Syksyn kukkijoita ja satoa

Olenkohan hehkuttanut vielä kuvissa olevaa rugosaa? Ehkä tunnistitkin, että se on 'Souvenir de Philemon Cochet', ns. filemoninruusu. Se on helpoimmasta ja terveemmästä päästä ruusuja. Ainoa miinus on, että sateella nuput ja kukat ruskettuvat.

Se kukkii näin komeasti tällä hetkellä, ja on itse asiassa kukkinut koko kesän pientä taukoa lukuunottamatta. Saatuaan lisää kanankakkaa se innostui ilahduttamaan minua uudelleen.

Hongiston taimisto ilmoittaa kukinta-ajaksi heinäkuun alusta elokuun alkuun. Enpä tiedä, meillä pensas on jatkuvakukintainen. Vyöhykkeeksi maintaan II eli tässä olisi kestämisen rajoilla. Taas olen eri mieltä. Filemon on sietänyt hyvin erilaisia talvia, paljon paremmin kuin monet ruusut, joiden kasvuvyöhykkeeksi on ilmoitettu vaikka IV. Taas yksi esimerkki siitä, miten paljon ristiriitaista tietoa ruusuista annetaan.

Kuvia on tulossa paljon, joten koetan pitää kommentointini kurissa.

Monet ruusut ovat lämpimän kesän jälkeen innostuneet kukkimaan uudelleen. Tässä Idänjuhannusruusun herkkyyttä.

'Ritausma' -  korkealla suosikkilistallani!

'David Thompson' innostui kukkimaan toden teolla vasta nyt saatuaan kunnolla vettä niskaansa. Pahimman kuivuuden aikana sen vointi oli huono, kastelusta huolimatta. 'Lac Majeau' - luottokukkija - kärsi myös kovasti kuivasta. Se näytti jopa hetken siltä, että heittää henkensä, mutta on onneksi elpynyt. Kaksi kuivaa kesää peräkkäin on aikamoinen koettelumus kasveille.

'Duchesse de Rohan' kukki myös toistamiseen.

Väheksyin 'Thérèse Bugnet'ia monet vuodet. Oli anopillani liian pimessä paikassa ja kasvoi harottavaoksaiseksi puskaksi eikä juuri kukkinut.

Rosa marginata - kiulukoita kypsymässä. Mitähän niistä tekisi? Mitä suosittelet?

Kerisalokin kukkii toista kertaa.

Caerulean toinen kukinta on ennennäkemätöntä!

Ruskela on avannut muutaman kukan.

Sitten ruusuista lähetyksemme muihin aiheisiin...

Alla video haikeasta hetkestä. Kurkipariskuntamme kävi jättämässä hyvästit.

Yhden aamun aamiaismarjat. Satoa on saatu mukavasti, ja pensasmustikkapensaita haluan lisää. Valitettavasti karhunvatukka kärsi kuivuudesta, vaikka ensin näytti todella lupaavalta.

Ensimmäinen jättitomaatti kypsyi pari viikkoa sitten. Ei taida täyttää mallinsa puolesta normeja?

Etupihan kivirykelmäkin tuli esiin, kun pihlajaa karsittiin.

Iso kiitos ystävällemme Tuomolle, joka auttoi meitä ja oli monena päivänä kaatamassa takapihan vesakkoa. (Osa on edelleen korjaamatta; maasto on niin hankala.) Lisäksi tehtiin pihlajan kaltaisia täsmäiskuja. 'Matti Hesperia' oli niin ränsistynyt, että se vedettiin alas maata myöten.

Ensi keväänä jatketaan puiden kaatoja.

Perhosia on paljon liikkeellä, ja näille lakeuksille on niiden helppo laskeutua.

Kiitos kun jaksoit loppuun asti! Hyvää ja turvallista venetsialaisviikonloppua!

Brinkhallin kartano, osa 3. Puutarha + Brinkhallin puutarhaopas: Keittiökasveja kotitarpeeseen + kotimatkan ostokset

Tällä paikalla ovat sijainneet aikaisempienkin omistajien puutarhat.

Rambergien aikana (1926 - 1968) elanto saatiin hedelmäpuista. Omenapuita oli parhaimmillaan 5000 kpl, mutta sotatalvien pakkaset tappoivat niitä. Venäläisten pommikoneet tuhosivat komean navetan, josta on jäljellä enää vaikuttava kivijalka. Kartanon talouden alamäki alkoi... siihen päälle tuli pariskunnan avioero.

Mutta palataanpa ajassa taaksepäin...

Gabriel von Bonsdorff (1762 - 1831) oli ansioitunut mies. Hänestä olisi paljon kerrottavaa, mutta mainittakoon, että hän loi uraa Turun akatemian  eläinlääketieteen, fysiologian ja anatomian professorina sekä Turun akatemian rehtorina.

Hänen oma luonnontieteellinen kokoelmansa käsitti lopulta 6166 kasvia, 2300 mineraalinäytettä, 2326 kotiloa, 4108 hyönteistä, 595 fossiilia, 63 korallia ja 47 alkueläintä. Surkeuksien surkeus: kokoelma tuhoutui Turun palossa v. 1827 ja niin kävi myös Brinkhallin asiakirjoille.

Yhtenä Suomen talousseuran perustajajäseninä hän harjoitti omalla tilallaan merkittävää viljelystoimintaa. Etusijan saivat keittiöpuutarhan kasvit ja niiden siemenviljely. Bonsdorff kirjoitti siemenasiakkaitaan varten oppaan, jossa neuvotaan viljelyä maan muokkauksesta lähtien ja kerrotaan kasvien hyvää tekevästä voimasta.

Siemeniä myytiin todennäköisesti Turun Linnankadun asunnon yhteydessä olevasta kivimakasiinista. Åbo Tidning - sanomalehti ilmoitti, mitä siementä oli saatavilla. Samassa kerrottiin lyhyitä ohjeita idättämisestä ja maan lannoituksesta.

Kirjan on suomentanut ja toimittanut Suomen Kirjallisuuden Seura, ja ostin tämän nykyaikaistetun version kahvilasta.

Kirjan ohjeet ovat häkellyttävän tuoreita, käyttökelpoisia, eikä Bonsdorff jaarittele turhaan. Monet hänen aikalaisensa kirjoittivat monisatasivuisia opuksia, jotka eivät olleet tavallisen kansan saatavilla. Valistuksenajan ihmisenä Bonsdorff halusi keittiökasvien käytön leviävän eteenpäin kartanoista ja pappiloista, jokaiseen mökkiin ja taloon. 

Lajikkeet ovat samoja kuin nykyään, ja niitä on peräti 65. Se on aika yllättävää. On salaatteja, lehtikaalia, mangoldia, retikkaa, porkkanaa, maa-artisokkaa, maustekasveja, melonia ja arbuusia... Tomaattia Bonsdorff ei kyllä mainitse, noh, ei tietenkään.

"Hän ken halajaa aikaisia taimia, perustaa lämpölavoja." Niiden rakentamisen ja käytön Bonsdorff neuvoo.

Mitä mieltä olet myyrien karkoitusohjeesta? Myyrät jättävät rauhaan ne kylvökset, jonka multaan on sekoitettu myyrien inhoamaa sianlantaa. Lisäksi on hyvä johonkin puutarhan nurkkaukseen upottaa maahan kaksipohjaisia tynnyreitä. Niihin porattuihin reikiin pystytetään viiritankoja heti, kun myyriä on näkösällä. Pieninkin tuulenvire saa salkojen huippuun kiinnitetyt kankaan riekaleet ja leveät siivekkeet liehumaan ja aiheuttamaan meteliä tynnyreissä. Se säikäyttää esiin tulleet myyrät. 

Hylkeenrasva on yksi aine, jota Bonsdorff kehottaa käyttämään. Hmm... mistähän sitä saisi?


