torstai 29. elokuuta 2019

Syksyn kukkijoita ja satoa



Olenkohan hehkuttanut vielä kuvissa olevaa rugosaa? Ehkä tunnistitkin, että se on 'Souvenir de Philemon Cochet', ns. filemoninruusu. Se on helpoimmasta ja terveemmästä päästä ruusuja. Ainoa miinus on, että sateella nuput ja kukat ruskettuvat.



Se kukkii näin komeasti tällä hetkellä, ja on itse asiassa kukkinut koko kesän pientä taukoa lukuunottamatta. Saatuaan lisää kanankakkaa se innostui ilahduttamaan minua uudelleen.

Hongiston taimisto ilmoittaa kukinta-ajaksi heinäkuun alusta elokuun alkuun. Enpä tiedä, meillä pensas on jatkuvakukintainen. Vyöhykkeeksi maintaan II eli tässä olisi kestämisen rajoilla. Taas olen eri mieltä. Filemon on sietänyt hyvin erilaisia talvia, paljon paremmin kuin monet ruusut, joiden kasvuvyöhykkeeksi on ilmoitettu vaikka IV. Taas yksi esimerkki siitä, miten paljon ristiriitaista tietoa ruusuista annetaan.


Kuvia on tulossa paljon, joten koetan pitää kommentointini kurissa.

Monet ruusut ovat lämpimän kesän jälkeen innostuneet kukkimaan uudelleen. Tässä Idänjuhannusruusun herkkyyttä.


'Ritausma' -  korkealla suosikkilistallani!


'David Thompson' innostui kukkimaan toden teolla vasta nyt saatuaan kunnolla vettä niskaansa. Pahimman kuivuuden aikana sen vointi oli huono, kastelusta huolimatta. 'Lac Majeau' - luottokukkija - kärsi myös kovasti kuivasta. Se näytti jopa hetken siltä, että heittää henkensä, mutta on onneksi elpynyt. Kaksi kuivaa kesää peräkkäin on aikamoinen koettelumus kasveille.





'Duchesse de Rohan' kukki myös toistamiseen.





Väheksyin 'Thérèse Bugnet'ia monet vuodet. Oli anopillani liian pimessä paikassa ja kasvoi harottavaoksaiseksi puskaksi eikä juuri kukkinut.



Rosa marginata - kiulukoita kypsymässä. Mitähän niistä tekisi? Mitä suosittelet?


Kerisalokin kukkii toista kertaa.
Caerulean toinen kukinta on ennennäkemätöntä!


Ruskela on avannut muutaman kukan.

Sitten ruusuista lähetyksemme muihin aiheisiin...

Alla video haikeasta hetkestä. Kurkipariskuntamme kävi jättämässä hyvästit.



Yhden aamun aamiaismarjat. Satoa on saatu mukavasti, ja pensasmustikkapensaita haluan lisää. Valitettavasti karhunvatukka kärsi kuivuudesta, vaikka ensin näytti todella lupaavalta.

Ensimmäinen jättitomaatti kypsyi pari viikkoa sitten. Ei taida täyttää mallinsa puolesta normeja?



Etupihan kivirykelmäkin tuli esiin, kun pihlajaa karsittiin.

Iso kiitos ystävällemme Tuomolle, joka auttoi meitä ja oli monena päivänä kaatamassa takapihan vesakkoa. (Osa on edelleen korjaamatta; maasto on niin hankala.) Lisäksi tehtiin pihlajan kaltaisia täsmäiskuja. 'Matti Hesperia' oli niin ränsistynyt, että se vedettiin alas maata myöten.


Ensi keväänä jatketaan puiden kaatoja.


Perhosia on paljon liikkeellä, ja näille lakeuksille on niiden helppo laskeutua.



Kiitos kun jaksoit loppuun asti! Hyvää ja turvallista venetsialaisviikonloppua!

12 kommenttia:

  1. Niin kaunista ruusujen loistoa<3 Näin heti nuo kiulukat koristamassa syksyistä kranssia:)
    Mukavaa venetsialaisviikonloppua myös sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Niin kun osais tehdä! Ajattelin, että mitä syömistä niistä voisi värkätä, kun ovat kovasti terveellisiä.

      Poista
  2. Ritausmaan ihastuin todella. Kauniita kyllä kaikki. Pensasmustikkaa mekin saatiin mukavasti nyt kun vaihdettiin niiden paikkaa.Karhunvatut kuivui meillä kaikki. Hyvää loppuviikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihastuttava ruusu! Tosin piikikäs. Pensasnustikka kasvattanee suosiota koko ajan.

      Poista
  3. Ihanat ruusut! Ritausma on vienyt minultakin palan sydäntä. Se jaksaa kukkia ja tuoksua ihanasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ruusuinnostus on vaarallista... ja siitä huolimatta mekin vaan levitämme sitä eteenpän-D

      Poista
  4. Kauniit ruusut ja nuo kurjet ovat upeita. Jotenkin on haikeaa katsoa ja kuulostella...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Titta! Pariskunta teki selvästi lähtöä ja pitivät vielä jäähyväiskonsertin minulle. Sen jälkeen ei niitä ole näkynyt eikä kuulunut.

      Poista
  5. Ompa kauniita ruusuja. Tuota Ritausma ruusuu oon miekin haikaillu. Karhunvadelmat alakaa tiälläkin kupsyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ritausma on ihana! Tosin tappotalvena paleltui pahasti, mutta elpyi nopeasti. Karhunvatukka on arvokas marja.

      Poista
  6. Ihania ruusuja! Olet todellinen ruusu asiantuntija! En vieläkään ole saanut selville mikä mun kanadalainen ruusuni on siinä elokuun postauksessa. Istutin niitä vasta tänä . keväänä joten en tiedä mikä on talvehtimisen laita, toivotaan parasta. Hyvää syyskuuta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, vaikka en sellaisena itseäni kehtaa pitää. Jotain tiedän, mutta mitä enemmän tietää, sitä vähemmän tajuaa tietävänsä. Pitää nöyränä, ja hyvä niin.
      Olen ruususi kyllä nähnyt jollain sivuilla... sellainen tuntuma on, että aika arka kaunotar se on. Mutta hyvin kun peittelet, niin selviää talvesta.

      Poista

Kiitos kommentistasi!