perjantai 11. lokakuuta 2019

Vielä kerran Madeiralle... fadoilta






Hotellimme järjesti sopivasti fadoesityksen ja illallisen viimeisenä iltanamme. Houkuttelimme ystävämme, joihin olemme alunperinkin tutustuneet Madeiralla, mukaan.

Fadomusiikin historia alkaa noin 1820-luvulta. Pohjalla on Brasiliasta tulleiden orjien afrikkalaiset soundit. Ensin se oli tavernoiden musiikkia, mutta nykyään se kelpaa myös hienompiin ympyröihin.

Fado tulee latinan sanasta fatum - kohtalo, ja musiikin perusvire onkin usein kaihoisa, tunteellinen ja haikea. Lauletaan intohimosta, mustasukkaisuudesta, kaipuusta, koti-ikävästä ja yksinäisyydestä. Tämä on fadon ensimmäinen perusmuoto, ja monille tutuin. Duurissa kulkevan, nopeatempoisen laulun aiheet ovat iloisemmat. Kolmas laji, kahden laulajan improvisoitu teksti on nokkelaa naljailua. Tällaista en ole koskaan kuullut, mutta se olisi toivottua vaihtelua esityksiin, jotka käyvät dramaattisina aika raskaiksi.

Otin pari videota esityksistä, mutta en tiedä, mitä on tapahtunut. Videoita ei löydy edes One Drivesta. Noh, jos musiikin laji on jollekulle tuntematon, youtubesta varmasti löytyy.



Laulua säestetään yleensä portugalilaisella ja klassisella kitaralla. Laulajan eli fadistan eläytymiskyvyllä ja ilmaisun taidokkuudella on suurempi merkitys kuin hiotulla laulutaidolla.

A Seta on kuuluisa ravintola, jossa fadoa varmasti pääsee kuuntelemaan. Se on kuuluisa myös lihavartaistaan.

Vanhassa kaupungissa on Marcelino´s - niminen viinibaari, johon menimme ensimmäisellä yhteisellä matkallamme mieheni kanssa. Musiikki oli nautittavaa, mutta mutta... torakoita vilisi joka puolella niin runsaasti, että minuun iski paniikki. Ne olivat isoja, melkein kuin meillä hiiret. Huh, pois sieltä oli lähdettävä, enkä toiste ole uskaltanut kurkata sisälle. 

Alkupala


Lihavartaat olivat täälläkin suosiossa. Lisäkkeeksi tuotiin isot vadit tuoresalaattia, kypsennettyjä vihanneksia ja ranskalaisia. Oi että, liikaa tuli tietenkin syötyä!





Minä otin tonnikalapihvin, joka oli valtavan kokoinen. Puolet olisi riittänyt. Tarjoilija kysyikin, enkö pitänyt ruoasta.

Viinin kanssa olivat varsin kitsaita. Hädin tuskin joku tiraus lorautettiin lasin pohjalle. Sitä ihmettelimme kovin, koska ravintolalle yksi pullo perusviiniä ei euroa kahta enempää maksa.


Madeirakuume nosti heti päätään, kun aloin tehdä postausta; ai ai, se on hirmuisen sitkeää sorttia. Kaikkiin se ei tartu, mutta minulla on ollut huono vastustuskyky😜 Onneksi on matka varattuna, ja toivotaan, että matkatoimistot pysyvät tolpillaan.


Kiitos vierailustasi! Rentouttavaa viikonloppua!


8 kommenttia:

  1. Herkulliset tarjoilut teillä on ollut. Aika kummallista kitsastelua viinin kanssa. Madeira on vienyt minunkin sydämeni; kaunista, siistiä ja ilmasto sopiva lämpötilaltaan.
    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruoka oli just sellaista perusmadeiralaista: maistuvaa, mutta ei yllätyksellistä. Juu, seurueemme ihmetteli samaa, pari lasia olisi hyvin vielä maistunut.
      Talvella olosuhteet ovat kuin meillä kesällä, ehkä siksi viihdymme siellä?

      Poista
  2. Madeira on hieno paikka ja siellä olemme mekin mieheni kanssa lomailleet muutaman kerran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saari on suosittu kohde, eikä syyttä. Siellä on edelleen hyvin turvallistakin.

      Poista
  3. Kivalta ja herkulliselta kuulosti teidän matkanne:)
    Tunnelmallista syksyä sinulle!
    T: -Satuli-

    VastaaPoista
  4. Voi kuinka mielenkiintoista.
    Itse en ole ollut ikinä ulkomailla,
    mikähän tarkoitus silläkin on.
    Mukavaa tiistai iltaa sulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niin no, ei ulkomaanmatkailu mitenkään välttämätöntä ole. Meille se vaan on ainut konsti päästä irti töistä, kotona se ei onnistu millään.

      Poista

Kiitos kommentistasi!