Lisää edistystä... Brinkhallin englantilainen maisemapuutarha oli ensimmäisiä Suomessa Piikkiön Raadelman ja Viipurin Monrepos'n ohella. Saksalaisen puutarhurimestarin ohjeistuksella (en ole onnistunut mestarin nimeä löytämään) Brinkhalliin rakennettiin uusimpien virtausten mukainen puisto.

Lampi esiintyi Hovimäessä.

Tältä Brinkhallin rannassa näytti nyt... kovasti mietin, miten näkymä on muuttunut 200 vuodessa.

Aika on tulla ja aika on lähteä...

Olimme suuntaamassa kohden ukkosmyrskyä, ja hetken kuluttua vettä läsähti sekä tuulilasiin että Turun seutuun.

Minä tietenkin ajoin, vaikka en kovin arka kuski olekaan, niin nyt rupesi pelottamaan. Hiukan vielä lisää vettä, niin minun olisi ollut pakko ajaa sivuun. Mieheni varoitti milloin mistäkin vaaran paikasta; parempi neljä silmää kuin kaksi. Muut autoilijat ajoivat onneksi maltillisesti, ja Turun keskustaan saavuttaessa pahin myräkkä oli ohi. Huuuh.

Viherlassilaan tultaessa satoi enää vain hiukan.

Ihana paikka...

RUUSUJA! Voi hyvänen aika... tänne minun on päästävä ensi keväänä. Tosin osa on vartettuja, ja niiden kanssa en rupea vähtäämään, mutta paljon on omajuurisia, myös kanadalaisia.

J.P. Connelia olin himoinnut, mutta ei ollut tullut vastaan... Juu-u, ei ruusujen ostaminen aivan helppoa ole.

Päätin kumminkin istutttaa Connelin Kakkosmaahan eli siihen, josta Henry Martin kiskottiin irti. Oikein pahaa tekee vieläkin!

Ja mutta, arvaas... penkissä oli paljon juuria. Kuusen kaiketi? Samaa on ollut nähtävissä Tyttöjen Ruusuhaudalla, joka on koira-aitauksen toisella puolella. Vaikka multa/hiekkasekoitus on ollut viimeisen päälle, en ole saanut ruusuja kasvamaan. En ainakaan niin loistavasti kuin oletin. Hmm... kuusiko vie voimat? Jos näin on, päässyyllinen on iso kotikuusi aitauksen sisällä. Olen niin tykännyt siitä, mutta näin ollen... lähtökäsky on käynyt.

Ennen kuin voimaavievät puut lähtevät, ei ole mitään järkeä istuttaa tälle puolelle pihaa. Toisin on ruusukäytävän toisella puolella, on autiota, KAIKKI puut on kaadettu pois, ja sinne suuntaan aion laajentaa seuraavaa ruusupenkkiä.

Pitää päivittää eilistä postausta. Saiko tästä sellaisen kuvan, että olen kuusien alle tehnyt ruuspenkkejä? No en ole, mutta minulle tuli yllätyksenä se, miten kauas kuusi kurottaa juuriaan. JOS se on edes syy... aivan kuusien vierellä on hyvinvoima ruusumaa ja vasta sen jälkeen on Kakkosmaa.  

Mutta miten lainkaan Brinkhallin kartanosta päädyttiin ruusuihini😂

Erinomaista viikonloppua... mitä ikinä aiotkin tehdä.

Brinkhallin kartano, osa 2: sisällä kartanossa

Takka on osa alkuperäistä sisustusta, eikä paljoa muuta olekaan jäljellä. Takan päällä on rakennuttajan, Gabriel von Bonsdorffin, muotokuva. Vasemmalla on rahoittajan, edellisen anopin kuva. Tästä suunnasta katsottuna rouva on nuori ja siloposkinen, mutta kun katsoja liikkuu oven suuntaan, anoppi vanhenee ja ilme tiukkenee.





Kartanon pihalla oli joitakin ryhmiä vierailemassa, mutta kukaan ei tullut opastetulle kierrokselle kanssamme. Sääli (tai me saimme tietysti tämän vuoksi ensiluokkaista palvelua) koska nuori oppaamme todella tunsi kartanon ja osasi kertoa paljon muutakin kuin vain ulkoaopetellun litanian.

