun kerran viihtyy.

Lapsuuden kasveja...

Helminukkajäkkärän - erinomainen kasvi paahteiseen paikkaan, pärjäilee ohuessakin maassa - edessä lenottelevat uudet tiikerinliljat Vakka-Taimesta. Näiltä kohdin kuoli viime talvena koko liljonen vanha kanta, ja niiden lisäksi punaväriminttu ja puna-ailakki.

Helminukkajäkkärän ja liljojen välissä kukkivat viimeiset kannusruohot. Tykkään niistä kovasti! Toinen luonnonkasvi - harakankello - on levinnyt itsekseen ja saa jatkaa toimintaansa. 

Onko tämä KELTAMATARA vai risteymä? Kasvi on ainakin levittäynyt pitkin pihaa. Se on pölyttäjien suosiossa ja tuoksuu ihanasti hunajalle.

Täällä satoi perjantaina lähes koko päivän. Torstaina säätiedotus näytti, että koko rannikko jäisi ilman vettä, mutta tiedotuksista välittämättä sade alkoi puolilta päivin. Milleistä en osaa sanoa, mutta maa kastui kunnolla, ja olen sen jälkeen kastellut vain uusia istutuksia ja ruukkuja. Toki nämä helteet pian kuivattavat, mutta toivotaan, että mustikat intoutuvat kasvamaan kokoa. Niitä olisi metsissä tarjolla.

Kuva on tältä aamulta, ja aika vilpoista siis oli.

Pitäisin terassin oven mielelläni apposen auki koko yön, mutta pelkään että käärme luikertelee sisälle. Vai ovatko öisin aktiivisia, kun lämpötila tippuu viitentoista asteeseen?

Ämpäriin piti tehdä toinen asetelma, kun ensimmäinen ei tahtonut elää. Neilikka ja tupsulaventeli eivät tykkää huonoa auringosta.

Mustasilmäsusanna sitä vastoin pitää enemmän varjosta ja saa siksi katsella terasilla päin seinää, kun nukenkaulus ja marketta ottavat lämpökylpyjä.

Hiukan ruusuistakin... terveisiä vaan Titalle😊... täällä ruusut ovat jo niin kukkineet, että enää voidaan nauttia vain jatkuvakukintaisista lajikkeista.

Muutama kanadalainenkin sentään on innostunut. Alla 'William Baffin', joka on varmasti kestävimpien joukossa. Kukintaa riittänee myöhään syksylle, kun vielä tähän aikaa lannoittaa ja nyppii uloskukkineet kukat pois.

Explorer - sarjaan kuuluva 'Nicolas' (kuten myös William Baffin) on kukaltaan näyttävämpi. Pensas on piskuinen, ja ehtiikö se kasvaa koskaan luvattuun 75 cm korkeuteen?

Suojasin tämänkin talvensuojaturpeella, ja sen verran hyvät pisteet ruusu on saanut, että taidan tilata Blomqvistiltä pari lisää.

Meillä päin nämä (ja muutkin ruusut) on istutettava kohopenkkiin ja vettäläpäisevään maahan. Minulle kanadalaisten ruusujen talvenkestävyykoe on osoittanut, että seuraaville hankkimilleni kanadalaisillekin lisään reippaasti hyvälaatuista (sellaista, joka ei tamppaannu, pidättää kosteutta, mutta päästää ylimääräisen veden läpi) hiekkaa. Täällä kun ongelmana on, että joulukuuhun asti voi sataa vettä kaatamalla ja sen jälkeen mustaan maahan iskee 20 asteen pakkanen. Seuraavalla viikolla voi jälleen sataa vettä, tai lunta. Koskaan ei voi tietää.

Muista kukkijoista sitten seuraavassa postauksessa... Kiitos kun jaksoit lukea!

Tarhakurtturuusu 'Ritausma' yllätti

Toinen 'Ritausmani' on toipunut melko hyvin talven koetuksista. Jos muistat, harmittelin, miten pahoin tämä lajike paleltui. Mutta nyt kukkii runsaasti!

Rupesin katsomaan ruusukirjoja, ja toden totta, 'Ritausma' kukkii myös saman vuoden versoilla. Ilmankos!

Pensas kasvaa noin 1,5 metriseksi ja 2 metriä leveäksi. Kukat nuokkuvat, kuten näkyy, ja tuoksu on mieto, lähes olematon. Varret ovat aika piikkiset, ja ruusu levittäytyy maltillisesti juurivesoilla.

Lajike on latvialaisen Dr. Riekstan jaloste (jossain puhutaan virolaisesta) vuodelta 1963.

