torstai 15. marraskuuta 2018

Terassin valmiusaste nousee ynnä muuta marraskuista pohdintaa


Blogeissa on toinen toistaan hienompia talviasetelmia ja amppeleita, ja mukava niitä on ihailla. Itse olen vaan niin tumpula enkä ollenkaan kätevä emäntä. Minun tekeleeni ovat tällaisia yksinkertaisia, mutta parempi tämäkin kuin tyhjä ruukku tai musta multa.


Tarveaineet omalta pihalta. Näyttää havuja olevan myynnissäkin, niin kuin on klapejakin pienissä pusseissa. Kuka ihmeessä niitä ostaa???

Eilen varauduin mahdolliseen talveen (naurua) ja ostin pari isoa säkkiä talvensuojaturvetta. Ja lisäksi kunnon vesikauhan, jolla levittää turvetta. Ensi viikolla on luvattu aavistuksen kylmempää, mutta se on todennäköisesti tilapäinen notkahdus eikä vielä aiheuta toimenpiteitä tässä rannikolla.

Ehkä monien kaipaama aurinko näyttäytyy? Minä en sitä kaipaile jo siitä syystä, että nukun paljon paremmin kun on täysin pimeää. Valoisampiin vuodenaikoihin ikkunat peitetään pimennysverhoilla, mutta silti rakoisista pilkottaa. Makuuhuoneen verhon teippaan vielä reunoista kiinni seinään, mutta ei valon pääsyä tajuntaani mikään tahdo estää.

Olenkohan minään syksynä aikaisemmin saanut pihaa näin hyvään kuntoon? Totta kai isolla läänillä on aina tekemistä, mutta esim. haravoinnit on pääsääntöisesti tehty. Monesti lehtiä on jäänyt keväälle.

Uusi kirja hahmottuu päässäni, ja olen innoissani kun lapsi lelukaupassa. Päätin ottaa härkää sarvista ja kirjoittaa rakastamastani keskiajasta. Tutkimustyötä ja suunnittelua on tehtävä vielä jonkun verran ennen kuin pääsen kirjoittamaan, joka on ennen kaikkea pimeän vuodenajan työtä. Kesällä ei tahdo ehtiä eikä jaksaa. (Odotan Vainio-Tanin Elsaa tällä viikolla painosta. Näin kustantaja ainakin lupasi pari viikkoa sitten, kun kysyin.)

Varsinkin viime kesä oli hirmu raskas! Uuvuin täysin kastelemiseen. Päivisin tahtoi taas olla niin kuumaa, että pihalla ei pystynyt juuri mitään tekemään. Aika meni tavallaan hukkaan. Nyt lämpötilat ovat aivan loistavat. Ei tule hiki, mutta ei vilukaan.

Iltaisin on ihanaa syventyä tutkimustyöhön, lisätä välillä puita uuniin ja valmistaa vaikka jokin juuresherkku seuraavalle päivälle.



Terasilla on nyt ovet!

Alkon kyltit ovat aika hupaisia. Ehdotin, että kai ne sentään raavitaan pois, mutta jää nähtäväksi.

Pelkään, että ovien takana alkaa olla jonoa yhdeksän aikaan aamulla😅! Ritavuoren sivuliike... kohta pitää ainakin anniskeluoikeudet hankkia.


Osaan elementeistä täytyy tehdä saranoinnit, niin tuuletus onnistuu. Sitten taas joskus kun on kuumaa.


Amppeleihin pitää hankkia led-valosarjat tai vastaavat. Eikö tunnu vaativan jotain kirkastusta? Tosin kun mainitsin tästä miehelleni, hän totesi, että kyllä terassille pitää sähköt vetää. Aivan, ja pian tilaa aletaan tuunata viherhuoneen suuntaan. Näin meille aina käy😇Valmis ei ole koskaan valmis.

Kiitos vierailustasi ja hyvää viikonloppua!


8 kommenttia:

  1. Kivan näköinen <3 Valot vielä kruunaavat tuon :) Mukavaa torstai-iltaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Samaa mieltä! Pitääkö heti huomenissa lähteä ostoksille?

      Poista
  2. Hyvältä näyttää, nyt saatte nauttia lasiterassista ja voitte luoda sinne ihanan jouluisen tunnelman.

    VastaaPoista
  3. Kerrassaan upea terassi mitenkä iso se onkaan ? Sinne mahtuu vaikka mitä . Kyllä valot on mukava piristyslisä. Minulla on sinulle haaste blogissani .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, joo onhan tässä ollut kaksi pöytäryhmää, tuoleja, senkki ja grilli. Ne nyt ainakin tulee mieleeni. Neliöitä on 40.
      Pitää käydä kurkkaamassa millä mukavalla olet minua muistanut!

      Poista

Kiitos kommentistasi!