Pääsisäänkäynti on ollut kartanon "kyljessä". Vasta 1960 - luvulla Kakskerran saarelle rakennettiin silta, ja sitä ennen kulku kävi vesiteitse.

Ovet johtavat paviljongille, joka rikkoo kartanon alkuperäisen symmetrian. Lisäke rakennettiin Sarlinien (omistus 1915 - 1926) aikana. Heillä oli sairas tytär, joka pääsi näin helpommin ulos.

Tältä suunnalta kartanoa on siis alkujaan lähestytty.

Rannasta on jyrkkä nousu.

Mutta takaisin sisätiloihin...

POMPEIJI-HUONE. Tulivuorenpurkauksessa tuhoutunut kaupunki oli löytynyt kartanon rakentamisen aikoihin ja oli muodikasta sisustaa antiikin aiheilla.

 

Rambergit muuttivat  juhlakerroksen ylhäältä alas ja yksityispuolen alhaalta ylös. Pompeiji-huonekin sijaitsi alun perin yläkerrassa. Tapetit irrottamalla muutto onnistui. 

Kuviot on maalattu kiviseinään. Yksityiskohta yläkerran salongista. 

Lastenhuoneesta, pihan puolen ikkunan alta on löytynyt  alle viisivuotiaan tytön luuranko. (Jollain sivustolla luki, että myös naisen luuranko, mutta opas puhui vain lapsesta.) En älynnyt kysyä milloin, mutta oletan, että viime vuosisadan alkupuolella, kun Rambergit remontoivat taloa. Epäillään, että eräs isäntä olisi hukuttanut alustalaisen kanssa saamansa lapsen ja piilottanut ruumiin... aika kummalliseen paikkaan.

Mielikuvitukseni alkoi kovasti laukata eikä se tyytynyt näin ylimalkaiseen selitykseen. Hirvittävä tragedia tällaisen työn taustalla joka tapauksessa häälyy. 

Pyöreä sali. Huonekalut on saatu lahjoituksena.

Samoin astiat.

Salista on näkymä muotopuutarhaan, joka on hiljattain kaivettu esiin ja kasveja istutettu uudelleen.

Päämakuuhuone. Syvennyksessä on ollut sänky.

Rouvien pukeutumishuone. Ken osaa avata ovet oikeassa järjestyksessä, löytää pääsyn salaovelle (lokerolle). Jos tarina on totta, järjestyksestä ei ole enää tietoa, ja vaihtoehtoja on 900 000.

Puku on muisto Hovimäestä.

Kylpyhuone oli ylellisyyttä ja ihmettelyn aihe vielä 1940 - luvullakin. 

Päätyikkunoista näkyy englantilainen maisemapuutarha, jota on myös alettu kunnostaa.

Kerron ympäristöstä ja kotimatkastamme kolmannessa osassa, tästäkin postauksesta tuli jo pitkä. Kiitos kun tutustuit kartanon sisätiloihin kanssani!

Harjattulan ja Brinkhallin kartanot, osa 1

Harjattulan kartanon päärakennus, rakennettu noin vuonna 1920. Se on saneerattu majoitustiloiksi.

Kartanolla on vaikuttava, mutta pirstaleinen historia, eikä kukaan jaksaisi lukea postausta, jos rupeasin sitä seikkaperäisesti selostamaan. Sitä paitsi pääkohteemme oli Brinkhall, jonka monet muistavat Hovimäki - sarjan ja Käsky - elokuvan kuvauspaikkana.

Harjattulan nykyinen omistaja on Paasikivi-säätiö. Entisessä karjasuojassa on koulutustiloja ja ravintola. Pellot on valjastettu golfpallon lyömiseen. Neljästä kasvihuoneesta on jäljellä yksi, ja sitä, kuten muitakin tiloja, markkinoidaan erityisesti hääjuhliin.

"Merta, saaristoa, aktiviteetteja, kartano-glamouria ja vanhaa kulttuurimaisemaa." Tämän mainoslauseen löysin useammasta lähteestä. 

