lauantai 23. marraskuuta 2019

Kaksi kuukautta kestänyt sairaala - vuodeosastorumba

Kevennyksenä Baltic Princessin kannelta viime tiistaina ottamiani kuvia.


En puhu itsestäni vaan äidistäni, ja koetan kertoa tapahtumat (ehkä tästä on jollekin hyötyä) kajoamatta hänen yksityisyyteensä ja paljastamatta liikaa. Joka tapauksessa,  Suomen terveydenhoitojärjestelmä on tullut kokonaisuudessaan erikoissairaanhoidosta kotihoitoon liiankin tutuksi näinä viikkoina.

Reissu alkoi syyskuun lopussa keuhkokuumeella. Äidin peruskunto romahti muutamassa päivässä, ja veimme hänet naapurin rouvan kanssa terveyskeskukseen. Eurajoella on tähän asti ollut rahaa palkata riittävästi henkilökuntaa, ja saimme nauttia hyvästä ja nopeasta palvelusta. Äiti otettiin muutamassa minuutissa tutkittavaksi ja todettiin CRP:n olevan niin korkea, että jatkotutkimukset Porissa olivat paikallaan.

Muistanko edes kuinka monta kertaa CRP nousi ennen kuin keuhkokuume oli nujerrettu? Tosin muustakin oli kyse kuin keuhkokuumeesta. Vähän väliä tuli takapakkia, ja puhelimeni soi. Taas oli uusi Porin reissu edessä.

Äidillä on tulehdusastma, ja lääkärit ovat sitkeästi pistäneet kaikki oireet keuhkojen piikkiin. Olimme tammikuussa homeopaatilla, joka kertoi sepelvaltimotukoksista. Äiti pyysi hartaasti useammalta lääkäriltä, että sydäntä olisi tutkittu, mutta ei. Syy: ei ole mitään sepelvaltimotautiin viittaavia oireita. Ei tietenkään, vaikka ihminen puhalsi ja huohotti minuuttikaupalla otettuaan kaksi askelta😠, ja jopa levossa hengittäminen rupesi olemaan työlästä. Aivan naurettavaa perustelua siis, koska kaikille ei koskaan tule esim. rintakipuja, varsinkaan naisille.






Noin kolme viikkoa sitten puhuin sisätautiosaston lääkärin kanssa ja kysyin mm.: "Miksi äidin vointi huononee heti, kun hänet siirretään takaisin vuodeosastolle (tai nimike on nykyään terveyskeskuksen sairaala)? Vastaus kuului: "Sitä mekin olemme täällä ihmetelleet ja koettaneet miettiä, mitä emme huomaa." Myöhemmin selvisi, mitä he eivät olleet huomanneet.

Huoltani lisäsi se, että vuodeosastolla on ollut huono maine. Olen kuullut suoranaisista laiminlyönneistä, enkä tarkoita huhupuheita, vaan omaiset ovat kokeneet läheisiään kohdellun väheksyvästi. Olin siis todella tarkkana äidin hoidon ja kohtelun suhteen. Kysyin alussa joka päivä, onko sinulle oltu ystävällisiä.

Ilokseni voin kertoa, että en havainnut moitteen sijaa! Hoitajat ovat pääasiassa nuoria naisia, jotka ottivat äidin (ja tietysti muutkin potilaat) huomioon ihmisenä, kokonaisuutena. He jaksoivat kannustaa, kuunnella, silittää kättä ja hymyillä.

Viimein oltiin niin pitkällä, että äiti siirrettiin kuntoutumaan kotipalvelun yksikköön, jossa piti olla oma-aloitteisempi ja esim. käydä itse syömässä alakerrassa olevassa ruokalassa. Tämä oli virheliike. Äiti ei viihtynyt osastolla, vaikka minusta se on todella viehättävä, kodinomainen paikka. Kaikki on uutta, tyylikästä ja käytännöllistä.

Tilanne kärjistyi yhtenä tiistaina, kun äitiä ei tultu hakemaan päivälliselle. Hän hermostui siitä kovin, eikä se minustakaan kivalta tuntunut, koska ravitsemus oli mennyt kovin huonolle tolalle: aterioita jäi väliin, ja jos äiti meni ruokalaan, ruoka ei maistunut.

Kotiin päästyäni soitin osastolle. Oli käynyt vahinko, hänet oli toisin sanoen unohdettu. Hoitaja näpäytti minua, että tämä on omatoiminen osasto, ei meillä ole mahdollisuutta vahtia jokaista potilasta, emmekä me voi pakottaa ketään syömään. Kysyin, onko äiti ollenkaan oikeassa paikassa, koska hän ei uskalla (ei sen puoleen halunnutkaan) lähteä omin päin ruokalaan? Ja kuka pystyy syömään, kun ruokailutilanne tuntuu ahdistavalta ja epämiellyttävältä?

