torstai 4. toukokuuta 2017

PUUTARHASSA TAPAHTUU --- valkovuokko, idänsinililja, kylmänkaihonkukka ja Glory of Edzell


Tällä hetkellä näköjään pitää kuvata kaikkea, mikä antaa elonmerkkiä.

Lähdin itse asiassa varta vasten katsomaan, miltä Glory of Edzell - ruusu näyttää. Se on pihan ensimmäinen ruusukukkija, ja aniliininpunaiset,  yksinkertaisest kukat täyttävät pensaan yleensä tämän kuun lopulla. Kukinta-aika ei ole pitkä, vain pari viikkoa, mutta se on sitäkin näyttävämpi.
Kookas, noin kaksi metriä korkea ruusu on ollut täysin talvenkestävä ja terve. Se tekee juurivesoja jonkun verran, mutta ei ollenkaan siihen tahtiin kuin esim. 'Juhannsruusu' eli se käy pieneenkin pihaan vaikka aidannekasviksi. Ruusuni on jo kasvanut niin vankkavartiseksi, että vanhoja oksia on katkottava voimasaksilla. 
Alla oleva rytökasa on siis Glory of Edzell! Silmut ovat suht isoja, joten kukinta voi jopa hyvällä onnella alkaa kesäkuun alussa.

Kuka haluaa veikata😉 alkamisajan?




Tälläinen ruusu oli viime kesänä. Vierellä  'Kerisalo' availee ensimmäisiä kukkiaan.



Samalla reissulla löysin nämä kylmänkaihonkukat.


Lisäsin viime keväänä skillaa vähän sinne ja tänne.

Sinivuokko lopettelee kukintaa.

Arvaat varmaan mitä myhkyröitä nämä ovat? Uskollinen raparperi tunkee pinnalle! Tämä lajike on vanhaa perua. Olen saanut alun talosta, joka on rakennettu 1700 - luvulla, ja raparperi on kasvanut sen pihalla niin kauan kuin kukaan jaksaa muistaa ja on kuullut aikaisemmilta polvilta.

Valkovuokko oli todellinen yllättäjä. Löysin avoimia kukkia kahdesta paikasta, ja voi miten iloiseksi tulin. Talomme on rakennettu metsäiselle tontille, ja valon lisäännyttyä myös valkovuokko on levittäytynyt mattoina pitkin pihaa ja ruusupenkkeihin. 









Nättejä naamoja.




2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi!