sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

PUUTARHASSA TAPAHTUU --- löytöruusu Karjalasta

'Unnunkoski'


Tästäkin kasvista saan kiittää anoppiani. Hän toi minulle juurivesan Katri Asikaiselta, joka oli ottanut aarteen 
mukaansa vieraillessaan kotipaikallaan Räisälän Unnunkoskella, luovutetussa Karjalassa.

Minun sukuni on kotoisin myös Räisälästä,Unnunkosken naapurikylästä, ja olin siksi enemmän kuin mielissäni saadessani tämän ruusun.

Spinosissima-ryhmään kuuluva ruusu oli anopin kuvailun mukaan levinnyt laajalle alueelle, joten tilaa minun oli sille varattava. Anoppi puhui koko ajan karjalanruususta, ja hölmösti itsekin hetken ajattelin tämän olevan Rosa acicularis eli luonnonruusuihin lukeutuva karjalanruusu. Mutta näin ei tietenkään ole!
Kesti useamman vuoden ennen kuin pikkuiset juurivesat varttuivat kukintaikään. Ja ensimmäiset kukat yllättivät minut! Odotin jotakin pientä ja vaatimatonta, luonnonruusumaista, mutta pulleat nuput paljastivat avauduttuaan kerrotut, suloisen vaaleanpunaiset, tuoksuvat kukat.

Näyttääkö ruusu 'Papulalta'? Se oli olettamukseni, kun olin nähnyt kukat. Mutta mutta... 'Papula' kasvaa vain reilun metrin korkuiseksi, ja sen kasvutapaa kuivailisin pallomaiseksi (ostin ihka oikean 'Papulan' vertailupohjaksi), mutta 'Unnunkoski' on pystykasvuinen, 170 - 180 cm korkea.
Minulla se kasvaa aika laihassa ja kevyessä maassa, ja oletan, että ravinteikkaammassa alustassa ruusu kasvaisi korkeammaksi. Kasvupaikka on puolivarjoinen.
Unnunkoski on täysin talvenkestävä. Se ei ole piitannyt pakkasista eikä kevätauringon paahteesta. Siihen ei ole iskenyt mikään tauti, eikä se ole tuottanut muutakaan päänvaivaa kasvattajalleen.
Jotain samaa näissä kahdessa ruusussa kuitenkin on, mikä ei ole tietenkään ihme, koska vaaleanpunaisia spinosissima-muunnoksia lienee varsin monia.

Oli kutkuttavaa helliä ajatusta, että olin saanut käsiini löytöruusun. Halusin toki asiantuntijan mielipiteen ja näytin ensin kuvia Vakka-Taimen Vesa Muuriselle. Edelliskesänä napsin pistokkaita ja vein ne Vesan hellään hoivaan. Tulevana kesänä kuullaan, miten taimet ovat lähteneet kasvuun. Vaatii toki aikaa, ennen kuin ruususta pystytään sanomaan mitään varmaa, mutta Vesan näkemys oli, että ruusu ei ole ainakaan "Papula".

Samalla kertaa vein Vakka-Taimeen pistokkaita myös toisesta ruususta, joka on lähtöisin aivan samasta kylästä. Mutta tästä köynnösruuusta kerron myöhemmin.




2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi!