sunnuntai 11. heinäkuuta 2021

Puutarhakutsut - turvallisesti

 

Tämä kalusto siirrettiin hedelmäpuiden alle, missä iltapäivällä on ainoa varjon paikka takapihallamme. Lisäksi saatiin lainaksi tällainen pöytä / tuoliyhdistelmä. 



Tarkkaan piti miettiä järjestelyt. Toivottavasti onnistuin, eikä kukaan sairastu! Kahden rokotteen saaneet, lähinnä iäkkäät ystävämme, oleilivat ja söivät sisällä. Eilinen iltapäivä oli hirmuisen kuuma🔥Sisällä oli suht viileää. Ikkunoita ja ovia pidettiin auki varjon puolelta, ja tuuletin hyrisi täysillä.

Terassilla oleilivat vain hurjasta helteestä tykkäävät. Ikävää kyllä, kun kesät ovat muuttunet tällaisiksi hautomoiksi, etelän - lännen puoleinen terassi on keskellä kesää aika turhake. Paitsi jos ukkossade iskee, kuten kävi juhannuspäivänä.  

Minulla oli erinomainen tarkoitus koota porukka yhteen, vaikka juuri puiden alle, ja jokainen olisi voinut esitellä itsensä. Mutta jotenkin tilanne lipesi käsistä. Mieheni lähti hakemaan äitiäni liian myöhään, ensimmäisten vieraiden jo saapuessa, vaikka juuri hänen piti vastaanottaa heidät. Vieraat hajaantuivat lopulta kuka mihinkin, ja ennen ruokailun alkua oli pakko kehottaa iäkkäitä siirtymään talon viileyteen. 

Noh, sitten kävi niin, että jälkeenpäin minulta kyseltiin tähän tyylin: "mää puheli semse vaalevatukkase  naisen kans, mut kuka se mahroi ol? Ja sit senkin kans, ko istus sen ympyrkäise pöörä viäres? En sit kehdan nimi kyssy, ko se ol kovast hiljase olone. Nii ja se oikke nauravaine flikk sinises hames ol kans jollan taval tutu näköne... " 

Voi meitä suomalaisia, ja meidän huonoja käytöstapojamme. Tässä kohtaa ihailen englantilaisia. Jalkaa huilatessani olen katsonut (tekosyy😁) Kaikenkarvaiset ystäväni - sarjaa. Se on kaikin puolin huippuluokkaa, mutta totisesti toivoisin omaavani niin sujuvat käytöstavat. Sen ajan puutarhakutsuilla emäntä olisi soljuvasti esitellyt vieraat toisilleen. 


 Milloin viimeksi on piha ollut näin täynnä autoja? 


Vihannekset omiin kippoihinsa, samoin kirsikat, melonit, suolakurkut ja erilaiset juustot. Jokainen sai luoda oman salaattinsa. Allergiat rajoittavat monien ruokailua, ja lisäksi tulevat makukysymykset. 


Lisäksi makkaraa! Salaattpöydän vastapainoksi😉

 


 Omenapuussa eilen, mutta mihin tämän sijoittaisin oikeassa elämässä? Jonnekin varjostamaan. 



Hyväjalkaisimmat nauttivat sekä kesästä että varjosta puiden katveessa. 



Hannan Herkut käsialaa. Tehty todella herkkiä ihmisiä ajatellen, ja on jopa hyvän makuista! Huvittavinta oli, että kaikki luulivat minun saaneen aikaiseksi tämän uljaan kakun. Voi ei😅! Kiitokset vielä tätäkin kautta Hannalle. 

 

Ihania lahjoja!



Yllätysvieras Espoosta💖


Kiitos vierailustasi! Ihanaa alkavaa viikkoa😃



 




4 kommenttia:

  1. Kiva päivä teillä ollut ja hienosti järjestetty kun vierailla on ollut mahdollisuus valita istumapaikka oman mieltymyksen mukaan, joko varjossa, auringossa tai sisällä.
    Mukavia kesäpäiviä sinne!
    Tuo kakku näyttää tosi herkulliselta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina! Luulen että turvallisuusnäkökanta on tullut jäädäkseen järjestetään mitä tahansa.
      Kakku oli tosi herkkua.

      Poista
  2. Siellä on vietetty ilmeisesti synttäreitä ja kenties pyöreitä 🤔❓
    Me ollaan oltu enimmäkseen kahdestaan. Lapset on käynyt ja jokunen vieras.
    Ihanaa kun voi hieman vapaammin kutsua kuitenkin.
    Kivat tarjoilut ja ihanan herkullisen näköinen kakku.
    Olen saanut itse jo toisen rokotteen ja mies saa kohta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei, ei mitään sellaista 😄haluttiin kutsua erityisesti heitä, joita korona on kurittanut lisäämällä yksinäisyyttä tai joilla on piinaavia terveysongelmia. Toki joukossa oli myös työikäisiä ja muutama pariskunta.
      Varovaisia mekin ollaan oltu. Nytkin sisällä yhden rokotuksen saaneet pitivät maskia.

      Poista

Kiitos kommentistasi!