keskiviikko 30. heinäkuuta 2025

Eurajoen Avoimet Pihat

 

Näkymä  viime viikolta. Kello puoli neljä, kun päästin koiruudet ulos. 


Meidän pihamme ei ole ollut koskaan niin kauhessa kunnossa kuin tänä vuonna. Olenkin jättänyt päässäni penkkien perkaamiset syksyyn: nyt ei mitenkään pysty. Aikaisemmin keväällä satoi joka päivä vettä, kun minulla olisi ollut aikaa. Ja se Väinön menetys ja päätöksen tekeminen. Vei kovasti voimia puutarhurilta.  

Mutta on upeaa, että monet ovat ottaneet haasteen vastaan ja nähneet valtavasti vaivaa! Alla oleva kartta ohjaa Avoimille Pihoille. Toivottavasti monet löytävät tiensä näille pihoille. 

 

 




Meillä on ollut suunnitelmissa piipahtaa Sisun kanssa kohteessa nro 15. Sieltä saa erinomaisia hampurilaisia, nam. Mutta pitää katsoa, kuinka tulenpalava sääkartta on. 

 

MUT MENKKÄ TE MUU VAA JA OTTAKA NAAPRIKKI FÖLIHI! 

maanantai 28. heinäkuuta 2025

Tuliko käytyä Kajaanissa?

Ei oikeastaan. Vain hiukan jostain kulmalta katseltiin mukavan oloista kaupunkia. Minusta se muistuttaa Mikkeliä, jossa olemme vierailleet useasti. Silloin kun Kauko-setä asui Saimaan rannalla. Kuitenkin, molemmat kaupungit sijaitsevat vesistön varrella, ja keskustan asutus vaikutti amatöörin silmiin samanikäiseltä. 

Kajaania pommitettiin rajusti. Onneksi edes yksi helmi säily. Alla video C.L. Engelin suunnittelemasta Raatihuoneesta vuodelta 1831.  

 


 

 

Siinä näkyy Kainuun linna, jonka venäläiset pasauttivat taivaan tuuliin. 

 

Katseltavaa vielä riittää

 



 






Tästä miehestä pitää ottaa selvää, siis aivan historiallisesta vinkkelistä.  

Kävimme myös Prismassa. Voi sentään, kehtaako sellaista edes tunnustaa? Paitsi, että ilman mitään mittaria, päässäni olen alkanut arvioida Prismoja. Verrattuna kaupungin hyvinvointiin. Hmm, Kajaanin Prisma on tosi iso! Parkkihallitkin. Asiakkaita on tultava muualtakin kuin ydinkaupungista. Asukkaita on kuitenkin vain vajaat 37 000 henkeä.   

Söimme Buffassa, ja kaikki oli perfect! Oli siistiä, ja ruoat olivat maistuvia. Muunlaistakin on Prismojen Buffissa koettu

Ehkä ensi vuonna pääsemme näyttämään Sisua Säteelle? Silloin ollaan ehdottomasti pidempi aika! Kaksi päivää ja yötä meni niiin äkkiä.  

 

KIITOS MIELENKIINNOSTASI! 

 

torstai 17. heinäkuuta 2025

600 km ja rapiat seitsemän tuntia

 Minne tässä ajassa ja matkassa ehtii? No, Sisun hakumatkalle tietenkin! 


 

Perille päästyämme oltiin aika tattis moro. Minä olin tietenkin valvonut edellisenä yönä monta tuntia. Jännitti niin kovasti. Siksi vaan nautiskeltiin asunnosta, istuskeltiin pikku patiolla viinilasin ja lonkeron kera. Jarmo kävi saunassa, ja minä nukahdin kuin pikku baby, vastoin odotuksia. Ensin liikenteen melu tuntui mahdottomalta. Tietenkin kun täällä "metsässä" asutaan, mutta toisaalta nuoriso soitatti bassoja, renkaita vinguteltiin ja ylipäätään moottorit lauloivat. 

Asunto on juuri kahden tien risteyskohdassa, S-Markettia vastapäätä. Mutta kuten omistaja minua lohdutti, yöllä pitäisi olla hiljaista, ja niin oli. 

