KOIRIEN ELÄMÄSSÄ TAPAHTUU --- hiuspannan tuho, Swiipus Fiinu kertoo

Kylläpäs minulle kävi tuuri! Mami tuijotti niin kiinteästi tietokoneen ruutua, ettei huomannut, kun pihistin yhdestä laukusta hiuspannan. Olen katsellut ja himoinnut sitä monet kerrat, mutta aina mami on ehtinyt kieltämään, vaan ei nyt😆 Ennen kuin hän tajusi mitään, olin jo päässyt natustelemaan pantaa melko pitkälle. Eikös näytäkin tyylikkäälle? Enkä yhtään käsittänyt, miksi mami mutisi, että se on pilalla. Miten niin??? Nythän se on täyttä designia alá Fiinu.Olen sitä paitsi jo aika taitava, koska olen käynyt samaa muotoilija-akatemiaa kuin kaverini Kessu. Tosin olen yhden vuosikurssin häntää eikun häntä jäljessä.

AAH, tämä repiminen tuntuu niin mukavalle! Saan toteuttaa piilevää luovuttaani.

Ja lopputulos...

Näin hieno hiuspannasta tuli! Tosin en ole ihan varma, mihin sitä voidaan muotoilun jälkeen käyttää...

KOIRIEN ELÄMÄSSÄ TAPAHTUU --- kolaamisen iloja!

Vau, tulipa upea talvinen päivä! Näitä ei ole ollut liikaa tänä talvena.

Kolausapulaiset osallistuivat pihan siistimiseen omilla tyyleillään. Alla lyhyt video eräästä tavasta eli sarjassa miten koetella kolaajan hermoja😊.

Juu, on se aurinko.

 

Tuuli pöllytti lunta oksilta.

Kuin tähtisadetta.

Ja taivas oli NIIN sininen!

Kolausapulainen on löytänyt sopivan huilauspaikan.

PUUTARHASSA TAPAHTUU --- riisivihannessienilaatikon ohje

Kun kesä on siinä pisteessä, että puutarha alkaa tuottaa satoa, ruoanlaitto on melko vaivatonta. Nokka vain kasvihuoneeseen ja - maalle. Mikä kasvi on kasvanut sen kokoiseksi, että sen voi muokata syötäväksi?
Esimerkiksi kesäkurpitsasta on vaikka mihin: salaatteihin, keittioihin, paistoksiin, täytettynä, grillattuna... ja käytänkin sitä todella paljon! Se on ehdoton ykkönen suosikkivihannesteni listalla.
Kylvän erilaisia lajikkeita, sen mukaan, mitä kaupoissa sattuu olemaan. Netistä en ole siemenostoksia tehnyt, vielä.
Ylimääräiset silppuan ohuiksi paloiksi ja pakastan pienimpiin minigrippusseihin. Koirat saavat myös silloin tällöin kesäkurpitsaraastetta.

Voi, miten ihanan kesäistä!

Kesäkurpitsat rehottavat!

Talvella olen tehnyt erilaisina variaatioina riisilaatikkoa, johon voi halutessaan lisätä esim. pippurimaustettua kanafilettä, tai sen voi tehdä täysin vegaanisti. Tässä kerron ohjeen jälkimmäiselle vaihtoehdolle.

RIISI-VIHANNES-SIENILAATIKKO

4 dl puuroutumatonta riisiä
2 kasvisliemikuutiota
2 - 3 dl kesäkurpitsakuutioita
2 - 3 dl sieniä (esim. kanttarelli, lampaankääpä, vaalea orakas)
puolikas paprika
1 - 2 sipulia
valkosipulia maun mukaan
persiljaa
pippuria
paprikajauhetta
suolaa
purkki soijakermaa (kasvislientä)
kuorrutukseen maidotonta juustoa





Keitä riisi kasvisliemessä. Kuullota vihannekset ja sienet, mausta. Sekoita ainekset.. Riisi imee uunissa nestettä, joten kermapurkki voi olla tarpeen. Tarkista maku😉 Raasta juustoa pinnalle. Paista noin 200 asteessa puolisen tuntia, tai niin kauan, että pinta saa vähän väriä.

