Olipa kerran hevonen - hevosmessut Tampereella 2024

Ystäväpariskunta pyysi meitä mukaan, ja mikä ettei! Jotain vaihtelua saataisiin tavalliseen arkeen, joka meillä kestää yleensä sellaiset 360 vrk / vuosi. 

Messut olivat kiinnostaneet joitain muitakin. Vapaa parkkipaikka löytyi vasta jostain... melkein Tampereen keskustasta. No, mitäs siinä tuli tehtyä pieni keskipäivän kävely. 

Tarjonta oli ylitsepursuava. Kaiken nähdäkseen ja kokeakseen olisi pitänyt olla paikalla molemmat päivät aamusta iltaan. Me vain hiukan kraapaisimme pintaa. 

 

Hauska ratsukko!

Ratsukon perässä kulki lupsakka nuori mies jakamassa käyntikortteja Rautalammen ratsastuslukiosta. Jos kiinnostaa, osoite löytyy loimesta. 

Välineiden pitää olla kunnossa ennen kuin hevoskaupoille lähdetään.

Monennäköistä houkutusta harrastajille oli tarjolla.

Söimme lounaan Arlanda-ravintolassa. Hinta 15 €. Maut ja sortit olivat kohdillaan.

Lounaan jälkeen menimme juuri sopivasti Hankkija-halliin, jossa estekisat olivat loppusuoralla. Hevosten ja ohjaajien yhteistyö oli suorastaan liikuttavaa katseltavaa. Samoin meitä molempia mieheni kanssa sykähdytti yleisön kannustavat ja tasapuoliset reaktiot. 

Minä en ole koskaan ennen livenä nähnyt hevosten hyppäävän, ja se oli todella vaikuttavaa. 

Heppoja oli nähtävillä myös aitauksissa. Tässä minishetlanninponi. En tiedä, mitä hevoset tuumaavaat hälinästä, valoista ja ihmispaljoudesta. Minulle tuli hiukan paha olo, mutta onneksi messut ovat vain kaksipäiväiset.

Luentoja tosihevostelijoille

Yhtenä näytöksenä oli länkkärimeininkiä. Valitettavasti bloggeri estää tällä hetkellä videoiden lisäämisen. Onko kellään muulla samaa ongelmaa? Kuviakaan ei pysty lataamaan tietokoneelta.

Eli näiden ongelmien vuoksi postaus jää torsoksi. Kokeilen myöhemmin, jos videoiden lisääminen onnistuu. Esim. valjakkoajoista tallensin pelkkiä videoita. 

 

 

Loppuun vielä tämän komistuksen kuva. Hän on tarjolla jalostukseen vain tämän vuoden ajan, joten hopi hopi.

Kiitos mielenkiinnostasi💖

Kolmekymmenvuotishääpäivän pullon poksahdus

 

Ruusujen symboliikkaa: punaisia on kolme, joilla kerrotaan kymmenen vaaleanpunaista. Tämän mieheni oli kuulemma keksinyt aivan itse. 

 

 

Pullo maksoi saman verran kuin on vuosia takana. Kannattaa siis olla tarkkana. Pullon avaus on ainutkertainen tapahtuma😉. 

Laivayhtiö kehtaa myydä yli neljänsadan euron hyttiin vielä erikseen tuliaisia. Tällä hinnalla jääkaapin kuuluisi notkua herkkuja ja juomia, mutta mitenkäs sanonta menee: ei se ole hölmö, joka pyytää, vaan se, joka maksaa.

 

 

Laivalla on kyllä aina hienoa olla. Tykkään tunnelmasta ja keinumisestakin. Tämä reissu oli kuitenkin vaihtoehto B, koska meidän piti viettää kolme viikkoa Madeiralla, ja nimenomaan hääpäivänä nauttia upeasta ilotulituksesta. 

Mutta mutta ja voi voi. Ensinnäkin totesimme, että meillä ei ole varaa tuohon lomaan. Se olisi lentojen, hotellien + muiden kulujen kanssa tullut maksamaan lähemmäs viittä tonnia. Toki, loppuvuosi on huippusesonki saarella. Kaikesta höylätään rahaa, mistä vaan voidaan. Pelkät lennot olisivat maksaneet 1800 €. 

Lisäksi miehelläni todettiin lokakuussa laskimotukos vasemmassa jalassa  ja sen hoitaminen on edelleen kesken. Olisi ollut suorastaan itsemurhaleikkiä lähteä tuollaisen jalan kanssa viiden - kuuden tunnin lennolle. 

Joka tapauksessa saimme viettää helmihääpäivän yhdessä💕mikä oli kaikkein tärkeintä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Saloniemen luomutilalla ja tilapuodissa

 

Ammuu! 