Kasvihuoneen päädyssä, autotallissa, toimii Kakskerran VPK, joka on erikoistunut eläinpelastustehtäviin. Sillä on vuodessa noin 60 pelastustehtävää.

Kartanon pihalta kuvattu. HUOM. oma linja-autopysäkkikin löytyy.

Salaattipöydän antimia. Savustavat itse lohen, ja voi että se oli makoisaa! Söin monta palaa: nälkä pysyi poissa koko päivän, ja olotila oli energinen. Tämän kalan vaikutuksen olen ennenkin huomannut, vaikka en kalan ystävä oikeastaan ole, enkä lihankaan sen puoleen. Ehkä pitäisi opetella syömään enemmän kalaa?

Olen ollut lähes koko kesän kotona, puurtanut milloin minkäkin projektin parissa, vaikka ei piha siltä näytä. Huokaus. Jonnekin oli kerta kaikkiaan päästävä! Otin mieheni kanssa kalenterin esiin jokunen viikko sitten, sovittelimme päivää ja kysyimme koirakolmikon luottohoitajalta, millon hänelle sopisi. Eilinen eli 9.8. passasi kaikille.

Turun seudulla on paljon katsottavaa. Suomen vanhimpana asuinalueena seutu suorastaan tihkuu historiaa, ja jostain syystä Varsinais-Suomi on minun aluettani. Minun kuuluisi elää siellä! Maanmuodot ja kasvillisuus ovat aivan erilaisia, niin pehmeitä. Satakunta taas on luonnostaan tiukkaa mänty - ja kuusimetsää. Kylmempää ja kovempaa.

Ajoitimme lähdön niin, että lounaskattauksen alkaessa, 11 tienoilla, olisimme Harjattulassa. Sieltä ajaisimme hiukan takaisinpäin Brinkhalliin, jossa ensimmäinen opastettu kierros alkaa kello 13.  

Lounas oli erinomainen! Vain kahdeksalla eurolla sai: salaattipöydän, lämpimän ruoan (myös vegaanivaihtoehto) ja jälkiruoan.

Jälkiruoka nautittiin ulkona. Ilma oli jo ennen puolta päivää hiostavan kuumaa; oikein tunsi että ukkonen oli nousemassa.

BRINKHALL. Kaunis ja harmoninen. "Suomessa harvinainen barokki-ihanteiden mukainen kokonaisuus." Päärakennus valmistui vuonna 1793, ja rakennuttaja oli Gabriel von Bonsdorff  (1762 - 1831).

Vasemmalla Kavaljeerisiipi, joka on rakennettu Bonsdorffin luonnontieteellisen kokoelman säilytyspaikaksi. Salissa juhlittiin myös tyttären Anna Catherinan häitä 12.7.1818. 

Oikealla on Pehtoorinsiipi, jossa nykyään sijaitsee kahvila ja josta opastuskierroksen liput voi ostaa.

Näiden rakennusten alapuolella ovat Pakaritupa ja viljavarasto.

Omistajien lista on liian pitkä... kukaan ei lopulta välitä, ja siksi paljon arvokasta aineistoa on hävinnyt. 

Suomen Kulttuuriperinnön Säätiö on valinnut kaksi aikakautta, joita kartanon sisustuksessa painotetaan: rakentajan von Bonsdorffin ja Rambergien 1920 - luvun.  

Kartanoa ja ympäristöä kunnostetaan pikku hiljaa, ja valitettavan paljon on kiinniotettavaa.

 Turun kaupungin omistuksessa Brinkhall päästettiin täydelliseen rappiotilaan: päärakennus oli kylmiltään, sinne murtauduttiin monet kerrat ja jopa ajettiin sisällä moottoripyörillä. 

Arvaa, nousivatko niskavillani pystyyn! Mikä häpeä Turun kaupungille jättää tällainen kulttuurikohde hunningolle!

Seuraavassa postauksessa vieraillaan itse kartanorakennuksessa oppaan johdolla. Tervetuloa mukaan! Ja ajellaan ukkosmyräkässä sekä käydään, tietenkin, taimiostoksilla.