maanantai 19. kesäkuuta 2017

RAISION lukion takana oleva RHODOPUISTO

Sain tällaisen videon yhdeltä ystävältä, joka antoi luvan käyttää sitä blogissani. Eikö ole mielettömän kaunista?



Harva tietää (?), että Raisiossa on tällainen paikka. Vai tietävätkö kaikki muut paitsi en minä?
Näyttää olevan paikallisten keskuudessa suosittu lenkkireitti, mikä ei ole ihme👌. Ihana viileä paikka kulkea ja järjettömän kaunis metsikkö!

Havualueeseen tupsahtanut Rosa Glauca. Ihan itse kylväytynyt ja varmaan kolmimetriseksi venähtänyt. Alkuperäinen emoGlauca on paljon vaatimattomampi. Hassua!

Grandiflorum aukoo kukkiaan.

Tykkäisin rhodoista, ja erityisesti atsaleat ovat todella viehättäviä. Olen vasta viime vuosina innostunut niistä. Luonnollista varjoa pihalla vaan ei oikein enää ole. Aurinko paistaa ja porottaa! Kuumotta ja korventaa silloin, kun sen tekee. Tai pysyttelee suomalaisten katkeruuden aiheuttajana piilossa kesälläkin😉
Tien laidassa oleva havualue on nykyään aika aurinkoisessa tilassa. Aivan erilaisessa kuin silloin, kun penkki tähän kohtaan suunniteltiin ja perustettiin. Omalta pihalta on vuosien saatossa kaadettu liian varjostavia, typerän näköisiä, lahoja ja roskaavia mäntyjä, ja ainoa lähinaapurimme kaatoi tien vierestä aika lailla puita pois. Oli pakko, koska männyt olivat totaalisen lahot ja vaaralliset. Eli olosuhteet ovat muuttuneet! Suurin osa kasveista ovat selviytyneet penkissä, toiset eivät, vaikka en voi tietää, johtuuko joidenkin exodus em. syistä.
Lisää havukasveja minun ei kumminkaan kannata hankkia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!