maanantai 5. kesäkuuta 2017

KOIRIEN ELÄMÄSSÄ TAPAHTUU --- valmistaudumme pikku hiljaa synnytykseen



Viikon kuluttua on röngtenaika, koska haluan varmistua, kuinka monta pentua on tulossa. Ehkä taas ylireagointiania, mutta saan kait sen anteeksi? Tämä on minulle aivan vieras ja hallitsematon tilanne.

Oloani ei helpottanut ollenkaan tieto, joka Fiinun kasvattajalta tuli viikonloppuna. Fiinun äidille on jouduttu tekemään kaksi keisarinleikkausta (tämä on mennyt minulta aivan tietoisuuden ohi!), ja kasvattaja epäili, että kysymyksessä olisi polttoheikkous. Fiinun joillain, ei siis kaikilla, sisarpuolilla on myös ollut ongelmia, mutta osana on ollut huonoa tuuria ja jopa eläinlääkärin mokailua.

Ell kommentoi polttoheikkoutta, että sitä on nykyään joka toisella nartulla (!). Kumminkin, siihen on varauduttava, että joudutaan turvautumaan keisarinleikkaukseen. Olen varmasti hiukan viisaampi viikon kuluttua juteltuani paremmin ell:n kanssa.

Minulla on hyviä kokemuksia luontaishoidoista sekä omalta että koirien, oikeastaan vain koiran eli Mitsin osalta. Siksi soitin tänään Merja Lindströmille, porilaiselle homeopaatille, ja hän valitsee Fiinulle vahvistavia aineita. Mitä ne ovat, paljastuu minulle vasta, kun haen "lääkkeet" keskiviikkona. Jos ne auttavat synnytyksen luonnollisessa onnistumisessa, erinomaista, jos eivät, olen ainakin yrittänyt.



Rupesin mittaamaan Fiinun kuumetta, aamun illoin. Lämpö on tällä hetkellä laskenut selvästi alle 38 asteen, ja voi pudota kuulemma jopa 36:een. Koiran normaalilämpöhän on päälle 38 astetta. Kun lämpö lähtee nousemaan alimmasta lämpötilasta, synnytys on odotettavissa vuorokauden sisällä. Tämä tieto on tärkeää siksikin, että kasvattaja ehtii paikalle synnytykseen.

Neidin, vai täytyykö jo puhua rouvasta, ruokahalu on melkoinen.
















Tässä menee alas hirvenlihaa lisukkeineen. Nami nami.


Pentuja tulossa - postaukseen kirjoitin väärin! Siis olin tietämätön. Nämä pennut saa rekisteröityä EJ-rekisteriin, joka tarkoittaa sitä, että pennuilta evätään ainoastaan jalostuskäyttö. Muuten niillä voi harrastaa niin paljon kuin ohjaajalla riittää tarmoa, joka tuskin tulokkailta loppuu. Sen verran molemmin puolin tulee energisiä koiria.

Muuta puutetta vanhemmissa ei ole kuin harmittava Väinön kivesvikaisuus. Indeksit ovat hyvät, ja sukusiitosprosentti on nolla. Molemmat ovat kivan luonteisia: avoimia ja rohkeita. Fiinu on hiukan helpompi koira pitää kuin Väinö, jolta toimintahalu ei tunnu loppuvan koskaan. Silti poika ei ole sählä eikä ylivilkas, vaan osaa rauhoittua niin sisätiloissa kuin jäljelläkin. Hän on oikea mamin mussukka, joka on joka paikassa vierelläni. Fiinu on itsenäisempi, narttujen tapaan?, ja touhuaa esim. pihalla omia juttujaan ja tulee vaan välillä näyttäytymään. Neiti on aika vitsikäs ja kekseliäs, kuten blogin lukija on varmasti huomannut, ja varsin päättäväinen luonne.

Väinön kaksi sisarusta on rajavartiolaitoksen palveluksessa, ja muillakin harrastetaan aktiivisesti. Myös Fiinun sisaruksista osa on harrastajilla, ja nenänkäyttö ja tahto tehdä hommia on näiden koirien vahvoja puolia.

Olen kiinnittänyt erityisesti huomiota siihen, että Fiinulla ei olisi stressiä mistään, mikä vaikuttaa tietenkin haitallisesti pentujen henkiseen kehitykseen.

Elämä on nyt rauhoitettu.

2 kommenttia:

  1. Hei löysin tämän blogin sattumalta. Koirista en tiedä paljonkaan vaikka pojan perheessä on kaksi koiraa. Mutta kiva on seurata miten synnytys etenee. Käy kurkkaamassa minunkin blogiani jos vaikka kiinnostaisi jatkossakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Nila!

      Kiva kun löysit blogini. ÄÄh, tuota... viimeisessä postauksesa avauduin;-), koirille tulee uusi blogi. Ainakin pentuajaksi. Kunhan keksin hyvän nimen? Ehdotuksia???
      Ilman muuta tutustun blogiisi!

      Poista

Kiitos kommentistasi!