Madeira: linnoitus A Fortaleza do Pico / The Peak Castle + kissavideot

Linnoitukselle kiivetään nykyään näköalan vuoksi, toisia myös sen historia kiinnostaa.

Linnoitusta alettiin rakentaa 1600 - luvun alkuvuosina, ja sen tehtävä oli suojella saarta tunkeilijoilta. Asukkaat olivat vaurastuneet sokeriruon kasvattamisella, mikä houkutteli merirosvoja. Vuonna 1566 ranskalainen Bertrand de Montluc hyökkäsi kaupunkiin ja aiheutti suurta vahinkoa ja kärsimystä. Hänellä oli mukanaan 1300 merirosvoa, jotka ryöstivät, tappoivat ja raiskasivat. Tämä oli alkusysäyksensä saaren puolustuksen tehostamiselle.

Matkalla saa hien pintaan ja 10 000 askelta tulee täyteen huomaamatta. Samalla voi tutkailla paikallista elämänmenoa, kun kulkee kauemmas keskustasta.

Tähän kohtaan täytyy kertoa koiratarina. Nuori mies tuli beaglepojan kanssa juosten alas todella jyrkkää katua. Sen ymmärrän, että kovakuntoinen ihminen juoksee ylöspäin, mutta tuo näytti jo melkein vaaralliselta. Mutta ei mitään, molemmilla tuntui olevan hauskaa. Koiran omistaja oli selvästi valveutuneemmasta päästä, koska beaglella oli valjaat. Puhelimme mieheni kanssa, että ensimmäisenä beagle ei tunnu parhaimmalta valinnalta tällaisiin olosuhteisiin, mutta oikeastaan se onkin passeli rotu. Kerrostaloasuntoon se on näppärän kokoinen ja jaksaa liikkua näin aktiivisen omistajan mukana. Jos taas asutaan omakotitalossa, pihat ovat hyvin aidatut, joten metsästysvietti ei pääse kuljettamaan koiraa hukan teille. Mitään metsästettävää saarella ei kyllä ole, jos ei sitten sisiliskoja lasketa.

Sivukaduille on kiva poiketa, tietenkin asukkaiden yksityisyyttä kunnioittaen.

Oikealla reitillä ollaan.

Portista sisään... pääsy on ilmainen, mutta lippu pitää silti ottaa. Laskentaanko lippujen kannoista kävijämääriä?

Portin vieressä on selostettu lyhykäisesti linnoituksen historia.

Oi, oi miten rumia kerrostalot ovat perinteisiin mataliin rakennuksiin verrattuina!

Mökki poikineen.

Linnoituksessa on jonkinmoinen baari. En itse asiassa edes kurkannut sisälle, mutta juotavaa ihmiset sieltä hakivat. Viereisestä ovesta pääsee näyttelytiloihin, jotka kiinnostivat minua enemmän.

Teksteissä kerrotaan saaren historiasta, mutta minusta kiintoisimpia olivat maalausten kopiot. En niiden taiteellisesta arvosta osaa sanoa sitä enkä tätä, mutta oli ihana katsoa rinteitä, jotka olivat lähes neitseellisessä tilassa.

Vaikuttava rakennus, ja on varmasti herättänyt kunnioitusta aikoinaan, kun pahoissa aikeissa seilanneet ovat lähestyneet satamaa.

Hotelli MONTE CARLO sijaitsee linnoituksesta vähän alaspäin. Parina vuonna se oli majapaikkamme; edelleen näkymät rinteille ovat aina yhden (kalliin) kaljan arvoiset.

Ulkopuolelta hotelli on pysynyt aivan samana. Tarkoitan, että rappiota vain viivytetään, laitetaan paikkaa paikan päälle. Onko suoraviivaista vetää tästä johtopäätöstä, että huoneetkin ovat samassa kuosissa? Kyllästyimme niukkaan varustukseen. Edes jääkaappia tai mitään keittomahdollisuuksia ei ollut. Hotellin sijainti sen sijaan on kymppi +. Mutta aina ei saa kaikkea, ei edes maksava turisti.

Päärakennuksen kylkeen pykätty aamiaishuone on järkyttävän ruma. Samanlainen kuin meillä 1940 - ja -50 -lukujen taloihin rakennetut elintasosiivet.

Kumminkin traditioksi on muodostunut, että käymme kaljalla Monte Carlossa.  Ihailemme rinteitä ja tiedämme olevamme lomalla. Sen tunteen saavuttaminen ei käy helposti meiltä kummaltakaan, minulta vielä hankalammin.