Olen vuosia ostanut Prismoista ja Citymarketeista Saloniemen juustoja. Viime keväänä asioin Laitilan K-Supermarketissa, ja siellä oli jo selvästi laajempi valikoima tuotteita tarjolla. 

Mitä kaikkea tilalla tuotettaisiinkaan? Silti vasta muutama viikko sitten googlasin Saloniemen sivut. 

Tilapuoti on avoinna lauantaisin klo 11 eteenpäin. 

Viime lauantaina Leenan ja minun kotiseutumatka toteutui, ja oikein kunnolla, koska en ollut tarkistanut reittiä mapsista. Lähdimme vain ajamaan kohti Laitilaa, kunnes ennen Ihodetta pyysin Leenaa pistämään mapsin päälle.  No joo, Raumalta olisi pitänyt ajaa Kodisjoelle, koska tila sijaitsee Vaimaron kylässä. Kurvailimme sitten Ihoden kylätien kautta ensin Kodisjoen tielle, ja sieltä eteenpäin Vaimaroa kohti. Näimme kaunista maaseutua, hyvin hoidettuja ympäristöjä, mutta erityisesti kammottavassa kunnossa olevia maanteitä. Huh heijaa, kuinka monta kertaa mentiin syvien kuopparykelmien yli kävelyvauhtia!

Tilapuodissa oli jo niin paljon asiakkaita puoli kahdeltatoista, ettemme enää mahtuneet sisälle ja lähdimme luvan saatuamme katselemaan eläimiä. Tässä kuttulaumaa. Melkoisia veijareita! 

"Kai kuvaat minua?"

Kuttu tuottaa maitoa vuodenajasta riippuen, samaten yksilöstä, muutamasta desistä jopa useampaan litraan päivässä. Tämän tiedon löysin netistä. 

Kova työ tuottajalla joka tapauksessa on! Ehkä juuri siksi vuohen maidosta tuotteita oli jalostettu monipuolisesti juustojen lisäksi.  Oih, toffeet tai fudget, olkoot mitä vain nimeltään, sulavat suussa. Ne ovat lisäksi terveellistä herkuttelua. 

Navetan takana asustavat possut. Oliko (olihan) tämä aitaus tarkoitettu vain päiväkäyttöön? Se ei meille oikein selvinnyt, emmekä pois lähtiessämme nähneet ketään tilan ihmistä, jolta olisi kysytty. 

Tässä kuvia tilapuodin tarjonnasta. 

Juustotiski

Monenmoista artikkelia löytyy

Aidoista materiaaleista tehdyt pehmoeläimet

Ostokseni. 

Tästä ei oikein näy koirille hommatut pakasteet. Teuraselämistä käytetään kaikki hyväksi, ja loput roippeet pakataan koiria varten. Ja voin kertoa, että meidän jo valmiiksi luonnollista ruokaa syövät rekut tykkäsivät kovin Saloniemen paketista. 

Tänne kait matkataan kerran jos toisenkin...

Kiitos mielenkiinnostasi! 

Mustion linnassa: ravintola ja puisto

Aioin kirjoittaa Hjalmar Linderin naisista tähän samaan syssyyn, mutta se postaus vaatii aikaa, mitä minulla ei oikeastaan ole. Valitettavasti piha, jota en koskaan saa mihinkään kuriin, on työllistänyt minua enemmän kuin olisin halunnut. Kumminkin googlaukset Hjalmarin äidistä, tädistä ja vaimosta antoivat kiinnostavaa tietoa, ja ehdottomasti haluan kirjoittaa heistä kaikista. 

Mutta tänään en ehdi. Nauttikaa kuvista!

Ennen kierrosta kävimme kurkkaamassa ravintolaan ja varasimme pöydän.

Olut, oman pihan humaloilla maustettuna. Kirnuvoita. Sekä tummaa että vaaleaa leipää. 

Nam.

Taiteellinen asetelma kymppi. Maku ok, mutta suureen nälkään annos oli pieni. Kuvassa näyttää vielä pienemmältä kuin onkaan. Mutta palvelu oli miellyttävää, samoin ympäristö. Annos maksoi 20 €.

 

Ensi kesästä en tietenkään tiedä, mutta tänä kesänä keskiviikon aamupäiväkierroksen jälkeen Mustiolla olisi ehtinyt syömään, ajamaan Raaseporin linnalle ja päässyt osallistumaan kahdelta alkavalle kierrokselle. Ketä kiinnostaa, kannattaa laittaa korvan taakse. 

Tässä muutamia kuvia puistosta, joka alunperin oli muotopuutarha ja joka myöhemmin muutettiin englantilaistyyliseksi. 

 

 

Ravintola sijaitsee näin kauniissa tilassa. 

Entinen talli, nykyinen hotellihuone.

 

  

 

Ruusut koristivat polkua. Tämä lienee 'Flammentanz'.
 

 

Tästä puutarha aukeaa

 

 

 

 

Kiitos mielenkiinnostasi!

