Annen Kukkatarhalla - ensimmäisen kerran tänä kesänä

Tässä muutamia yleiskuvia täpötäysistä kasvihuoneista. Vielä on mistä valita! Joka kerta pääni menee pyörälle, ja alan rohmuta kukkia.

Olen ennenkin kehunut taimien laatua, hinnat ovat silti maltillisia. Noin sadalla eurolla sain neljä amppelitomaattia, viisi keijunmekkoa, kolme dianaa, lumihiutaleita ja sekä ykisnkertaisia että kerrottuja miljoonakelloja ja surfiinioita. Nämä nyt ainakin, taisin unohtaa jonkun.

Ihana syvän punainen!

Vaaleanpunainen on niin minun värini!

Mieheni katseli, kun istutin kukkia vallikivetys ja kottikärryt apunani. Pää alaspäin suorassa auringonpaisteessa. Huh. Hän meinasi, ettei tuosta mitään tule ja muisti, että yhden varaston takana on metallinen pöytä. Ja niin olikin, sinne lykätty ja hylätty. Juuri kuin tehty istutuspöydäksi.

Johain alkoi homma pelittämään! Kysymys teille bloggerin käyttäjät. Miten saatte kuvat näkyville? Minulle tulee vain tietokonetekstiä, ja vasta kun esikatselen tai julkaisen, kuvat pongahtavat esille. Tämä muutos on ilmaantunut edellisen postauksen jälkeen, jolloin sain kuvat napattua helposti Kuvat - toiminnosta.

Mukavaa loppuviikkoa ja kiitos vierailustasi!

Aidan rakentaminen on alkanut

Ensin kuva ihanaisista narsisseista. Lajikkeet ovat 'Apricot Swirl' ja 'Attraction'.

 

 

Minulla on ollut monet vuodet haaveena, että etupiha saataisiin suljettua kunnollisella aidalla. Koirat pysyisivät taatusti sisäpuolella ja varkaat ulkopuolella. Mieheni on ollut vastaan, ja ymmärrän toki syyt. Koneilla ja autoilla liikkuminen hankaloituu, samoin vaikka lumenluominen pyöräkuormaajalla. Viime vuoden lopulla kävi "myynniedistäjiä", jotka taivuttelivat mieheni lopullisesti hankkeen puolelle. Taparikolliset, ilmeisesti huumeriippuvaiset, meinasivat viedä mieheni Sprintterin, mutta kun se ei onnistunut, varastivat naapurin Patrollin. Omistaja sai autonsa onneksi takaisin, mutta huonomminkin olisi voinut käydä. 

Ensin pitä miettiä tarkkaan, mitä haluamme. Piha on sikäli  hankala, että tässä on kaksi leveää sisääntuloa. Niiden tukkimiseen tarvitaan neljä 11 m leveää liukuporttia.

Kaivuutyöt aloitettu, ja heti löytyi pätkä kalliota.

Lisäksi tarvitaan kaksi käyntiporttia ja tietenkin itse aitaa, jonka ostimme AB Polarilta, ja liukuportit tulivat Saher-Aidat Oy:ltä. 

Hintalapun summa on korkeampi kuin mitä kuvittelin, tai niin kai rakentaessa aika usein taitaa käydä. Kun aita on valmis, kerron kokonaissumman. Esim. betonirautaa kuluu mahdottomasti, jotta raskaiden porttien perustuksesta tulee varmasti tukeva ja kestävä. 

Kunnalta haettiin toimenpidelupa (jossain kunnissa vaaditaan varmasti rakennuslupa), johon liitteeksi pyydettiin mm. tiehoitokunnan lupa aidalle. 

Väinökin katselee paljastuvaa kalliota allapäin. Sitä ei lähdetty räjäyttämään, vaan formut muotoiltiin sen mukaan.

 

Täällä on aina vettä liikkellä, joten salaojitus on must.

 

Omatekoinen sadevesikaivo

Sitten liukuportit jo saapuivatkin

 

Lyhyt video kuorman purusta, ja se, joka vinkuu on Väinö😆

Pohja on sorastettu ja lätkätty.

Vaaituksen jälkeen voitiin ruveta formujen tekoon. Puutavaran hankkimiseksi niitä varten mieheni vuodatti kavereidensa kanssa hikipisaroita ensin metsähommissa ja sitten sahalla. 

Tämä kuva on maanantaiaamulta eli kahden päivän takaa. Perustukset tekee monivuotinen yhteistyökumppanimme Rakennus Jope Oy.

Ja nyt saa nauraa! Meni oikein blondihommiksi. Mieheni sai rakennusliikkeen tj:lta Järveläisen Jounilta tehtävän: jokaisen portin anturaa varten (mahdankohan käyttää oikeita ilmaisuja?) pitää tehdä betoniraudoitus, kuvassa näkyvän mukainen.

