Tilaa uusi blogiteksti sähköpostiisi

perjantai 8. joulukuuta 2017

Valoilmiöitä taivaalla, maalla ja merellä


Viikon sisällä on nautittu "superkuusta", juhlavalaistuksista ja lumisateesta, joka antoi hetkeksi upean valkoisen hohteen maahan ja puiden oksille sekä katkaisi pimeyden.

Superkuu oli täällä lainausmerkeissä, mutta hienoa katsottavaa silti. Yölamppu valaisi komeasti.













Tiistaina satoi tosiaan lunta, ja seuraavana aamuna rynnistin ottamaan kuvia. Vaan sen verran oli ollut tuulenvirettä, että lumi oli tippunut oksilta maahan. Tässä kuitenkin joitain otoksia. 






Sitten ihmisten aikaansaamiin valoihin. Eivät hassumpia nämäkään!

Vuojoen kartano, ystävättäreni ottama kuva.


Pitänee antaa aplodit tekniselle lautakunnalle ja toivoa tätä näyttävyyttä joka talvelle.


Alaosan valot vaihtivat väriä sinisestä punertavaan.

Ketähän tällä on laskeutunut?







Torstaina Ruotsista saapui voimakas matalapaine vieden lumet mennessään, ja siitä pitänee ottaa syyt omille niskoille. Se tuli nimittäin meidän vanavedessämme.




Laiva jopa hiukan keikkui!

Valot ja tähdet loistivat täälläkin. Heidi Pakarinen ja Marko Maunuksela esiintyivät ammattimaisesti ja ottivat yleisön lämpimästi ja luontevasti huomioon. Mukavan oloisia ihmisiä! Ilo kuunnella ja katsella.







KIITOS MOLEMPIEN BLOGIEN LUKIJOILLE ENSIMMÄISESTÄ VUODESTA!




maanantai 4. joulukuuta 2017

Kuvia päivämäärällä 19.6.2017

Löytöruusu 'Paimio'



Olen näköjään säilönyt kuvat työpöydälle kiirettömämpää hetkeä ja julkaisua varten. Noh, sellainen tuli vasta nyt, ja rupesin selaamaan pihablogia enkä ainakaan löytänyt näitä kuvia.


Monipuolinen miljoonakello, tupsulaventeli ja erityissuosikkini Diana täydessä terässä. Raput osoittautuivat kesän mittaan mädäntyneiksi, korjauskelvottomiksi, ja pinnat on uusittava keväällä.
Miten joku voi olla näin nätti?
Hiukan haikea olo näistä kesäisistä kuvista tulee, vaikka tykkäänkin kaikista vuodenajoista. Mutta se tuli taas mieleen, että ehtiikö kesästä nauttia? Helposti siitä tulee aika, jolloin suorittamista ja tekemistä on hengästyttävän paljon. Kiiruhdat puskasta ja penkistä toiseen. Kilpailet rikkaruohojen kanssa, nypit, kohennat, trimmaat, haravoit... Istahdat hetkeksi, ja taas silmään osuu jotain, mikä vaatii huomiota.
Puutarhuri on kuin pikkulintu, joka uurastaa hetken poikastensa eteen: lentää ahkerana sinne ja tänne, ja yks' kaks' on syksy. Jos taas jättäisi työt tekemättä, "poikaset ruokkimatta", ei voisi olla siihenkään tilaan tyytyväinen. Ikuinen dilemma siis😊😊😊😊


Mitähän olen kuvannut tässä? Olkoon idea mikä tahansa, kuvassa on vuorikaunokki ja tarhakurtturuusu 'Rudolf' avaamassa ensimmäisiä kukkiaan.






Spinosissima 'Ruskela'

Spinosissima 'Juhannusmorsian'


Alppiruusu Grandiflorum - parhaita alppeja? On menestynyt meillä aika valoisassa paikassa.

Rosa Glauca - jälleen, kesäasussa.


tiistai 28. marraskuuta 2017

Huuruista huomenta

Tyttöjen ruusuhautakin piti valaista.

Viime sunnuntaiaamuna ei satanut. Ihmeellistä, siis, ja täytyi lähteä ottamaan pakkasen huuruttamia kuvia. Sumukin nousi tyylikkäästi pellolle, ja sininen hetki on aina ikuistamisen arvoinen.










Yhtenä aamuna täällä oli jopa näin paljon lunta! Keväiset orvokit kurkkivat valkoisen peitteen alta.



Vaan on totuus on valitettavasti tämä (vaikka ei saakaan valittaa) .

Rosa Glaucan marjat tippuvat vettä monen päivän sateen jälkeen. Silti, ruusu on yllättävän kaunis joka vuodenaikana! Ja pikkulinnut tykkäävät sen marjoista ja käyvät ahkerasti vierailemassa oksilla.

Tänä aamuna taivas punersi ja värjäsi valkoiset seinät hennon vaaleanpunaisiksi.