 

 

 

 

 

Mustion linnassa, osa 1

Varasin liput netistä linnakierrokselle, ja se on suositeltavaa, koska osallistujia otetaan vain rajallinen määrä. 

Tänne oli mukava tulla, koska rouva, joka hoitaa kahvilaa ja myymälää, tuli heti huikkaamaan, olimmeko tulossa linnakierrokselle. Hän toivotti meidän tervetulleeksi ja ohjasi kaiken kaikkiaan, miten Mustiossa toimitaan.

Olimme ajoissa ja ehdimme katsella myymälän tarjontaa sekä käydä varaamassa pöydän ravintolasta. Siitä seuraavassa postauksessa. 

 

Suomen huomattaviimpiin kartanoihin kuuluvan Mustion linnan rakentaminen aloitettiin v. 1783. Omistajana oli silloin Magnus Linder II. 

Kartanon historia on alkanut jo paljon aiemmin. Ensimmäinen maininta löytyy vuodelta 1351, jolloin kuningas Maunu Eerikinpoika oikeutti piispa Hemmingin alueet Mustiossa nauttimaan samoista lohenkalastusoikeuksista kuin turkulaiset. 

Oppaan esitys keskittyi pelkästään Linderien aikaan. Ensinnäkin, milloin ja miksi tila siirtyi Linderin suvulle. Kaivostoiminnan virkamies Magnus Linder tuli Mustiolle tarkkailemaan toimintaa v. 1745, ja kolme vuotta myöhemmin hän nai silloisen omistajan tyttären: Anna Christina Kreijn. Omistajuus siirtyi heille vuonna 1766.

 "Tälläisiä miehiä me kutsumme onnellisiksi", opas totesi selostuksensa päätteeksi. 

 

Jarmo poseeraa Fridolf Linderin (1823 - 1896) valtiopäiväasun takana. Nykyään Fridolfin titteli olisi päämisteri. 

Melkoinen vaate! Painoa viisi kiloa + kimallusta: edusta on kullattua kuparia.

Tässä ensimmäisen kerroksen huoneessa on irrotettavat tapetit, ja ne vietiin turvaan Ruotsiin talvisodan jälkeen, jolloin linnan omistus siirtyi pois Linderin suvulta. Tästä alkoivat linnan rappion vuodet.

Museovirasto osti ne takaisin Suomeen.

Omistajista ja huoneista olisi kerrottavaa vaikka kuinka paljon, mutta on tyydyttävä raapaisemaan pintaa.

 

Kuninkaan vasen jalka on mielenkiintoinen. 

Kävele tästä suunnasta katsoen vasempaan laitaan ja liiku oikealle. Jalkaterä siirtyy mukanasi!

Opas koetti järjestää ryhmän lapsille yllärin, mutta nämä eivät oikein tajunneet, mitä tapahtuu. Sitten aikuiset alkoivat siirrellä itseään ja katsettaan. Näin vaan käy! Jalkaterä siirtää suuntaa. 

Hjalmar Linder. Aikansa rikkain mies, Mannerheimin lanko. 

Vuosi 1918 oli hänen kohtalon vuotensa. Hän lähti pakoon levottomuuksia, mutta kun hän toukokuussa 1918 palasi todeten, että mitään ei ollut rikottu ei ryöstetty. Hän halusi tehdä jotain alustalaistensa hyväksi, joista moni virui Tammisaaren leirillä. Hänen pyyntöjään päästää miehet töihin ei kuunneltu, ja Hjalmar ajatteli, että koska hän oli vaikutusvaltainen mies (valkoistenkin piireissä) häntä uskottaisiin.  Hän kirjoitti melkoisen kirjoituksen Hufvudstadsbladetiin. Erittäin moderin, mutta seuraukset olivat aivan muuta kuin mitä hän oli odottanut. Häntä alettiin uhkailla ja vainota. 

Hjalmar sydämistyi ja myi koko Suomen omaisuutensa. 

Hänellä oli ollut ongelmia rahan käytössä, pelivelkoja jo Pietarissa, missä hän työskenteli Suomen asiain kanslian ylimääräisenä virkamiehenä. (Mitähän noin epämääräinen titteli mahtaa pitää sisällään😂😁?) 

Mustion sääntöperintötilan haltija Fridolf Linder pelasti Hjalmarin maksamalla tämän velat. Lopulta vähän ennen kuolemaansa Fridolf päätti jättää omaisuutensa Hjarmalille, josta alkoi tämän vauraus.  

Omien sanojensa mukaan hänellä oli 5000 alaista, ja hän omisti 64 000 hehtaaria maata. 

