maanantai 15. huhtikuuta 2019

Melu on palannut

Tätä postausta en todellakaan olisi halunnut tehdä! Vaikka pelkäsin, että näin käy. Kun melumittaus on tehty, ja se oli romuttamolle suosiollinen (kuinkahan paljon olivat raahaneet meidän suuntaan esteitä sinä päivänä😏?), uusi ympäristölupa on kourassa, joskaan ei vielä lainvoimainen, viis veisataan ja sama meno jatkuu kuin viime kesänä.


Yöpakkaset ovat edelleen olleet kipakoita ja piti nostaa orvokit sisälle toipumaan. Nämä narsissit saavat lisälämpöä peltiseinästä.


Teen ympäristöluvasta valituksen, ja alla on ehdotelma. Eräs henkilö lukee tämän ja tekee todennäköisesti muutosehdotuksia.





Teki mieleni laittaa valitukseen, että jos lähtisimme täältä, joutuisin jättämään myös ruusutarhani. Se olisi valtava menetys! En enää jaksaisi aloittaa muualla sellaisen rakentamista, eikä taatusti (ainakin olisi erittäin epätodennäköistä) uusi omistaja olisi kiinnostunut hoitamaan sitä. Vaikka näin monille pihoille käy, kun omistaja kuolee tai joutuu muuttamaan pois. Leila Kastellihan kirjoitti juuri asiasta Metsätontun Ruusutarha - blogissaan.
Ruusut ovat tietysti mitättömiä verrattuna vaikka halliin, jonka mieheni on lähes yksin rakentanut. 


Tässä tyylinäytettä tämän aamun rytinöistä. Käryn joutuu kuvittelemaan tähän päälle. 




Utuinen kuu näkyi hetken aikaa lenkin jälkeen, mutta painui metsän taakse niin äkkiä, etten ehtinyt ottaa kuin yhden kuvan. Ehkä olen huomen aamulla paremmin tilanteen tasalla?




Rauhallista ja stressitöntä viikkoa Sinulle!

10 kommenttia:

  1. No voi hittara sen melun kanssa. Toivottavasti asia vielä kääntyy parhain päin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, tämä käy jo terveyden päälle, kun pulssi ja taatusti myös verenpaine ovat koholla.

      Poista
  2. Onpas harmillista! Tuollaiset meluatuottavat jutut pitäisi siirtää kauaksi ihmisautuksesta. Tulis antaa arvo sille että on laitettu kaunis piha ja ihmisille pitäis suoda rauha elää omalla tontillaan luonnonrauhassa. Olen monesti miettinyt maalla kuinka nykymaataloudessakin jää valtavat määrät koneita ja laitteita ja kaikkea romua nurkkapieliin sekin on mun mielestä ympäristöhaitta niin kuin tuo melu teillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän maalaisjärjen mukaan kuuluisi mennä, mutta romuttamo laajenee koko ajan, ja haitat lisääntyvät.
      Uskomatonta kyllä, miten järkyttäviä pihoja ja nurkkia ihmisillä on. Kaatopaikatkin ovat nykyään paljon siistimpiä. Saadaan olla siitä edes tyytyväisiä, että ainoa lähinaapurimme on hirmu siisti ja muutenkin mukava.

      Poista
  3. Luin yhdestä kompostointialueesta, jonka toiminta aiheutti hajuhaittoja ympäristöön. Meillekin. Lähinaapuri valitti koko ajan kaupungille ja ties mille - ja se auttoi. Laitos joutui kehittämään kompostointitekniikkaansa ja nyt ei hajuhaittoja ole ollut 10:een vuoteen.
    Olen käsittänyt, että olet ainut valittaja, ettei sinulla ole naapureita tunkenasi. Sellainen on todella raskasta. Joten jaksamisia!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinnikkyys siis palkittiin. Hyvä niin, koska oma piha, ja koko elämä, on täysin pilalla, jos ei siellä voi olla jonkun haitan vuoksi.
      Tässähän ei ole montaa taloa, ja niistäkin monilla on kytköksiä romuttamoon. Kas kummaa, hajut eivät tunnu nenässä eikä melu häiritse.

      Poista
  4. Tuollainen on tosi ikävää, voin kuvitella kun istun omassa puutarhassani ja ihailen juuri auennutta kukkaa ja silloin alkaa hirveä meteli ja haju. Ja kuinka vähän yksittäinen ihminen voi taistella isompaansa vastaan.
    Olen eka kertaa sun blogissa ja aion jäädä seuraajaksi ja liittyä lukijaksikin.
    Rauhallista alkanutta viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa lukijaksi!
      ELY ottaa onneksi tosissaan valitukset. Sain viestin, jossa kerrottiin, että meluvalleja ei ole vielä rakennettu. Ne täytyy olla kunnossa ennen kuin laajennettu toiminta alkaa. Toivotaan parasta, tilanne alkaa olla aika sietämätön.

      Poista
  5. Voi ei, toivottavasti asiaan löytyisi ratkaisu. Aurinkoista huhtikuun loppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, vaikka asioiden ratkominen hallinto-oikeudessa on pitkäaikaista puuhaa.

      Poista

Kiitos kommentistasi!