Kotiin olisi siis päästävä mahdollisimman pian.


Kun menin hoitopalaveriin, äiti oli todella voipunut ja pahoinvoiva. Palaveri saatiin pidettyä, mutta sen jälkeen hoitaja vei äidin terveyskeskukseen. CRP oli taas noussut, ja EKG:ssa oli sen kaltaisia muutoksia, että epäiltiin menossa olevan sydänkohtauksen.

Olin suunnitellut kirjoittavani huonosti edistyvää kirjaani, Kristiina Vehnäpäätä, loppupäivän, koska mieheni oli poissa, ja minulla olisi ns. omaa aikaa. Vaan toisin kävi. Olin aivan pois tolaltani, itkeskelin enkä uskaltanut soittaa päivystykseen, mikä oli tietysti hölmöä. Olin kuin jänis, joka työntää päänsä pensaaseen, mutta pelkäsin uutisten vain pahentuvan. Äidin kännykkä ja muutkin tavarat jäivät osastolle, joten en saanut häneen yhteyttä.

Tuntien piinan jälkeen soitin, ääni väristen ja itku kurkussa.

Hoitaja oli hämmästynyt, kun kysyin sydänkohtauksesta. "Ei hänellä mitään sydänkohtausta ole. Nämä EKG:n muutokset ovat näkyneet jo lokakuussa, ja muuten kaikki, diagnoosi ja hoito, on vielä aivan auki."

HÄH??? Seuraavina päivinä ilmeni, että lokakuussa on todella ollut sydäntapahtuma. Oletko kuullut sellaista termiä? Minä en ollut, ja tivasin, mitä se tarkoittaa? Onko silloin ollut kohtaus? Ehkä, hoitaja vastasi, mutta sitä ei saada enää kiinni, eikä sillä ole merkitystäkään, mutta... sepelvaltimotauti hänellä on. 

No niin, tulihan se diagnoosi sieltä😒

Samalla löytyi suoliston puolelta tulehdusta, en käy sen tarkemmin selvittämään, mutta tämä vaiva on osaltaan vienyt yleiskuntoa alaspäin. Ja CRP:n nousut ovat liittyneet myös tähän sairauteen, jota tullaan tutkimaan lisää.

Minun ei tarvitsisi edes kertoa, että kuluneet viikot ovat olleet henkisesti ja fyysisestikin kuluttavia. Unimaailmani on alkanut myös oirehtia: milloin putoan itse jostain, milloin joku potilas kaatuu pitkin pituuttaan lattialle, enkä ehdi auttamaan. Koen ilmeisesti itseni voimattomaksi.

Äiti kotiutui eilen, omasta tahdostaan, koska kotipalveluyksikköön hän kieltäytyi ehdottomasti menemästä. 

Kotipalvelun tuesta huolimatta minulla on, ainoana lapsena, melkoinen huoli ja taakka. Äidillä on paljon ystäviä ja naapurissa asuu avulias rouva, mutta heidän apunsa on vapaaehtoista eikä jokapäiväistä.

Tämän tilanteen takia blogini hiljenee x-ajaksi. Lisäksi haluan käyttää liikenevän ajan kirjan kirjoittamiseen. Käyn edelleen lukemassa toisten blogeja, mutta en välttämättä kommentoi niin usein kuin tähän asti olen tehnyt.

Äidin sairauden lisäksi suru-uutisia on suorastaan tulvinut. Olen menettänyt monia ystäviä, tuttuja ja sukulaisia. Toivottavasti elämä tasoittuu.

Kiitos vierailustasi💖onnellista viikonloppua Sinulle!





18 kommenttia:

  1. Läheisen sairastuminen, ja vastuu ja huoli toisesta, vie kyllä kaiken energian ja ajan, mitä käytettävissä on. Omalla äidillänikin on nyt takana kaksi suurta tekonivelleikkausta ja yleiskunto on romahtanut. Hänen auttamisensa vie jättiajan vapaa-ajastani. Joten ymmärrän tilanteesi täysin. Ja tuon oikean diagnoosin löytäminen... on aikamoinen ongelma. Sitä on kuin jossakin viidakossa, josta ei pääse pois oikealle tielle. Rämmitään vain sokkona ympäriinsä - ja kaikki ovat tyytymättömia. Hyvä, että teillä on sekin asia edennyt.