Elikkä peräti yksinkertainen ja nopeasti toteutettava ohje, josta riittää useammalle päivälle! Valmistus on vielä nopeampaa, jos käytät pakastevihanneksia.

Vuoan, jossa olen tehnyt laatikkoa, mitat ovat 25 x 25 x 7 cm.

Tosiaan, minä teen ruokaa mitä talosta / puutarhasta sattuu löytymään - periaatteella. Enkä mittaile aineita kovin jämptisti. Noh, tässä tuo riisin määrä on tarkka, mutta muuten vihanneksia voi lisätä oman maun mukaan.


Sitten vaan nautiskelemaan🍴🍚

KOIRIEN ELÄMÄSSÄ TAPAHTUU --- aamulenkeillä

Eivät ole aamut veljeksiä eivätkä edes serkuksia. Eilen näkymät olivat auringon noustessa tämän kaltaisia:

Aurinko kurkkaa ennen kuin...

... kirkastuu...

... kirkastumistaan!

Vaan tänään sankka sumu peitti maiseman, me emme nähneet ketään, mutta ei nähnyt kukaan meitäkään😁. Hyvä ettemme peuraan törmänneet.
 

Mihin päin mennään?

Juokseminen on silti maailman hauskinta!

KOIRIEN ELÄMÄSSÄ TAPAHTUU --- aika luopua, Reikon Mittags

Mitsi talvella 2010

Tyttö on elämänsä kunnossa! Kutinat on taltutettu, ja lenkkeily maistuu.

Jokainen tietää pennun ottaessaan, että yhteisen tien päässä odottaa vääjäämättä suru. Silti se pentu on hankittava, koska ilman koiraa elämä olisi aivan kauheaa. Kahdesta pahasta on valittava.
Mutta varautuuko kukaan siihen, että hartaasti odotettu pentu onkin allerginen murheenkryyni? Eikö oletusarvo ole se, että pentu on terve? Näin naiivi minä ainakin olin. Luusto-ongelmia kyllä osasin pelätä, mutta esimerkiksi hiivavaivat olivat minulle täysin tuntemattomia.

Joka tapauksessa vapun päivänä 2004 hain tyttöpennun, jonka maha oli alusta asti sekaisin, raapiminen alkoi kolmen kuukauden iässä ja jolta leikattiin OD vasemmasta kyynärnivelestä puolivuotiaana.

Teimme Mitsin kanssa todella pitkän taipaleen, kun hain apua ja selvyyttä hänen ongelmiinsa. Itse prosessista joskus toiste, vaikka en sitä enää kovin mielelläni muistele. Oli todella raskasta hakea tietoa, yrittää uutta, toivoa ja taas pettyä. Ja kyllä, hyvä lukija, sain monet kerrat kuulla, että tuo koira on pistettävä kuoppaan ja otettava uusi tilalle! Se ei ollut minun tapani ratkaista ongelmaa, vaan olin päättänyt, että jos on olemassa jokin keino helpottaa Mitsin vaivoja, minä etsin sen. Vaikka hänen ollessaan pari - vuotias näytti siltä, että kaikki kivet on käännetty eikä ole muuta mahdollisuutta kuin tilata se viimeinen lääkärinaika.

Mutta niin vain löytyi ruokavalio ja lääkitys luontaistuotteilla höystettynä (pääraaka-aineina pieni annos kortisonia ja aloe vera - juoma), mikä rupesi tepsimään. Isona apuna oli Sari Kivilähde Eläinkeskus Calenduliasta. Hiiva saatiin kuriin, iho lakkasi kutiamasta ja myös haisemasta. Mitsi alkoi voida tietenkin myös henkisesti paremmin. Hän rupesi lihomaan, ja turkin laatu parani huimasti.

Aika teki valitettavasti tehtävänsä. Alun perin huono suolisto ikääntyi, eikä oikein mikään enää tepsinyt. Eivät ne konstit, jotka olivat nuorempana toimineet. Kutinat tulivat takaisin. Leikattu jalka vaivasi, ja kipuja alkoi selvästi olla. Jouduin antamaan vahvaa kipulääkitystä. Parina viimeisenä päivänään Mitsi raapi silmänympäryksensäkin verille.

