lauantai 8. syyskuuta 2018

Ihana 'Pink Pavement' - tarhakurtturuusu ja ihana hiljaisuus


Tämä saksalainen ruusu on uskollinen kukkija! Se on jaksanut ilahduttaa minua koko kesän ja edelleen kukkia avautuu. Se ei kasva mahdottoman suureksi, noin 120 cm, eikä valtaa koko penkkiä. Juurivesojen muodostus on maltillista. Se on tukevaoksainen ja jämäkkä pensas. Kukat ovat puolikerrannaisa ja suurehkoja. En ole suojannut sitä millään lailla, enkä kauheasti hoitanutkaan. Tai mitä näille terveille ruusuille oikeastaan tekisi? Muuta kuin leikkaa kuivuneet oksat pois ja antaa kevät - ja syyslannoitteen. Niin ja tietysti jatkuvakukintaiset saavat silloin tällöin lisälannoitetta. Metsätontun ruusutarhan Leilalta sain vinkin käyttää pissaa. Sitä riittää😀eikä tule kalliiksi.



Ihmiset kokevat värit eri tavalla, mutta kaikki omistamani ruusukirjat kuvailevat ruusun väriä lohenpunaiseksi. Minusta tämä on selkeä pinkki, nimensä mukaisesti, ja sinipohjainen eli kylmä väri. Eikö lohenpunainen ole lämmin vaaleanpunainen? Vai miten sinä näet Pink Pavementin värin?



Värimääritelmiä tutkaillessani luulin, että minulla onkin 'Foxi Pavement' (kaikki Pavement - ruusut kannattaa hankkia, kun vaan eteen tulee!). Sen kukkien kuvaillaan olevan sinertävän vaaleanpunaisia. Mutta Gustavssonin kirjassa Rosor for nordiska trädgårdar on kuva Pink Pavementista, ja kyllä se minun ruusuuni sopii.
Yhtä kaikki, ruusu on ihastuttava ja terve. 



Sen puoleen puutarhaintoni on hälyttävästi laskenut. Minua ei huvita mennä pihalle, en jaksa olla siellä.

Syyn kuulee alla olevasta kahdesta videosta. Olen valittanut blogissa ennenkin melusta, joka on keväästä alkaen koillis - ja pohjoisvirtauksilla käynyt sietämättömäksi. Ilmeisesti meidän ja romuttamon välistä on kaadettu lisää metsää. Aikaisemmin esimerkiksi itävirtauksella ei kuulunut mitään, mutta nyt kyllä, toki ääni on hiukan vaimeampi.

Olen tehnyt valituksen ELY:lle, ja sieltä on luvattu lähettää melunmittaaja paikalle. Tosin ELY oli ensin sitä mieltä, että melumallinnoksen mukaan ääni ei voi pihallamme ylittää 55 db:ä.

Melun lisäksi metallin / polttoleikkauksen käry on aivan sietämätön. Se leijailee pihallemme mihin kellonaikaan tahansa.

Myös öiseen aikaan romuttamolta on kuulunut aikamoista mekkalaa, mutta sieltä on kielletty mitään poikkeavaa tehdyn. Tästä lähtien otan videoita kaikestä yöllisestä toiminnasta, joka meille asti kantautuu.

Tällä videolla näytän tarkoituksella, missä kohtaa seison ja kuvaan. Olen omalla pihalla, en metsän puskissa.

Hallin päädyssä on asunto, johon äitini pitäisi muuttaa, mutta tilanteen ollessa tällainen, muutto ei ole mahdollinen. Äidilläni on paha astma, ja hän ei kestä käryä, joka pihalle kulkeutuu.


Eikö ole kuin sotaelokuvaa katselisi? Äitini ehdotti, että myisin videoita kyseisen genren tuottajille😂. Budjetissa säästyisi pitkä senttijono kun ei tarvittaisi kallista pyrotekniikkaa.



Viikonloppuna on sentään hiljaista, ja olemme koirien kanssa nauttineet syksyn tuoksuista ja HILJAISUUDESTA aamuvarhaisesta lähtien. Sääennusteet näyttävät länsivirtausta ensi viikolle. Huh, pieni hengähdystauko siis tiedossa.

Ettei vallan synkäksi menisi, niin loppukevennyksenä eilistä auringonlaskua. 




Upeaa viikonloppua Sinulle!


