perjantai 31. toukokuuta 2019

Kesän kynnyksellä

Kiitos jälleen Nilalle!

Kova tuuli on riepotellut Suomea, ja tänään Pohjois-Pohjanmaata on varoitettu myrskystä. Sen puoleen ei uskoisi, että huomenna on virallisesti kesä. Kukinta on kumminkin hurjassa vauhdissa, ja itseään pitää muistuttaa, ettei vaan tuijota rikkaruohoja ja muuta tekemätöntä työtä. Näinhän se on meillä kaikilla pikkupuutarhureilla, eikö?

Kesäkukkaistutukset ovat käynnissä, ja huomenna pitää hakea lisää taimia Annen Kukkatarhalta. Lisää tästä aiheesta omassa postauksessa, mutta en malta olla hehkuttamatta Annen laadukkaita ja edullisia taimia.
Kasvihuonekin kaipaa vielä täydennystä.

Pikku (vai purppura?) sydämet istutin altaan rappujen molemmin puolin. Altaan reunat siistittiin viime kesänä, mutta siihen projekti jämähti. Jotenkin allasmuovi pitää peittää... Ostin isoja istutusastioita, mutta ne ovat vielä tyhjillään eivätkä niihin istutettavat kasvit pysty levittäytymään tarpeeksi laajalle. Jos kuskaan kiviä tasaiselle osuudelle, niiden välit ovat hetken kuluttua täynnä neulusia ja muuta roskaa. EHDOTUKSIA?

Revonpapu saa rehottaa




Atsaleat ovat ihastuttavia, ja ihmeesti ne ovat selviytyneet vaikka valo on lisääntynyt puiden kaadon myötä.



Atsalean kaveri


Unikko on niin mummua💗
Fiinu ihailee näyttävän väristä maatiaisakyleiaa. Paremminkin taitaa kytätä jos löytäisi kimalaisen välipalaksi.



Tavaksi on muodostunut, että Glory of Edzell aloittaa ruusujen kukinnan meidän pihallamme. Hurjan iso puska se jo onkin! Ensimmäinen ruusupenkki on helppohoitoinen, koska ruusut ovat kuten suunnittelinkin valloittaneet lähes joka sentin.




10 kommenttia:

  1. Minulla on pikkusydän eikä se mielestäni näytä juuri tuolta. Ehkä se on joku muu sydän? Kivien väliin tulee aina lehtiä ym roskaa, ei voi mitään. Alle kannattaa toki laittaa kangas tms ettei niitä rikkoja tule alhaalta päin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä Nila tietää... Niinpä, siksi en siihen vaihtoehtoon oikein ole kallistumassa. Teen altaasta oman postauksen, ennen ja jälkeen kuvineen, kunhan saan sen johonkin malliin.

      Poista
  2. Ihania pikkusydämmiä! Minä ajattelen että nuita pikkusydämiä on vaan monia eri lajikkeitaja voihan niillä olla myös useita nimiäkin. Atsaleatkin jo kauniisti kukassa! Mielenkiintoinen tuo atsalean kaveri. Kyllä menee vielä aikaa kun täällä ekat ruusut kukkii. Olemme keskipojanmaallakin myrskyn kourissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti avata perennakirja, ja sen verran mielenkiintoista, ja minulle uutta, tietoa löytyi kättelyssä, että taidan tehdä sydämistä joku kerta postauksen.
      Atsalean kaveri onkin mielenkiintoinen: meehania.
      Oi oi, toivottavasti myrsky ei tee kovasti pahojaan.

      Poista
  3. Pikkusydän on kova kasvi levviimään. Miun pittää käyvä sitä rajottamaan. Kaunista kukintoo on atsalealle luvassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta on siitä kiva, että kukkii koko kesän. Juu, atsaleat alkavat olla parhaimmillaan, ja täytyy käydä katsomassa niitä joka päivä. Olen miettinyt, olisiko vielä joku paikka, johon voisin istuttaa niitä lisää.

      Poista
  4. Ihanan värinen atsalea. Koska vihdoin saisin minäkin niitä hankittua puutarhaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ovat minusta aika helppoja kasvatettavia, kunhan maapohja vaan on hapan ja riittävän höttöinen. En ole varjostanut keväällä, ja aika reilusti tuohon kohtaan aurinko porottaa. Silloin kun penkki tehtiin, tien toisella puolella oli synkkä metsä. Nyt on naapuri, joka kaatoi puut pois.

      Poista
  5. Ihanaa kukintaa siellä. Kyllä minä pikkusydämenä olen molemmat saanut niin punaisen kuin valkoisen. Valkoinen ei ole ollenkaan kova leviämään mutta punainen jonkinverran mutta on hyvin kuitenkin hallinnassa. Ajattelin että kysäisen mikä on atsaleojen kaverina. Mutta vastaus tulikin. Mielenkiintoinen ja uusi tuttavuus. Minulla on kolme atsaleaa ja tosi aurinkoisessa paikassa. Ovat kyllä kukkinut ja yritän järjestää niille vähän varjoa havuista joita aion istuttaa. Minäkin tosiaan aion tässä tehdä jossain vaiheessa postauksen saamistani ruusuista. Mutta ensinnäkin minun täytyy löytää niiden nimikartta istutusjärjestyksen mukaan. Haluan näet kertoa myös niistä jotain. Kaikki voivat hyvin ja ovat kasvussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkusydän siis... kiitos Nila. Näköjään atsalea ei pahastu auringosta eikä ole arka kevätpaisteellekaan.
      No niin, mielenkiinnolla odotan ruusupostausta, ja saat täältä lisääkin ruusun taimia, jos intoa riittää.

      Poista

Kiitos kommentistasi!