Viimeinen niitti oli se lauantai-ilta, kun hän koetti hypätä alas kuistilta. Terveelle koiralle pudotus ei ole yhtään mitään, mutta Mitsin jalat eivät sitä kestäneet, vaan hän tuli päistikkää alas turvalleen. Pelästyin kauheasti. Mutta siitäkin hän vielä nousi.

Maanantaina haimme Fiinun. Mitsi ei pitänyt tulokkaasta, vaan oli suorastaan arvaamattoman oloinen. Pelkäsin hänen vahingoittavan pentua, mikä ei ollut yhtään Mitsin tyylistä! Pihallemme tulleet vieraat narttukoirat olivat toki saaneet pöllytyksen, mutta hän ei ollut koskaan purrut toista koiraa. Hän oli mm. hyväksynyt äitini ottaman aikuisen Nipsu-tytön ilman mitään seremonioita tai hankaluuksia.

Mitsi oli tuskainen, enkä pystynyt enää helpottamaan hänen oloaan. Pitkittäminen olisi enää pelkkää itsekkyyttä. Oli tullut aika luopua rakkaasta ystävästä.

Yllättäen (silti harkitusti, mutta minulta salassa) ratkaisun puolestani teki ystäväni MV. Tiistaiaamuna hänelta tuli tekstari, että pääseekö mieheni hänen kanssaan eläinlääkärille? Hän oli varannut nukutusajan kolmelle koiralle. Kyllä vaan, kolmelle. MV:llä oli myös kaksi koiravanhusta, joiden kohdalla pahin pelko oli se, että takapää halvaantuisi. Spondyloosi oli edennyt varsin pitkälle.

Olimme sopineet jo noin vuotta aikaisemmin, että MV:n tytöt saisivat aikanaan arvoisensa lepopaikan pihaltamme, ja mieheni oli kaivanut pihan laitaan kuopan.

Neljäs päivä marraskuuta 2015 tytöt nostettiin havupedin päälle nukkumaan. Heidän haudalleen tulisi uusi ruusupenkki --- tyttöjen ruusuhauta.

Onko koppa väärän mallinen?

Syksyllä 2013 Mitsi sai pitkästä aikaa kaverin itselleen

Peräkanaa luontoretkellä

Mitä tästä kaikesta jäi ns. käteen? Turhaa rahan haaskausta ja vähtiä, sanoisi moni.
Perehdyin itse asiassa vasta Mitsin myötä kunnolla koiran ruokintaan, ja se tieto hyödyttää tietysti edelleen. Siitä olen erittäin kiitollinen, että sain tarjota Mitsille monta, monta hyvää koiranelämänvuotta. Minun ei tarvitse jossitella, olisiko kuitenkin pitänyt tehdä niin taikka näin.

KOIRIEN ELÄMÄSSÄ TAPAHTUU --- Swiipus Fiinu esiintyy: kasvihuoneen tyhjennystä syksyllä 2015

Olen ahkera pikku koira ja autan mamia usein pihatöissä. Videolla kasvihuone laitetaan porukalla talviteloille odottamaan kevättä. Jee! Mulla on lisäksi hirmu hauskaa👅😄

PUUTARHASSA TAPAHTUU --- mistä rakkaus ruusuihin alkoi? Suviruusu, Ruskela, Agatha, Juhannusruusu...

OSA 2

Edellisellä pihallamme minulla oli tasan kolme ruusupuskaa: juhannusruusu (siis läntistä kantaa eli Rosa Spinosissima Plena), vaalenpunainen juhannusruusu ja ns. Kinnolainen.

Aika äkkiä ruusuhulluusviruksen iskettyä oli selvillä, että vaaleanpunainen pensas, joka kukki hiukan juhannusruusun jälkeen oli suviruusu eli 'Poppius'. Anoppini oli tuonut oman 'Poppiuksensa' sisareltaan Itä-Hämeestä. Se on melko yleinen koko Suomessa, mutta tunnettuudessa se ei vedä vertoja  juhannusruusulle, joka on varmasti suosittu myös kukinta-ajankohtansa vuoksi. Mikä olisikaan tunnelmallisempaa yöttömänä yönä kuin kermankeltaisia kerrottuja kukkia täynnä oleva pensas, joka kaiken lisäksi levittää hurmaavaa tuoksua tyynessä ilmanalassa?