    Toivotan paljon voimia ja jaksamista sinulle ja äidillesi!<3<3<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sentään, jospa äitisi kuntoutuisi, ja yleiskunnon huononeminen olisi tilapäistä. Samoin minä toivotan voimia teille molemmille!
      Kyllä vaan, terveydenhuollossa mättää ja paljon. Resursseja tuhlataan, kun ei kuunnella potilasta ja mennään koko ajan raha etunenässä. Miten paljon halvemmaksi olisi tullut, jos äidin sydäntä olisi jo alkuvuodesta tutkittu! Erikoissairaanhoidossa vietetyt päivät eivät ole halpoja.

      Poista
  2. Huoli on suur omaisesta, tiiän tunteen. Jospa ne assiit ruppiis nyt loksahtelemaan kohilleen, kun diagnoosin saitta! Assiit tärkeysjärjestykseen ja blogi ei jätä sinnuu jos et jaksa ja jouva tässä somessa olla!
    Voimoo ja halauksia teille kaikille, onhan se siun mieskin huolissaan siusta ja äidistäsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ulla, järjen ääntä minulle jaoit.
      Noh, mieheni on niin kiinni töissä, että ei paljon ehdi naisten asioihin puuttua. Vaikka varmaan pitää jossain vaiheessa patistaa, koska taksikuski toi mukanaan pitkän kahvan. Mihinkähän se oli matkalla? Mieheni, joka on erinomaisen käytännöllinen, osannee hahmottaa, minne kahva on tarkoitettu.

      Poista
  3. Paljon voimia sinulle. Huoli ja hätä läheisen sairastaessa on aina raskasta. Toivotan valoisampia päiviä tulevaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, enkä millään muotoa halua jättää blogia. Tämä on niin mukavaa yhteiseloa. Oikein harmittaa, mutta kun aika loppuu... tänäänkin oli hyvä aikomus kirjoittaa kirjaa, mutta kun kävin lämmittämässä äidin luona etc., en jaksanut enää keskittyä. Mutta toivo elää... josko huomenissa...

      Poista
  4. Potilaan, jos ei omaisenkaan osa ei aina ole helppo. Samantapaiset tilanteet ovat hyvinkin tuttuja minulle ajalta jolloin hoidin isäni asioita. Hän sairasti muistisairautta, mutta oli vielä sen verran terve, että hänen kanssaan puhuessa ei välttämättä heti huomannut tuota sairautta. Diabetesta, sydänvaivoja ja monenlaisia muita pienempiä sairauksia sairastavana hän joutui usein sairaalaan. Mutta sieltä passitettiin salamavauhdilla kotiin kun hän vakuutti pärjäävänsä ihan hyvin kotona, vaikkei suinkaan pärjännyt. Ruoat, jotka kotipalvelu hänelle toi jäivät useimmiten syömättä, hygienian hoitoon hän ei olisi millään halunnut apua vaikkei itse pystynytkään siitä huolehtimaan. Näin jälkeenpäin olen ihmetellyt miten sitä ehti ja jaksoi tuon kaiken kun olin silloin vielä kokopäivätöissä ja omaakin kotia piti pitää pystyssä.
    Voimia sinulle <3 Toivottavasti äitisi asiat selviävät parhaiten päin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omainenkin tarvitsisi jossain vaiheessa apua, ei vain hoidettava. Ei siis ihme, että monet uupuvat hoitaessaan omaa taloutta ja perhettä + ikääntyviä vanhempia.
      Muistisairaus tekee kaikesta vielä hankalampaa. Toivottavasti me vältymme siltä, sekavuutta äidillä kyllä oli, mutta en ihmettele niillä antibioottimäärillä.
      Kiitos, vielä on pitkä matka siihen, että oltaisiin selvillä vesillä.

      Poista
  5. Ymmärrän hyvinkin huolesi ja kannattaa nyt vain keskittyä myös itseesi että sinä jaksat olla äitisi tukena ja turvana. Jos sinulta loppuu voimat niin mitä sitten. Toivottavasti kaikki järjestyy pian parhain päin. Olemme täällä kun palaat ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeillä jäljillä olet. Tilanne on tosi kuormittava. Hermostuin tänään äidille tuodun ruoan laadusta. Se on lähinnä perunaa höystettynä pikkuruisella salaattikipolla ja lihalla. Ei ole teoreettistakaan mahdollisuutta saada suojaravintoaineita! Tästä veloitetaan 8 € / ruoka.

      Poista
  6. Voimia ja jaksamista teille! Toivottavasti asiat järjestyvät pian parhain päin. Hyvää joulua kaikesta huolimatta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos muistamisesta. Tällä hetkellä äidin vointi on parempi kuin kuukausiin, vaikka hän joutuikin jälleen lisätutkimuksiin eikä kotona oleminen luonnistanut niin kuin ajateltiin.

      Poista

Kiitos kommentistasi!