Lopulta hän päätti elämänsä viiltämällä ranteet auki hotellihuoneessa Marseillessa. Hjalmar tajusi, että hän oli menettanut omaisuutensa. Vain kolmessa vuodessa hän oli tuhlannut kaiken! Hän joutui hankaluuksiin veroviranomaisten kanssa, elätti venäläisiä emigrantteja, osti huviveneen ja ylipäätään käytti rahaa holtittomasti.

Opas kertoi Hjalmarin viime vaiheista toisessa kerroksessa (kolmas kerros on restauramaton), Hjalmarin ison muotokuvan alla.  

Seurue kuunteli hiiren hiljaa. Miten lainkaan ihminen saattoi päätyä suurista rikkauksista täydelliseen epäonnistumiseen?

Hän katsoo kaikkia silmiin. Häpeämättä.

 

 

 

Hjalmarilta jäi vuodelta 1906  Louis Vuitton - matkalaukku. Mikä sen hinta mahtaisi olla huutokaupassa?

 

 

Seuraavassa postauksessa kerron enemmän Kittystä. Häneen, samon velipuoli Hjalmariin tutustuimme Porin teatterin näytelmässä: Mannerheim ja saksalainen suudelma.  

Kiitos kun kävit kurkkaamassa Linderien suvun historiaan.

 

Aittakahvila Lutan naapurikylässä

Tervetuloa! Kahvila oli auki tänään, ja vain tänään klo 12 - 16.

 

Tällainen kutsu oli postilaatikossa, ja kiinnitin sen jääkaapin seinään, ettei asia vaan unohtuisi.

Olimme perillä noin puoli neljältä, ja äkkiseltään katsottuna sillä hetkellä paikalla oli noin parikymmentä asiakasta.  

 

Sisarukset Nella ja Huuko ovat idean takana, mutta toimivat myös sen toteuttajina. He ottivat vastaan tilaukset ja rahastivat. Kiitos kohteliaasta ja miellyttävästä palvelusta!

Lasten äiti lisäsi, että kahvila on mahdollisuus tavata muita kyläläisiä. 

Paperikutsut jaettiin koulupiirin alueelle, ja lisänä toimi sosiaalinen media.

Paikkakuntalaiset muistavat hyvin tämän aitan, joka vuosikymmeniä (unohdin kysyä, tietääkö joku, milloin se on rakennettu) sijaitsi jyrkän mutkan kohdalla. Kolme vuotta sitten se purettiin ja siirrettiin talon pihaan. Jo silloin lapset olivat sanoneet, että he haluavat pitää kahvilapäivän mamman aitassa. 

Tilasimme burgerit (vain 7 € juoman kera). Reilu pihvi oli omaa tuotantoa, ja muissakin raaka-aineissa maistui tuoreus. Kuulin, että lasten isä on varsinainen hampurilaismestari, vaikka ammatti on vallan toiselta saralta. Silti, mies on selvää kokkiainestakin😉

 

Seinustoilla sijainneet viljalaarit on purettu ja rakennettu kahvilan tarvitsemia kalusteita tilalle. Muutamat hiirenkakat täytyi myös siivota, ennen kuin yleisön saattoi päästää sisälle. 

Hirsirakennuksissa on aivan erityinen tunnelma ja hengittävyys. Vaikka ulkona oli paahtava helle, ja ovi oli auki, sisällä oli pelkästään miellyttävän lämmintä. 

Mieheni löysi heti juttuseuraa: toisen puualan yrittäjän. Samantien urakat, konemerkit, työt, työtavat, saranat ja ynnä muut alkoivat ihmeellisesti vaihtaa mielipiteitä. 

Jonkun ajan kuluttua jouduin pahoittelemaan miehelleni, että meidän pitää nyt lähteä. "Jaa, kui? Eik me vast juur tulttu tän?" Kyllä, mutta kun paikka on auki vain neljään asti. Järjestäjät eivät niin nokon nuukan päälle aikaa ottaneet, vaikka varmasti tämän ponnistuksen jälkeen lepo maistuisi kaikille.  

Kyselin kävijöiden määrää, mutta aivan tarkkaa tietoa ei ollut. Toiselle sadalle ainakin yllettiin👏. 

Kiitos kaikille! Sekä kahvilan pitäjille että asiakkaille.

Ruusujen kesän alkukuulumisia

 

'Paimio' alkoi kukkia yhdessä aamupäivässä. Sitä ei pidä  ihmetellä, koska kasvit huutavat vettä, vaikka kuinka koetan kastella niitä sekä luonnonvedellä että vesijohdolla. Punaiset kukat vasemmalla kuuluvat mummulani pionille.

Tämä puolen minuutin video kannattaa katsoa: Ruskela, Wasagaming, Juhannusmorsian, Glory of Edzell ja Kerisalo. Näet kaikki.

'Wasagaming' läheltä

'Therese Bugnet' availee kukkiaan.

Kiitos kun kävit kurkistamassa Ritavuoren juuren kesän alun kuulumisiin😻