Asunto on täysin varusteltu. Omistaja toimittaa jopa petivaatteet ja pyyhkeet (erillistä maksua vastaan), mutta meillä oli omat peitot ja tyynyt mukana. 

Näkymä keittiöstä makuuhuoneeseen. Ylhäällä on nukkumaparvi. 

 

 

Supersuloiset mukit, joille kaapista löytyivät myös "tassit". 

 

Tyylikästä. 
 

Tämän ja samalla alueella sijaitsevan kahden isomman huoneiston vuokrausta voi kysellä: Säde Heikkinen, 045 857 0908

Ennen kuin tavattiin Sisu ensimmäistä kertaa, käytiin katsomassa Kajaanin kaupunkia. Ei muuten ole hassumman oloinen paikka. Siitä seuraavassa postauksessa. 

 

KIITOS MIELENKIINNOSTASI! 

 

tiistai 1. heinäkuuta 2025

Käärmeiden kesä?

Pikku tarhis mieheni hellässä mutta vankassa otteessa
 

Lain mukaan rantakäärmeitä ja vaskitsoja ei saa itse siirtää pois, vaan pitää kutsua jonkinlainen viranomainen paikalle. Hohhoijaa, tänne viranomainen olisi saanut pysyttyää teltan! Varsinkin tänä vuonna. 

Miten voi olla? Viiden minuutin aikana näin kaksi käärmettä. Toinen yli kyy, ja pahaa pelkään, että se oli juuri se, joka loikoili muutama päivä sitten talon sokkelin vierellä. Menin tukemaan pionia, jonka raskaat kukinnot olivat vetäneet sen maata myöten. Silloin häntä luikahti pois edestäni. 

Kyseinen pionipenkki sijaitsee koiratarhassa, ja sehän on meillä aika iso alue. Onneksi Fiinu pysytteli koko ajan lähelläni. Kyyn nähtyäni huusin kuin mikäkin pöhkö, ja koira onneksi uskoi eikä lähtenyt tiedustelemaan sen perään.

 

Osa oksista oli painunut maahan. Lajike on nyt hukassa, mutta lisään, kun löydän muistiinpanoni. 
 

Hain mieheni apuun, mutta totta kai kyy oli ehtinyt siinä ajassa vaikka Raumalle asti, niin halutessaan. Perkasin hetken pionin juurta. Sitten mieheni alkoi huutaa jotain, mutta navakka tuuli vei sanat mennessään. 

Fiinu oli näyttänyt hänelle, että "kato iskä, mikä tossa on. Taas joku hauska, joka liikkuu itsekseen." Vallikiven reunassa rantakäärme koetti yhtä aikaa pysytellä näkymättömänä ja päästä piiloon. 

Se oli pakko ottaa talteen ja viedä kauemmas. Mieheni on kyllä hirmu rohkea käärmeiden kanssa! Minulle oli aivan riittävä ponnistus, että uskalsin ottaa kuvan😅

Jotenkin meidän on saatava käärmeet pysymään hiukan kauempana. Ensi viikolla tähän aikaan perheemme on kasvanut SISU-pojalla, ja hänellä täytyy olla turvallista temmeltää pihalla. 

Joskus meillä on ollut käytössä myyrän/käärmeenkarkotin, mutta se oli niin ruostunut ja ties mitä, että pitää ostaa uusi. Silloin kyllä tuntui, että "häristin" auttoi ainakin jonkin verran. Myyrät hävisivät, ja nurmikko alkoi näyttää nurmikolta.  

 

 

Ruusutarhan alkupää. Oikealla Blush Damask, ja edessä Snow Pavement on aloittamassa kukintaa.

 

Blush Damask on aivan täynnä kukkia!

 

 


 

Tämä on kait Hansa, mutta melko vanhaa kantaa. On kasvanut pihalla, josta alut kaivoin, jo 1950-luvulla. Antajan mukaan olen nimennyt pensaan Mirjamin ruusuksi. 

 Kiitos vierailustasi ja mukavaa puutarhaviikkoa Sinulle!