Rupesin oikein miettimään, miksi 'Poppius' on nimeltään 'Poppius'. Ja löytyihän siihen vastaus. Tukholman Maatalousakatemian koeaseman johtaja Carl Stenberg nimesi vuonna 1838 löytämänsä vaaleanpunaisen tarhapimpinellan esimiehensä savolaisen Gabriel Poppiuksen mukaan. Sen tarkempaa tietoa ruusun alkuperästä ei ole, mutta sitä pidetään jonkin tarhapimpinellaruusulajikkeen ja vuoriruusun risteymänä.

"Kinnolaisen", jonka anoppini oli nimennyt oman yksilönsä löytöpaikan mukaan, tunnistaminen kesti hiukan kauemmin, mutta se osoittautui lopulta 'Ruskelaksi'. Nimensä se on saanut Vihdin Ruskelasta, josta pensas on virallisesti löydetty. Ruusu on voimakaskasvuinen, joten sille kannattaa varata reilusti tilaa. Meillä se on kymmenessä vuodessa levittäytynyt käytävälle asti, mutta en ole hennonut kurittaa sitä.

Ruusu on ollut täysin terve eikä ole koskaan kärsinyt minkäänlaisista talvivaurioista. Nämä seikat ovat minulle tärkeitä, koska olen hyvin laiska tekemään talvisuojauksia.
Eräs ruusukirja kuvailee kukan väriksi lämpimän vaaleanpunaisen, mutta minusta tämä vaaleanpunainen taittuu ennemmin siniseen eli kylmään päin.

Yksi löytöruusu, joka kasvaa nykyisen talon ensimmäisessä ruusupenkissäni, on ilmeisesti 'Agatha' - Francofurtana - ryhmään kuuluva lajike. Kaivoin muutaman juurivesan vanhempieni pihalta, jonne se oli aikoinaan siirtynyt äitini mummun luota. Siis tämän vuoksi erittäin arvokas ruusu! Tosin se on minulla aika huonossa kohdassa, missä se ei ole päässyt oikeuksiinsa, joten toivottavasti ensi keväänä minulla on puhtia etsiä sille parempi kasvupaikka.

Ruusut ovat mystisiä. Ne ovat äärettömän kauniita, viattomia, puhtaita ja silti salaperäisiä. Niiden syntyhistoria saattaa ulottua niin kauas, että nykyään voidaan esittää pelkkiä arvauksia tai olettamuksia. Tai ne on nimetty kiehtovien historiallisten henkilöiden mukaan, kuten R. Gallica 'Versicolor' eli 'Rosa Mundi', jonka kerrotaan saaneen nimensä 1100 - luvulta eläneeltä Rosamunda Cliffordilta, Henrik II:n rakastajattarelta. R. Gallica 'Alienor d'Aquitaine' (Pirjo Raution jalostama) on uusi ruusu, mutta nainen, jonka nimeä se kantaa, on erittäin mielenkiitoinen. Hän oli taas edellä mainitun herran vihitty vaimo, ja varmasti ruusun arvoinen, kuten Pirjo Rautio kirjoittaa kirjassaan Suomen Ruusut.

Eli ruusuihin yhdistyy täydellisesti toinen suuri intohimoni: historia ja sen harrastaminen.

Tosin en tähän leikkiin ryhtyessäni arvannut, miten tyystin se veisi minut mukanaan. Alun perin ajattelin istuttaa pihalle muutaman kymmenen ruusua, korkeintaan kolmekymmentä. Tällä hetkellä eri lajikkeita on noin 160 -170.

KOIRIEN ELÄMÄSSÄ TAPAHTUU --- Alhovaaran Väinö Iisakki kertoo; yhteinen sporttivartti

Eilen oli upea talvipäivä: aurinko paistoi, ja parin asteen pakkanen oli kuivattanut metsänpohjaa. Siksi houkuttelimme mamin kallioille juoksemaan. Tai siis minä ja Fiinu-pikkusisko spurttailimme, leikimme vuorikauriita, hyppelimme, loikimme ja ajoimme toisiamme takaa. Mami ähelsi ja puuskutti perässämme.

(Full screeniin laatu ei taida olla riittävä😓)

Minä - the metsän kuningas👑