torstai 14. syyskuuta 2017

Tomaatti-kesäkurpitsa -säilöke / kastike




Intouduin toisten blogeista ja tein inventaarion kasvihuoneeseen. Tomaattia oli kypsänä aika lailla, niin paljon ettei niitä jaksaisi syödä. Jonkun lehden taakse oli piiloutunut yli-iso vihreä kesäkurpitsakin. Mitä saisin näistä eväistä aikaiseksi? Luin yhtä ruokaohjekirjaa, ei tärpännyt, enkä netistäkään löytänyt sopivaa säilöntäohjetta. Joten päätin säveltää, kuten olen todennut usein tekeväni.

Kesäkurpitsan ja tomaatin lisäksi heittelin kattilaan keltasipulia ja reippasti valkosipulia, omalta maalta. Tilkka vettä pohjalle, ja kansi päälle. Pienimmät tomaatit jätin kokonaisiksi ja myös pienet sipulit, mutta niitä olisi kannattanut hiukan pienentää.


Kolmen litran kattila tuli täyteen. Aah, mikä ihana vitamiini - ja antioksidanttiryöpytys.

Minulla ei ole hienoja vimpaimia, mutta tällä mallia mummu saisin keitoksen soseutettua.

Lisäsin kattilaan vielä ennen soseutusta nipun persiljaa ja timjamia sekä tietysti suolaa ja sokeria. Siinä se, ei ollut vaivalloista eikä mennyt kauan aikaa.

´Terveellisen väristä.

Tuli muuten hyvää😜😜! Piti heti keittää tämän kaveriksi pastaa. Käy siis ihan sellaisenaan, tai kastikkeen tai keiton pohjana. Minä pistin noin kolme desiä yhteen pakastusrasiaan, ja niitä tuli tästä satsista kuusi.

Miksi en ole ennen tämmöistä keksinyt tehdä😆😆😋?


3 kommenttia:

  1. Hyvvee sosetta oot tehny, eikä oo lisäaineita! Mie en osta millonkaan mittään tomattipyrreitä, suahaan omasta kasvihuoneesta mitä tarvitaan. Makaronilaatikko on hyvvee puolukkahillon kanssa, ei tarvii ketsuppii! Samanlaisella sosemyllyllä myökin lantut käsitellään ja joskus muutakin kasvista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Samaa mietin, että tällä metodilla vois tehdä muunkinlaisia sooseja. Minulla vaan ei ole kuin pakastimia, joihin säilöä, mutta pieniin rasioihin kun laittaa, niin saa paljon sopimaan.

      Poista

Kiitos kommentistasi!