![]() |
Huono kuva. Otin sen ikkunan takaa, kun käärme pakeni viimeiseen nurkkaan kasvusäkin taakse. |
Meillä on pulma. Rouva on mitä ilmeisemmin muninut tai munimassa tyhjään kasvusäkkiin. Minulla ei ole koskaan ennen istutukset olleet näin myöhässä, ja vasta tänään viimeinen säkki olisi täyttynyt.
Näin rantakäärmeen ensimmäisen kerran eilen, ja pelästyin hirmuisesti. Olen aikamoinen vellihousu! Noloa kyllä tunnustaa näin kaiken kansan edessä. Jätin oven auki päiväksi ja toivoin, että rouva (on niin kookas) lähtisi pois, kun hiljenee. Mieheni kävi katsastamassa kasvarin, kun tuli kotiin ja totesi, ettei täällä ole enää ketään. Noh huh. Pistettiin ovi kiinni. Vaan kuinkas kävikään, kun menin tänään taimikasseineni? Rouva paistatteli päivää kasvusäkkien päällä ja huomattuaan minut luikerteli tyhjään säkkiin. Omaan kotiin. Ainoaan säkkiin, joka oli vielä KUIVA. Hyvä huomio kaveriltani.
On kaksi vaihtoehtoa: jättää säkki paikoilleen ja antaa rouvan leikkiä kotia tai siirtää säkki johonkin suojaisaan paikkaan. Minä en uskalla mennä kasvariin, kun siellä on tällainen kotolainen.
Hyvät neuvot olisivat nyt kalliita.