Kynttilät eivät näkyisi, jos olisi aurinkoista, ja se olisi erittäin suuri harmi. Nautitaan siis tästä vuodenajasta!

Sama lyhty, BELLE JARDIN, ilman salamaa ja...

... salamalla.

tiistai 21. marraskuuta 2017

Löytöruusu 'Matti Hesperia'

Matin takaa pilkistää tarhakurtturuusu 'Wasagaming'

'Matti Hesperia' on löytynyt Hesperianpuistosta ja on ilmeisesti Helsingin kaupunginpuutarhuri Bengt Schalinin istutuksia. Schalinista kerrotaan, että hänellä oli ilmiömäinen muisti kasvien suhteen. Hän teki myös kasvinjalostustyötä, mm. ruusujen parissa, ja oli erityisen viehättynyt tarhapimpinellaruusuista. Hän ei suunnitellut puutarhoja ensin paperille, vaan suoraan paikan päällä, eikä ilmeisestikään kirjoittanut käyttämiensä kasvien nimiä ylös.

Tämänkö vuoksi monien lajikkeiden nimet vaipuivat unholaan?

Ensin Mattia kutsuttiin pelkästään Hesperiaksi, mutta sitten havaittiin hänellä olevan "sisar": hyvin samantyyppinen tarhaharisoninruusu, joka nimettiin Maijaksi. Minulla ei ole Maijaa, en ole valitettavasti nähnyt myynnissä, mutta ostan heti, kun neitokainen osuu kohdalleni.

Alkukesän kukkija Matti kasvaa noin 1,5 m korkeaksi, tekee runsaasti juurivesoja, sanoo kirjallisuus, mutta minusta se ei leviä tolkuttomasti. Se on ollut, ykkös - ja kakkosvyöhykkeen rajalla, kymmenen vuoden ajan täysin talvenkestävä ja tautivapaa. Olen istuttanut sen hyvin hiekkaiseen maahan, ja se on viihtynyt erinomaisesti. Tällä haavaa ainoa hoitotoimenpide on katkoa voimasaksilla vanhoja oksia pois uusien tieltä.

Kukinta-aika on valitettavan lyhyt, ja kukka on vaatimaton, jos sattuu pitämään kerrotuimmista ruusuista. Tosin pensas helottaa pari viikkoa upean näyttävänä, kun keltaiset kukat erottuvat tummaa lehdistöä vasten aivan eri tavalla kuin jos kyseessä olisi vaaleanpunainen ruusu.



Tarhaharisoninruusut ovat persiankeltaruusun ja tarhapimpinellaruusujen risteymiä. Jälkimmäiseltä tulee tietenkin hyvä talvenkestävyys, ensimmäiseltä väri.



sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Omenan kuivatusta lumisateessa

Talvi yllätti omenat
Rosa Glauca on kaunis talviasussakin.


Voi, voi mustat karhunnvatukat ovat enää muisto vain.

Sumua pitää kuvata.

Huppu pikku katajalle.







En ole mikään erityisen aikaansaapa tai ehtoinen emäntä. Toisaalta se on viime vuosina ollut tietoinen valinta. Jätin leipomisen ja säilömiset vähemmälle ja varasin aikaa kirjoittamiselle. Työn alla oleva kirja sijoittuu kansalaissodan aikoihin, ja tutkittavaa riittää. Kirjoittaminen on välillä todella hidasta!

Mutta ei minun siitä pitänyt päivitystä tehdä, vaan omenoiden säilömisestä. Punakaneli (pihamme on suht uusi, joten ihmeellisiä omenasatoja ei ole voinutkaan tulla) kantoi kuitenkin sen verran hedelmää, että ihmettelin, mitä teen omenoille. Mieheni ehdotti hilloa. Onneksi en ruvennut vielä siihen puuhaan, kun sain yhdeltä ystävältä maistiaisia kuivatusta Antonovkasta. Hänellä on vihanneskuivuri, josta vuosia sitten haaveilin. Tällä välin olen tyystin unohtanut vekottimen, mutta nyt innostuin siitä uudelleen. Sillähän saisi ainakin osan purjoista ja porkkanoistakin säilöttyä ekologisesti! Vitamiinit pysyvät myös tallessa.
Ostoksille en vielä lähtenyt, vaan siivutin omenat pelleille.


Tämä reikäpelti on muistaakseni tarkoitettu kuivaamiseen. Tosin puu-uunin jälkilämmössä rinkulat kuivuivat paljon nopeammin, vaikka lämpötila oli alhaisempi. Imeytyikö kosteus vuolukiveen? 

Juurikin laiskan ihmisen tapa säilöä!

Valmiit tuotokset. Tyhjille rasioillekin löytyi käyttöä.






Pihalla on karhu, vai?

Lumi oli täällä vain "lainassa". Maa on jälleen musta, mikä tarkoittaa sitä, että haravointityö jatkuu. Pääsen keväällä vähemmällä!