Kasvuvyöhyketiedot vaihtelevat. Jossain intoillaan jopa IV-vyöhykkeestä, jossain ollaan varovaisempia ja luvataan kestävyyttä I - II - vyöhykkeillä.
Lumipeite antaa tietenkin suojan ja turvan kasville kuin kasville, joten tätä kannattaa ehdottomasti kokeilla pohjoisempanakin. Ruusu on minulla ollut terve, ja kukinta on todella herttainen ja näyttävä. Tämä sopii sekä yksittäispensaaksi että ryhmiin.

Tässä kukassa on heikkoa punerrusta, muuten kukinta on hyvinkin valkoinen. Vaikka määritelmä sanoo näin: kukat ovat reunoiltaan vaaleanpunaiset, kukan keskustaa kohti tummenevat.
Kirjoissa kukat ovat jopa voimakkaan vaaleanpunaiset. Mahtaako valon määrä vaikuttaa väriin? Nimittäin toinen 'Ritausma', joka kasvaa varjoisemmassa kasvupaikassa, on voimakkaamman värinen.

Alla kuva toisesta pensaasta. On se vaan punaisempi.

Lajikkeen kerrotaan viihtyvän jopa varjoisella kasvupaikalla, ja maan suhteen se ei ole nirso.

Käsillä taitaa olla kesän lämpimin viikko, joten kasteleminen jatkuu😅.

Kiitos kun kävit lukemassa!

Kesäretki jatkui Louhisaaren kartanoon

Matkalla pysähdyimme jylhälle Kirkkosalmensillalle, joka ylittää Raudustenselän.

Onko tämä levää? Merkillisen vihreää vettä, eikö? Kuin olisi maalia kaadettu, kaverini totesi.

Tähän asti meni oikein hyvin. Eihän Louhisaaren kartanon löytäminen voi olla vaikeaa, eihän?
Minä laitoin kännykästäni Google mapsin päälle, ja naisääni rupesi tomerasti neuvomaan meitä. Kun lähestyimme kohdetta, kuului: "neljänsadan metrin jälkeen käänny Välimaantielle." Ja mehän käännyimme sinne. Tai en oikeastaan edes muista, mille tielle kurvasimme ensin.
En ymmärrä, mikä googlea risoi. Todellisuudessa se ajatti meitä ympyrää pitkin hiekkateitä, kuin kurillaan. Käänny sinne, tuonne, vielä 200 metriä, sitten oikealle... Kiersimme kohdetta, mutta emme tavoittaneet sitä.
Lopulta tulimme takaisin Askaistentielle (numero 1930) ja ohitimme toistamiseen Louhisaaren kyltin, jonka kohdalta google oli käskenyt kääntyä pienemmälle tielle. Nyt oli pakko ruveta luottamaan perinteisiin keinoihin ja ajatella itse! Tarkemmin katsottuna kyltin ohjeistus kehotti ajamaan 300 m eteenpäin ja sen jälkeen kääntymään vasemmalle. Heh, helppoa kuin heinänteko. Askaisten kirkon luota käännytään kartanolle. Niin yksinkertaista Louhisaareen on oikeasti huristella.

Kiertelimme pikkusia teitä puolisen tuntia. Maisemia ja taloja oli mukava katsella, ei siinä mitään, mutta kuljettajan oli oltava tarkkana. Mutka siellä, toinen täällä, traktorit tulivat todella lujaa vastaan... ja kas kummaa, tie meinasi kerran vallan kadota auton alta!

Yhtäkkiä edessämme oli todella jyrkkä, mutta lyhyt mäki. Kuin olisi pystysuoraan seinään ajanut. Kääks! Kaverini kiljui: "Apua! Mitä nyt tapahtuu? Mihin tie hävisi?" Tai jotain tähän tyyliin. Kun ei yhtään nähnyt, mihin suuntaan tie jatkui nyppylän päältä. Vielä kun olisimme ajaneet ojaan, niin hölmöilymme olisi ollut täydellistä.


Tämä puistokuja vie varmasti perille! Jippii!

Tuttu kohde luokkaretkiltä. Linna on rakennettu meren äärelle, ja laineet ovat liplattaneet takapihalla. Nyt meri on puolen kilometrin päässä. Nykyihminen saattaa ajatella, että linna on syrjässä, mutta täältä on ollut suora merireitti Tukholmaan. Flemingit olivat mahtisuku Ruotsin suurvaltakaudella, ja kuningas tarvitsi ja arvosti suvun edustajien palveluksia.