Eli ylhäällä ja alhaalla on  kaksi pitkää rautaa, joihin surrataan säännöllisin välein kiinni neliöksi taivuteltuja ohuempia rautoja. Mutta oli hankalaa. Raudat heiluivat ja sekoittuvat toisiinsa, ja ihmettelimme, miten lainkaan voi olla näin vaikeaa. 

Yhden kerran koko hökötys rysähti maahan. 

Sitten mieheni totesi, että tästä ei tule mitään, rautoja ei pysty kiinnittämään surraamalla, ja alkoi hitsata niitä yhteen. Noh, eipä mitään seuraavana aamuna selvisi, mikä oli mennyt pieleen😂😂😂Mieheni oli käsittänyt ohjeet "hiukan" väärin. Kehikko olisi pitänyt koota alaspäin, siis että se olisi roikkunut kakkosnelosista, eikä niin kuin me yritimme: kakkosnelosten päällä. Tj meinasi, että homma oli hänelle niin itsestäänselvyys, ettei hän ymmärtänyt selventää työnkuvaa sen enempää. Onneksi emme ma illalla väkisin värkänneet kaikkia neljää kehikkoa mahdottoman monimutkaisella tyylillä😅.

Kirvesmiehet ovat olleet ripeästi liikkeellä, vaikka kallion kohtaan oli hidas rakentaa formua. Kuva on tältä aamulta. 

Tahtia joutuvatkin pitämään yllä, koska Järveläinen on tilannut kuran jo perjantaiksi. 

Lisää projektin etenemisestä myöhemmin. 

Pari loppukevennystä. Nämä olivat niin söpöjä, että oli pakko ostaa!

Linnunpöntöt Lidlistä.

 

Citymarketin kukkakaupasta.

Kiitos mielenkiinnostasi!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Talven taikaa

Terassin talvi-ilme. 

Ruusujen on hyvä levätä lumen suojissa, ja samaten grilli ja grillaajan tuoli odottavat lempeämpiä ilmoja. 

Kuvakavalkaadissa esittelen sekä pihalta että lenkeiltä napsaistuja kuvia. Pakko! On ollut niin kertakaikkisen kaunista.

Ei ole pimeää, vaan sinistä. 

Lisää lunta enteilee.

 

Vihdoin kylmyys tavoitti meidät!

Kertakaikkisen vivahteikkaita auringonnousuja ja - laskuja!

Nautitaan suomalaisesta monipuolisesta ilmastosta! Vielä kun meillä se on.

Kevään ja kesän muistoja

J.P. Connel

 Muutamia kanadalaisia, jotka suvaitsivat kukkia.

 

Jotkut kasvoivat kyllä, mutta ilman kukintaa. Edelleenkään en ole kovin suopea kanadalaisille. Tai olenko millekään tällä hetkellä? Puolen vuoden taisto on takana. Mitä mahtaa edessä häämöttää? 

Päätin kertoa tässä haavani tilanteesta ja kaikesta epäammattimaisuudesta, jota olen kohdannut. Ensimmäinen osa on koirablogissa, mutta en osaa liittää sillai hienosti kuin te muut, että klikkaa tästä. Ehkä joku neuvoisi minua. 

Kevennän tunnelmaa kuvilla, ja onhan hyviäkin hetkiä ollut, vaikka sitä järkyttyneemmäksi tulen, kun mietin ihmisiä, jotka ovat oikeasti sairaita. Miten heitä kohdellaan? Onko kukaan todella kiinnostunut? Halutaanko auttaa? Vai onko tilastojen kaunistaminen henkilökunnan tärkein tehtävä?

Metsätontun ruusutarhan Leila ei varmaan tarkoittanut tällaista postausta, ja muuten en minäkään alunperin. 

Nämä kuvat ovat minun ja Fiinun syyspuolen lenkeiltä. Silloin, kun haavan tilanne parani niin paljon, että pystyin kävelemään edes tunnin yhtä soittoa. Miettikää mikä saavutus!

Ensinnäkin, haava olisi pitänyt kirurgisesti avata ja putsata kunnolla, ja sen jälkeen laittaa siihen haavahunaja. 

Se laitettiinkin monien kokeilujen jälkeeen, kun sain vihjeen homeopaatilta. Vasta silloin haava lähti paranemaan, ja sen tehdessään vuodatti haisevaa eritettä. Ensin hoitajat juoksivat sinne ja tänne, olivat hermostuneita ja sipisivät keskenään. 