12 kommenttia:

  1. No voi helkkari sentään . Ymmärrän hyvin teidän kiukun . Toivottavasti asialle tehdään jotain. Ruusukuvasi on aivan ihania ,väristä viis .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minäkin hartaasti toivon, Nila. Tähän paikkaan on satsattu aika paljon rahaa ja aikaa:-(.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos, juu ruusu on parasta A-ryhmää.
      Meteli on todella ahdistavaa. Vielä kun ilmavirrat ovat olleet kuukausikaupalla nimenomaan suunnista, jotka kantavat mölyn tähän.

      Poista
  3. No voi harmitus ikävää naapuria! Paina vain rutkasti päälle ELY-keskuksen suuntaan. Vain jatkuva valitus saa sinne liikettä - ikävä kyllä näin se vain on. Toivotan lykkyä valituksiin, ja asian ratkeamista suotuisasti.

    Snow Pavementia istutin viime kesänä Merenrantakaupungin puistoon, ja se on jo toisena vuonna kukkinut runsaana. Pitää tuota pinkkiä versiota kokeilla täälläkin - projektina on istuttaa paljon pensasruusuja omalle tontille tulevina vuosina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tunnemme paljon ihmisiä, ja eräs eläkkeellä oleva virkamies on myös painostanut ELY:ä.
      Olen joutunut miettimään poismuuttamistakin, mutta se ei ole oikein mahdollista. Vielä kun työmme on samassa pihassa, niin minä olen paljon kotosalla ja kuuntelen siksi ryskettä aamukuudesta iltakymmeneen.
      Jossain nettikaupassa oli useampaa Pavement- ruusua. Teki mieli tilata, kun on niistä pelkästään hyviä kokemuksia. Nämä ovat erinomaisia puistoissakin,ja hyvä että istutetaan muutakin kuin iänikuista hansaa.

      Poista
  4. Ihastuttavat ruusut! Tuo meteli on kyllä tosi hurja. Toivottavasti siihen löytyisi pian ratkaisu. Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia! Meluvalli kait on ainoa ratkaisu, mutta sitä ei ympäristöluvassa ole tähän asti romuttamolta vaadittu.

      Poista
  5. Ei oo luonnonrauhasta tietuukaan siellä. Kova on meteli. Tosi ikävä juttu.
    Kaunis ruusu, mie pikkusen oon arka hankkimaan kurtturuusja, yks on 'Snow pavement' parasta aikoo uusii kukintoonsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole tietoakaan... ilmavirtauksen ainakin piti olla nyt etelässä, eli aivan vastakkaisessa suunnassa, ja silti äänet tulevat läpi. Eivät tietenkään sellaisina kuin videoilla, mutta rysähdykset ja kolahdukset kuuluvat. En oikeastaan viitsi olla pihalla enää kuin viikonloppuisin eli olen vanki omassa talossani.
      Mikä tarhakurtuissa arveluttaa? Ne ovat ruusuista helpoimpia, ja monet vielä kukkivat koko kesän.

      Poista
  6. Mieluisammat puutarhakasvit ovat niitä helppohoitoisia, jotka tulevat toimeen lähes itsestään. Ainakin minusta.
    Ikävää tuollainen meluongelma! Taistelu sellaista vastaan on todella rasittavaa ja ärsyttävää, pienenä omakotitalon asukkina vielä. Mutta mekin olemme voittaneet voimalinjataistelun niin, että voimalinja lähti. Kunnia menee naapurin miehelle, mutta vääntö ei ollut naapuruston, kaupungin ja voimalinjayhtiön välilä aina kovin "kaunista". Tsemppiä ja voimia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, olemme samoilla linjoilla. Minusta ei ole vyöhykkeen venyttäjäksi.
      Tässäkin olemme samaa mieltä. Pieni ihminen on heikoilla kun vastassa on iso yritys. Noh, meillä on vielä sekin hauskuus, että (eipä täällä montaa taloa olekaan) että lähes kaikilla naapureilla on jonkinlainen sidos romuttamoon. Kas kummaa, äänet eivät häiritse!
      Onneksi te voititte taistelun. Vaikka nyt alkoi kiinnostaa, miksi lähditte linjaa vastaan? Oliko se tulossa, ei kai kun kerroit, että se lähti. Jos haluat kertoa laajemmin, blogisp on: iisakki.alhovaara@gmail.com.

      Poista

Kiitos kommentistasi!