Päärakennus on valmistunut vuonna 1655, ja se on saanut vaikutteita italialaisesta palladiolaisesta arkkitehtuurista. Selvähän tämä. Fleming - suku omisti Louhisaaren vuodesta 1450 vuoteen 1791, ja menetyksen syy oli tietenkin rahapula. Sen jälkeen hanikoihin astui Mannerheim-suku. Marsalkka on syntynyt kartanossa vuonna 1867.
Vuonna 1961 kartano päätyi valtion omistukseen.

Kirkkosalin - aikansa hienoin huone Suomessa - katto.

Kolmas kerros on juhlakerros, ja se on pääsosin restautoitu 1600 - luvun tyyliin.  Toinen kerros on "kevyempi", se on sisustettu 1700 - ja 1800 - luvun suuntausten mukaan. Ensimmäisessä kerroksessa on sijainnut mm. eteishalli, linnatupa ja kivisali. Keittiö on siirretty sivurakennuksesta sinne vasta vuonna 1792.

Tähän tapettiin on kuvattu itse linna. Tapetit olivat irrotettavia ja todella arvokkaita, ja rahapulan yllättäessä ne voitiin myydä.

Takassa on Flemingien vaakuna.

Liinavaatekaappi - ovet saatettiin jättää auki vieraiden tullessa, jos haluttiin näyttää varallisuutta tälläkin saralla.

Verokirstu - rautaistakin rautaisempi.

Onko tuo katonrajassa sijaitseva ovi ja sen takana oleva tila kartanon mielenkiintoisin? Ainakin, jos uskoisi oppaan tarinan. Mustasukkainen Herman Fleming (oletetaan, että tästä kartanonherrasta on kysymys) telkesi vaimonsa tänne, kun tuli miesvieraita tai hän lähti itse matkalle. Vaimoa ruokittiin oven vieressä olevasta luukusta. Mutta kerran Fleming unohti kertoa palvelijoille, että oli pistänyt vaimonsa lukkojen taakse, ja tämä kuoli janoon ja nälkään.

Tällainen kuolema tuskin on mahdollista, koska totta kai palvelijat  tiesivät kertomatta, oliko rouva kotona vai matkoilla. Mutta ehkä isännän hankala luonne ja sairaalloinen mustasukkaisuus antoivat siivet tarinalle, kun yksi hänen kolmesta vaimostaan kuoli kartanossa.

Palvelusväen jyrkät portaat. Houkuttelevatko kulkemaan?

Katosvuode, joka on ollut vieraiden vastaanottamista varten.

Sininen kamari, joka on sisustettu 1860 - luvun tyyliin ja jossa perimätiedon mukaan marsalkka Mannerheim on syntynyt.

Kustavilaista tyyliä.

Vihreä kamari.

Kuva on epäselvä, mutta vaalea yläosa sentään näkyy. Ei voi kuin hämmästellä, miten hentoisia ylhäiset naiset ovat olleet!

Mutta eivät sentään näin lyhyitä! Vuoteeseen saa vetämällä lisää pituutta.

Yhden hengen sohva. Hameet olivat aika leveitä 1700 - luvulla.

40 minuuttia kestänyt kierros oli ohi. Sivurakennuksiin, englantilaiseen puistoon, kalmilaiseen puutarhaan ja hedelmätarhaan saa tutustua omin päin. Kolmanteen ja toiseen kerrokseen pääsee vain oppaan kanssa, ja kierroksia järjestetään 15.5. - 31.8. tiistaista sunnuntaihin tasatunnein klo 11 alkaen. Viimeinen opastus alkaa klo 16. Ensimmäisessä kerroksessa on myymälä, jossa on aivan liikaa suloisia kukka-aiheisia tavaroita!

Siirtymiseen parkkipaikalta kannattaa varata aikaa. Meille tuli kiire! Selvä se, kun kierreltiin ja kaarreltiin pitkin peltoteitä.
Minä kävin juoksujalkaa vessassa, jonne linnanpihalta on melkein 100 metrin pyrähdys. Ystäväni kävi sillä aikaa ostamassa liput, ja opas oli ystävällinen ja saattoi meidät kolmanteen kerrokseen muun ryhmän jo alettua kierroksen. Tosin viivästys oli vain neljä minuuttia😉😉😉

Mahtavia kirsikkapuita, ja tuottavat satoa.

Kiinnostavaa myös puutarhakärpäsen puraisemille.

Myrkkypuutarha! Ei saa koskea eikä ainakaan pistää suuhunsa.

Kartta myrkkykasveihin.