Haavahunajan ominaisuus on, että se vuodattaa, eli puhdistaa haavaa kunnolla, ja tekee sen jopa sairaamman näköiseksi. Tämä selvisi minulle kun tapasin SK:n. Kunnan ainoan virallisen haavahoitajan. Vaikka oikeasti silloinkin epäilin, että näin saattaisi olla, koska minun tuntemukseni alkoivat muuttua mutta haava näytti pahemmalta. Hmmm... Miten voi olla, että hoitajat eivät tunne tuotteiden ominaisuuksia?

Ihminen on todella yksin, kun kukaan ei tunnu osaavan ja olet kuin heittopallo. Hoitohenkilökunta suunnistaa kuin Lontoon sumussa ja kokeilee sitä ja tätä, eikä kukaan ota vastuuta. 

'Rosa Mundi'... Henry II:n rakastajatar, jonka elämässä on selvitettävää ja varmasti paljon on jäänyt historian pimentoihin. Yksi suosisikkiruusuistani. 

Ihana kesäinen maisema, eikö?

 

Mokailujen jälkeen minulle on esitetty jo monet kerrat palasiirrettä. Sillä halutaan peittää virheet ja päästä pälkähästä. 

Jokainen tietää siirteiden vaarat. Minulla sentään on vielä jalka, mutta olisiko sen jälkeen, JOS JÄTTÄISIN itseni kirurgin varaan? 

Hyvänen aika sentää, kun täällä ei osattu edes hopealappua käyttää. Kaikki vaan matkivat edeltäjäänsä, eikä ketään kiinnostanut, vaikka joka hoitajalle valitin niin kovasta kivusta, että se esti nukkumisen. 

Hopeaa saa pitää vain kaksi viikkoa kerrallaan! Sen jälkeen tilanne arvioidaan. Minulla sitä pidettiin yhtä soittoa kaksi kuukautta!

Porin haavapolia täällä jumaloidaan. Sieltä apu löytyy, vaan eipä löydykään, ei ainakaan ihmiselle, joka ei ole määräiltävissä. Huono tuurini jatkui sielläkin: lääkäri oli tyly eikä hänen kanssaan pystynyt keskustelemaan.

Se hyvä haavapolissa oli, että ymmärsivät ottaa hopean pois ja ihmettelivät, miksi sitä oli näin kauan käytetty. Täällä palautteeni asiasta aiheutti ainoastaan päänpyöritystä hoitajissa, joilla olisi pitänyt olla kunnon ammattitaito.

Seuraava siirto oli, että alipainelaite asennettiin haavapolilla lääkärin määräyksestä.  Kahden päivän kuluttua itkin jalka sylissäni hallilla, enkä pystynyt muuhun kuin paniikkiin. Viikon lopussa kipu oli niin kova, että laite otettiin kotisairaalassa pois. 

Haavahoitaja SK oli kovin närkästynyt vakkilaitteen käytöstä. Onneksi ei haavan jo valmiiksi ärsyyntynyt ympäristö auennut! Se oli ollut todella lähellä, koska laite oli polttanut palovamman ympärysihoon. Nyt varmasti lukija ymmärtää samaistua, millaisesta kivusta oli kyse. 

Terveyskeskuksessa eräs hoitaja tiuskaisi minulle, että se paineentunne olisi pitänyt kestää eikä heti antaa periksi. Mitäpäs tähän ammattimaiseen kommenttiin lisäämään.

'Merveille'

Toki vika, jonka itsekin tiesin, löytyi... laskimot eivät ole aivan tikissään. Ilmeisesti minulla on myös erittäin herkkä iho ja ihonalaiskudokset ja hitaasti paraneva kudostyyppi. Nämä ovat toki arvailuja, mutta sopisivat hyvin kuvaan. Lisäski minulla on taipumusta atopiaan. En voi sanoa olevani atoopikko, mutta vuosia sitten käsien iho oli auki ja samoin kasvojen ihon kanssa on ollut ongelmia. Sisältä päin otetut "voitelut" ovat ilmeisesti auttaneet, ja tilanne on helpottanut.

Tiedon varmistuttua olen ottanut laskimoita vahvistavia tuotteita; vielä enemmän kuin ennen. 

Haava on peläyttänyt minun muutaman kerran alkamalla vuotaa. Ensimmäisellä kerralla lähdin Poriin päivystykseen, kylläkin turhaan, koska todennäköisesti silloin kun huomasin vuodon, se oli jo lakannut. Pienikin kova isku haavan yläosassa olevan suonen päähän on avannut sen. 

Tiedättekö, mitä muuttaisin heti terveyskeskuksen toiminnassa?

Ensinnäkin haavapotilaalle määrättäisiin omahoitaja. Hänen ei tarvitsisi olla läsna jokaisessa hoitotapahtumassa, mutta hän seuraisi säännöllisesti ja ottaisi vastuun ja johdon hoidosta ja tuotteiden käytöstä. 