Tämän hauskan näytelmän näimme edellisenä iltana, kun olimme menossa Pestanan coctailpartyyn. Tarjoilija oli jättänyt lautaset ja ruoat korjaamatta. Kun tulimme pöydän luokse, kissa maukui maassa kuin lupaa pyytäen. Me kannustimme häntä! Hyppää sinne vaan, kukaan muu kuin me ei näe.  Ja me ei kerrota.

 

Hotellin kissoilla ei ole hätää, niitä ruokitaan. Mutta ranskalaiset ovat herkkua kenelle vaan!


Kiitos kiinnostuksestasi!

Madeira: markkinatunnelmaa ja valoja

Keskusta on valaistu marraskuun lopusta loppiaiseen asti. Aina jaksan kauhistella, mikä työ lamppujen asettelemisessa ja poisottamisessa on. Niiden lisäksi muut koristelut ja asetelmat. Mutta tämä on yksi tapa houkutella maksavia asiakkaita eli turisteja paikalle. Jos Madeiran uudenvuoden ilotulitus on maailmankuulu, niin ovat myös sen jouluvalot.

Jopa rinneteiden sivustoille syttyvät valot.

Tältä näyttää matkalla keskustaan Lidosta.

Kukkia siellä ja kukkia täällä... joka puolella. Elämänlanka ja krassi täyttävät oma-aloitteisesti tyhjät tontit ja hylättyjen talojen pihat. 

Aivan keskustassa, Avenida Arriagan varrella on puisto nimeltään Jardim Do São Francisco.

Jos pakokaasut alkavat ahdistaa, puistossa on raikkaampaa. Vaikka autokanta on uudistunut, erityisesti vanhat linja-autot lykkäävät Lidon mäkeä noustessaan mustan saastepilven ilmaan.

Ahkeraliisojen takana kaksi puiston asukasta.

Matkamme jatkui... kasviseinäkin tuli vastaan.

Uudenvuodenpäivän iltana oli paljon väkeä liikkeellä. Päivällä satoi, mutta onneksi ilta oli poutainen.

Myyntikojuissa on tarjolla mm. perinteisiä herkkuja.

Näiltä tytöiltä sai ponchaa (sekoitus sokeriruokopontikkaa, hunajaa ja sitruunaa). Erinomainen lääke vaivaan kuin vaivaan ja erityisesti flunssaan. Ilmankos tulin kipeäksi, kun en tästä ostamaanikaan juonut, vaan mieheni joutui uhrautumaan. Tyttöjen poncha oli suuhuni kovin hapanta. Oliko hunja unohtunut pois?

Veikkaan, että moni lukijoistani olisi löytänyt alla olevista pöydistä ja telineistä kotiinvietävää.

Tämä koju oli suosittu. Mieheni sanoi, että ihmisten kupeissa oli jotain hernekeittoa muistuttavaa. Yäks, inhokkiruokani, ei siis tehnyt mieli jäädä jonottamaan.

Pienoismalleja, joissa kuvataan paikallista elämää, rakennetaan joulun aikaan.

Rannassa 600-vuotis teema esiteltiin näyttävästi.

Santa Maria - Kolumbuksen laivan kopio - pitää aina kuvata.

Lähellä Tui:n moderni ja valtava risteilijä, joka on tuonut matkustajia saarelle uudenvuodenviettoon.

Kastanjat kypsyvät...

Värit vaihtuvat kadulla! Tämä uudistus oli tullut viime käynnin jälkeen.

Autoilijat ovat yleisesti ottaen hirmu kohteliaita, välillä liiankin. Suomalaista vaatimatonta ihmistä nolottaa, kun autot pysähtyvät jyrkkiin mäkiinkin odottamaan, että jalankulkijat pääsevät kadun yli. Eivätkä tahdo uskoa, vaikka kuinka huitoisi, että mene vaan, ei meillä tässä mitään kiirettä ole.

Kiitos, kun jaksoit loppuun asti!

Madeira: 600 - vuotis ilotulitus / firework at Madeira

Meillä oli 31.12.2018 25-vuotis hääpäivä, ja kesällä päätimme, että lähdemme "viettämään" sitä Madeiralle. Olemme molemmat äärettömän epäromanttisia, mutta jossain vaiheessa vaikeudet olivat sitä luokkaa, että en uskonut liittomme seuraavaa päivää näkevän. Jossain postauksessa olenkin hiukan avannut appivanhempieni vaikutusta suhteeseemme. Joten sikäli tämä virstanpylväs ansaitsi huomiota, eikö vaan?

Sattui samalla hassusti, että suosikkikohteemme löytymisestä tulee tänä vuonna kuluneeksi 600 vuotta. Vähän pidempi taival siis, mutta oletimme, että ehkäpä ilotulitukseen on panostettu pikkaisen vielä enemmän kuin tavallisena vuonna. Mikä sekin on huippua! Olimme tätä ennen nähneet sen kaksi kertaa aikaisemmin. Niistä minulla on muistikortilla 10 minuutin videot, mutta niitä ei taida saada blogiin siirrettyä mitenkään? On liian suurta?

