sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Omenan kuivatusta lumisateessa

Talvi yllätti omenat
Rosa Glauca on kaunis talviasussakin.


Voi, voi mustat karhunnvatukat ovat enää muisto vain.

Sumua pitää kuvata.

Huppu pikku katajalle.







En ole mikään erityisen aikaansaapa tai ehtoinen emäntä. Toisaalta se on viime vuosina ollut tietoinen valinta. Jätin leipomisen ja säilömiset vähemmälle ja varasin aikaa kirjoittamiselle. Työn alla oleva kirja sijoittuu kansalaissodan aikoihin, ja tutkittavaa riittää. Kirjoittaminen on välillä todella hidasta!

Mutta ei minun siitä pitänyt päivitystä tehdä, vaan omenoiden säilömisestä. Punakaneli (pihamme on suht uusi, joten ihmeellisiä omenasatoja ei ole voinutkaan tulla) kantoi kuitenkin sen verran hedelmää, että ihmettelin, mitä teen omenoille. Mieheni ehdotti hilloa. Onneksi en ruvennut vielä siihen puuhaan, kun sain yhdeltä ystävältä maistiaisia kuivatusta Antonovkasta. Hänellä on vihanneskuivuri, josta vuosia sitten haaveilin. Tällä välin olen tyystin unohtanut vekottimen, mutta nyt innostuin siitä uudelleen. Sillähän saisi ainakin osan purjoista ja porkkanoistakin säilöttyä ekologisesti! Vitamiinit pysyvät myös tallessa.
Ostoksille en vielä lähtenyt, vaan siivutin omenat pelleille.


Tämä reikäpelti on muistaakseni tarkoitettu kuivaamiseen. Tosin puu-uunin jälkilämmössä rinkulat kuivuivat paljon nopeammin, vaikka lämpötila oli alhaisempi. Imeytyikö kosteus vuolukiveen? 

Juurikin laiskan ihmisen tapa säilöä!

Valmiit tuotokset. Tyhjille rasioillekin löytyi käyttöä.






Pihalla on karhu, vai?

Lumi oli täällä vain "lainassa". Maa on jälleen musta, mikä tarkoittaa sitä, että haravointityö jatkuu. Pääsen keväällä vähemmällä!

4 kommenttia:

  1. Kiva juttu! Sain heti idean tehdä kuivattuja omenarenkaita Puutarhurin tytär Inkeri

    VastaaPoista
  2. Kuule ei laiskan vaan järkevän. Minulla on kuivuri ja olen kuivattanut omenaa pieninä ranskanperunan mallisessa muodossa. Mutta jos on puuhella sen jälkilämmössä leivinuunissa tai hellan päällä on oiva tapa. Minun yksi kaveri kuivasi hellan peltien päällä kellarin lämpöputkien päällä ja hyvää tuli. Hienoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tosiaankaan tarvita aina ostettuja vimpaimia, kun on kekseliäs!

      Poista
  3. Mukava napostella kuivattuja omenii, makkeita ovat! Vanhat konstit on parempii kun pussillinen uusia!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!