Haava on tällä hetkellä pinnallinen, ja nyt odotetaan innolla, että reunat alkavat kurouta umpeen. Hyvänen aika, se voi jopa tapahtua!  Ihmiskeho on ihmeellinen. Se paranee, kun sitä ei aivan ehdoin tahdoin estetä.

Sen verran olen asiaa päässäni hautonut, että olen päättänyt kirjoittaa Sosiaali - ja terveysministeriöön nimenomaan järjestelmän epäkohdista. Minuun kohdistuneista virheistä tuskin kannattaa ryhtyä valittamaan.

 

 

 

 

 

 

 

 

Laivalla... vihdoin kuuden kuukauden tauon jälkeen!

 

Kuva on ehkä monien mielestä apea, vai kuinka? Sataa ja on niiin harmaata ja synkkää. Totta, mutta silti kaunista. 

Minun mielenmaisemani ovat olleet tänä kesänä erittäin synkkiä nilkan haavan vuoksi. Koirablogissa olen kertonut vamman alusta ja siitä seuranneesta kivuliaasta tiestä, jonka "rantaa" ei vieläkään ole näkyvissä. Tosin itse olen nyt sitä mieltä, että haava on alkanut parantua. Tuntemukset ovat muuttuneet, kivut helpottaneet ja liikkuvuus on parantunut. Silti, pitkä tie on edessä. Tänään suostuin siihen, että minulle laitetaan lähete Satasairaalan haavapolille. Olen toivottoman lääkäri - ja lääkekammoinen, eikä tämä reissu ole tilannetta yhtään helpottanut, päinvastoin. Viimeiseen asti ole mielessäni pullikoinut lähetettä vastaan, mutta lopulta oli pakko ajatella jo paikallisen terveyskeskuksen henkilökunnan mielenrauhaa. 

 

Kauniit harmaan sävyt;  aina ei tarvita auringonpaistetta kauneuteen, eihän?

Meidän pitä heinäkuun puolessa välissä seilata Turusta Tallinnaan, upealla uudella reitillä, jippii. Vaan ei onnistunut jalkani vuoksi. Reissua siirrettiin elokuun alkupuolelle, mutta en edelleenkään olisi pystynyt pitkiä matkoja kävelemään. Kaiken lisäksi sain jonkun kuumetaudin, joka testin mukaan ei ollut korona. Silti, matka siirtyi jälleen... tämän viikon loppuun, ja sen Tallink peruutti.

Lohdutuspalkinnoksi varasin tutun ja turvallisen matkan Turusta Tukholmaan. 

Pahoittelen, että kovin huonolle lukemiselle ovat toisten bloggaajien postaukset jääneet. En ole koskaan kokenut näin kovaa kipua (eivätkä lääkäritkään ole tuntuneet ymmärtävän millaisista tuskista on ollut kysymys), ja se oli todella invalidisoivaa. Kipu oli koko elämän keskiössä. 

Omatkin postaukset ovat jääneet tekemättä, samoin pihatyöt ja uusi kirjani etenee hitaammin kuin mikään mihin voisin sitä verrata. 

Suurenmoiset kiitokset miehelleni, joka on auttanut minua: hän on ajanut ja trimmannut luonnontilaisia alueita. Pihan yleisilme ei ole päässyt rupsahtamaan.

Koronan saa helpommin Prismasta kuin laivalta. Väkeä oli vähän, ja kaikki pysyttelivät etäällä. Me kuljimme ihmisten ilmoilla visiirit päässä.

 

Riittääkö turvaväli😉?

Pakenimme perimmäiseen nurkkaan, siksi tällainen kuva. 

Laivan toimintoja on jouduttu tietenkin supistamaan. Grill Housen runsas ja kiireetön shamppanja-aamiainen oli tällä hetkellä vain muisto. Baareista toimi ainoastaan Starlight Palacen alakerran anniskelupiste.

Henkilökunta teki parhaansa, vaikka ymmärrän, että huoli työpaikasta painaa joka hetki. 

 

Ainoa paikka, joka tuntui lähes tavalliselta oli Tax Free - myymälä.  Siellä oli hyviä tarjouksia, ja jopa tällainen houkutus: shamppanjapullo kuin huulipuna! Juuri minulle kosmetiikkafriikille tehty. 

Huokaus, ostamatta jäi, mutta ehkä ensi kerralla.

 

 Laittelen alle kuvia, jotka puhuttivat minua paluumatkalla. Viimeisteltyjä taloja ja miljöitä. 

 

 

 

 

 

Suomessa kirkastui. 

Vaaleanpunaiset pilvet seurasivat meitä kotimatkallamme. 

Kanadanruusuista aion tehdä postauksen. Osa on kukkinut loistokkaasti, osa ei ollenkaan. 

Kiitos Sinulle lukijani kärsivällisyydestäsi, upeaa ja ennen kaikkea tervettä syksyä!