Olimme Pestana MiraMarin kuudennessa kerroksessa, siis siellä missä tarjottiin ilmaista kuohuviiniä. Heh, mentiin tosiasiassa paikalle vahingossa tarjoiluista tietämättä, mutta maistui pari sellaista pikkuruista lasillista siinä vaiheessa aivan sopivalta.

Otin ainakin kymmenen lyhyttä videon pätkää: ajatuksena se, että saan ne helpommin liitettyä blogiin.  Kokonaisuudessaan tärinä kesti noin 10 minuuttia.

Olen huomannut, että monet eivät pidä ilotulituksista. Noh, minä pidän, vaikka emme itse raketteja ammukaan.

Olenko ymmärtänyt oikein, että monet ovat huolissaan eläimistä? Totta on, että on paljon koiria, jotka pelkäävät ääniä. Sohaisen nyt muurahaispesään, kun kuulutan kasvattajilta vastuuta tässäkin asiassa. Paukkuarkuus periytyy, ja ilmeisesti seurakoirien kasvattajat viis veisaavat vaikka jalostusyksilö hermostuisi jopa pakoputken paukkeesta.

Ilotulitus maalla asuessa on vain jäävuoren huippu. Ihanina naapureina on yrityksiä, jotka paukuttelevat kalliota taivaan tuuliin vähän väliä. Lisäksi tulevat metsästäjät, jotka harjoittelevat radoillaan, ammuskelevat lähimetsissä, ja ukkonen käy taatusti joka paikassa silloin tällöin.

Tosiaan näimme ilotulituksen harmillisen rajoitetusti. Olisi vaan pitänyt lähteä kaupungille ja satamaan, mutta matkapäivä painoi sen verran, että "raahauduimme" terassille. Tosin se positiivinen minäni kertoi, että nähtiinhän me vaikka mitä hienoa!

Ilotulitteita ammutaan 40 paikasta. Vau, kuuluu tässä kohtaa huudahtaa! 
En osaa sanoa, miten paljon yksityiset ihmiset lisäksi ampuvat raketteja, mutta spektaakkeli on kaupungin järjestämä.

Lisäksi satoi rankasti. Hotellin vastaanoton henkilökunta epäili, että ilotulitus perutaan kokonaan. Oih, se olisi ollut meille, ja tietysti monille muillekin sitä varten matkustaneille, suuri pettymys.

Ihmeellisesti sade taukosi hetkeksi, mutta jatkui ilotulituksen jälkeen todella runsaana. Seuranamme terasilla oli mm. perhe mannermaalta, näin asian tulkitsin. Rouvilla oli huippukorkeat korot, arviolta 15 cm. Ilotulituksen jälkeen he vaan lähtivät kävelemään veden peittämää liukasta kaakelia pitkin ja taluttivat samalla vanhempaa rouvaa käsipuolesta. 

Huh, huh, minulla oli kumipohjaiset vapaa-ajan kengät🙈vaikka ne, jotka minut tuntevat, tietävät viehtymykseni korkeisiin korkoihin. Mutta tässä suhteessa jään jälkeen Etelä-Euroopan siskoistani.

Loppuhuipennus lähestyy...

Ja tässä loppujytinät....

Aivan finaali on tosi vaikuttava.

Lomamme alkoi tästä, mutta oli lopulta varsin epäonnistunut. Pitänee kertoa jo tässä kohtaa matkapäiväkirjaa.

Sainkohan tartunnan saarelta ensimmäisinä päivinä? Siellä kuului olleen kovasti yskää, mikä minulla intoutui keuhkoputkentulehdukseksi ja poskiontelotkin vaivasivat. Hengitysvaikeuksien myötä oli pakko kutsua lääkäri hotellikäynnille.

En ole kuivilla vieläkään. Voi sentään.

Joulukuu oli hirmu kiireinen. Suorittajalle se on myrkkyä, koska stressaan etukäteen ja ja joskus myös jälkikäteen. Olen kovasti koettanut päästä irti tästä haitasta, mutta aika ajoin se vaan nostaa päätään. Joskus pystyn hallitsemaan sitä, mutta en aina.

Tämän vuoksi epäilen, että vastustuskykyni ei ollut parhaimmillaan, ja virus sai minusta otteen. Sitä paitsi luulin jo kukistaneeni taudin, mutta Antiwir loppui, ja sen jälkeen tulin tosi huonoon kuntoon.

Näin siis tällä kertaa... kuvia ja kertomuksia tulee silti, vaikka ei aivan sellaisia kuin olin suunnitellut.